Saatamme tosiaankin olla viimeisiä ikäluokkia joilla on täällä pohjolan perillä vielä kohtuullisen runsaasti moottoripyöriä. Jatkossa taitaa odottaa taantuma moottoripyöräilyssä koska siitä on tehty monelta osin hankalaa ja kalliiksikin rupeaa käymään näin pieneläkeläisen näkökulmasta. Onneksi akka on "sahalla" töissä ja sukurasitteena henki lähtee jo muutaman vuoden päästä.
MC-kerhoon, jonka jäsennumeroa 1 edustan, on ollut haussa nuorempaa jäsenistöä. Vain yksi alle kolmekymppinen on ilmaantunut, ja joka on jäseneksi jäänyt, viimeisen kolmen vuoden aikana. Keskimäärin ikä vaihtelee kahta puolen viittäkymmentä. Eikä niitä nuoria miehiä, tai neitoja, näy kylälläkään ajelevan. Suurin osa partaveikkoja ja ikää yli neljäkymmentä. Kustomilla ajellaan pot, pot, pot.
Eihän nämä ikäloput porukat ketään myöhäisteiniä kiinnosta seurana vaikka moottoripyörä kiinnostaisikin ja olisi ehkä rahaakin. Kerhollakin vain vanhoja asioita muistellaan. Mutta ikinä ei ole ollut niin kallista pyöräkantaa kerhossa kuin nyt. On isoja ja näyttäviä pelejä ja vaihdetaan uuteen alle viiden vuoden välein. Mutta ei niillä kukaan rehentele. Kahdeksankymmentäluvulla kun joku kerhokaveri osti uuden pyörän niin se oli Vuoden Tapaus ja vehjettä ihmeteltiin ja ihailtiin. Ja takanapäin mietittiin että paljonkohan isäpappa oli joutunut lompakkoa raottamaan. Muisteluksi meni tämäkin.
Mutta tuo pyörän hankinta oli aikanaan jännää. Rahaa ei käytännössä juuri ollut vaikka jonkinlainen työ olikin. Asumiseen ja siihen liittyviin kuluihin kuten vaatetukseen ja kodin mukavuuksiin meni rahat suurelta osin. Kyllä syletti kun kavereilla jo oli isot pyörät.
Itse ratkaisin yhtälöä siten että koitin säästää ja elää köyhästi niin että sain melko raadon pyörän ostetuksi. Sitä fiksasin ja korjasin että sain sen myytyä ja pienen voiton siitä ja eikun samanlaista toista ostamaan ja taas fiksausta ja myyntiin. Pankista ei vekseliä haluttu antaa vaikka oli takaajat matkassa eikä kakskymppinen mitään lainaakaan saanut. Hiljalleen homma kuitenkin eteni että oli pyörä joka kesti ajaa ilman jatkuvaa remonttia mutta sitten lankesin naiseen ja piti saada auto ja omistusasunto. Auto ei häävi ollut mutta asuntolainasta osakehuoneiston osakenippua vastaan onnistuin leikkaamaan siivun jolla sai ekan uuden moottoripyörän. Ei isoa mutta uusi ja ehjä. Palkkakin oli parantunut samalla kun yhteiskunnallinen rahaa pankista lainaamalla saatu status ansioitti työnantajan puolelta parempiin hommiin. Olinhan käytännössä velkavankeudessa eli nöyrä duunari. Niin se alku meni. Sitten onkin ollut uusia pyöriä käytettyjen harrastepyörien rinnalla.
