Osittain samaa mieltä Jouko S:n kanssa sosiaalisuudesta. Se vaan ei kaikkien kohdalla toteudu. Eikä kaikilla ole siihen halua tai kykyä.
Jo edesmennyt ystäväni Aatu, kullankaivaja ja taiteilija Lapista, syntyisin Raahen seudulta, oli myös motoristi ja olin hänen ainoa motoristikaverinsa. Hän ei ollut lainkaan seurallinen eikä pitänyt siitä että häntä lähestyttiin sosiaalisessa mielessä. Mielellään vetäytyi syrjään.
Ennen kullankaivajauraansa meillä oli yhteinen työnantaja joka kävi bilateraalista kauppaa eli töitä kyllä piisasi ja pitkää päivää ja viikkoa tehtiin niin että setelirahaakin alkoi olla käytettäväksi asti. Alkoi olla varaa sijoittaa pyöriin ja muuhunkin.
Keskinäinen ystävystymisemme kesti pitkään mutta moottoripyörät ja sama duuni olivat siinä yhteinen tekijä. Kyse oli 80-luvun alusta. Meillä molemmilla oli japaninpyörät (itse asiassa useampiakin) joissa aina oli jotain sanomista ja yhdessä niitä rassasimme. Suunnittelimme aina pitkiä reissuja oluen ja kartan ääressä siinä räpläämisen ohella mutta reissut jäivät tekemättä koska emme luottaneet pyöriimme. Joitain lyhyitä matkoja Karjalaan tai Pohjanmaalle sekä Varsinaissuomeen teimme. Mukavia kommelluksia niissäkin sattui. Ja välillä tehtiin pikkuremonttia.
Työ tuotti tulosta ja Aatu pankkilainan voimalla sai hankituksi BMW-merkkisen laatupyörän. Käytetyn seiskapuolikkaan. Jo hieman iällä mutta osoittautui vuosien saatossa erittäin hyväksi hankinnaksi.
Aatu asui vuokralla mutta minä olin investoinut rahani ja pankkilainan rivitalo-osakkeeseen. Yli jäi vielä kohtuullisesti käyttörahaa mutta ei niin paljoa että olisin kyennyt hankkimaan vastaavanlaisen pyörän kuin Aatulla oli. Lehti-ilmoituksia kyllä syynättiin mutta sopivan hintaista BMW:tä ei tahtonut löytyä. Pari kävimme katsomassakin mutta tinkivaraa ei ollut lainkaan. Kunnes sitten eräänä sunnuntaina päivän lehdessä oli ilmoitus myytävästä entisestä poliisi-Guzzista. Ja vieläpä naapurikaupungissa yksityishenkilöllä.
Sitä katsomaan välittömästi. Se oli ostettu huutokaupasta sen kuntoisena kun se poliisilta oli jäänyt. Klommoinen, vähän ruosteinenkin, renkaat lusussa, osia puuttui runsaasti mutta periaatteessa ajokunnossa. Sen oli isä ostanut pojalleen syntymäpäivälahjaksi. Mutta pojalle ei ollut kelvannut kun "se ei keuli". Siksi myytävänä.
Kauneus oli tässä tapauksessa katsojan silmissä mutta hintakin oli sitä luokkaa että petosta kaupasta ei olisi saanut mitenkään aikaiseksi. Pyörä kävi, huoltoasemalla ilmaa renkaisiin niin koeajokin tuli suoriitetuksi. Kaikki mikä oli toimivaksi tarkoitettua, toimi. Halusin kuitenkin vielä koeajaa lisää. Myyjä sanoi että siitä vaan.
Muutaman päivän päästä tehtiin kaupat.
Ei siis tullut BMW:n omistajaa vaan tuli Guzzisti. Aatun kanssa ei edelleenkään tullut reissattua yhdessä ja hän häipyikin useimmiten mitään sanomatta tien päälle ja saattoi viipyä pari - kolme viikkoa. Epäilen että hän jo silloin etsiskeli paikkaa valtaukselleen. Työ sitoi kuitenkin yhteen eli talvikausia meni suunnitellessa reissuja ja selatessa pyöräluetteloja. Ansiot kasvoivat kun minusta tehtiin tuotehuollon työnjohtaja ja saman tien värväsin Aatun tuotannon puolelta huoltomieheksi jolloin hänenkin tulonsa kasvoivat. 80-luku loppui, firma meni nurin ja molempien hommat muuttuivat eri paikkakunnille. Aatun kanssa nähtiin harvemmin mutta hän oli vaihtanut pyörän tuoreehkoon GS-Bemuun. Minä perässa tonniseen Quotaan.
Nyt pääsimme toteuttamaan niitä ajoja joita olimme vuosikymmenen ajan suunnitelleet. Tempaisimme 1000 km päivätaipaleita tuosta vain tai viivyimme yhdellä paikkakunnalla useita päiviä. Mutta aina kahden. Jos satuin törmäämään johonkin kaveriin joka halusi porukkaan ja menin näin lupaamaan niin Aatu nosti kytkintä ja lähti omille teilleen. Lisäseura ei sopinut hänelle. Ei edes moottoripyöräilevän velipuolensa (Guzzisti myös) seura, tuli huomattua.
Likimain kaikki kohteet missä kävimme, yövyimme tai vietimme aikaa olivat sellaisia joissa oli hyvin vähän muita ihmisiä tai olimme vain kaksistaan kuten kalareissumme Lapissa.
Aatu rupesi vuosi vuodelta jäämään aina pidemmäksi ajaksi pohjoiseen kunnes jumiintui sinne lähes tyystin. Kullankaivajaksi. Kävin häntä muutaman kerran katsomassa valtauksellaan. GS oli vaihtunut hieman tuoreempaan eikä hänellä muuta kulkuneuvoa ollutkaan. Mutta ajohalut olivat kuulemman menneet. Nyt kiinnosti vain kulta. Perhe hänellä kuitenkin oli etelässä. Yhtenä syksynä hän sitten hankki ison omakotitalon perheelleen Pirkanmaalta mutta suuntasi GS:n keulan toukokuussa jälleen pohjoiseen. Näin meni muutama vuosi. Syöpä vei miehen. Hautajaissaatossa oli niin vähän väkeä että kantajista oli pulaa.
