Olen vuosikausia seurannut ja miettinytkin mihin perustuu moottoripyörän ostajan valinta.
Ympäristön eli kavereiden mielipide on yleinen vaikuttaja valintaan. Mitä etuja siitä on: kavereille se että toinen ei ainakaaan pääse leuhkimaan valinnallaan vaan sulautuu hyväksyttävästi massaan. Sama toisinpäin. Tasapäistä ja demokraattista pienen piirin pyörintää. Samalla voidaan ylenkatsoa muita. Jopa demonisoida: "niissä" on sitä ja tätä vikaa eikä osiakaan saa. Jne. Tämä tiivistää kaveripiiriä ja vahvistaa parhautta vaikka vian sattuessa voikin pyörä seisoa korjaamolla viikkoja kun osan toimitus kestää. Henkistä tukea on kuitenkin tarjolla.
Kun valinta on hyvin valtavirrasta poikkeava (mutta ei sen kalliimpi tai halvempi kuin em kavereiden pyörät) on se edellämaituista ensinnäkin naurettavaa ja voimakkaan arvostelun alaista. Jos sitten ilmenee jotain ongelmia on ympäristön asenne yleensä kielteinen. Jos vastaavasti ei ole ongelmiä mutta henkilö ei satu muutamaan päivään/viikkoon poikkeamaan "porukoissa" on oletus että pyörä on rikki.
Jos taas hankkii erittäin kalliin pyörän (vaikka sosiaalinen asema ei sellaista näennäisesti mahdollistaisi) on sekin ongelmallista. Edesottamuksia seurataan tarkalla silmällä ja porukoihin ei pääse. Pidetään omituisena.
Edellä kuvatut kuviot toistuvat jatkuvasti ja edelleenkin. Lähinnä nuorten miesten parissa. Ikääntyneemmät eivät paljoakaan jaksa välittää siitä mikä pyörä tai minkä kokoinen kullakin on kulloinkin alla vaan henkilön persoona ratkaisee enemmän. Myös pitkää motorismihistoriaa arvostetaan. Näin on tyypillistä järjestäyneissä MP- ja MC-kerhoissa. Moottorikerhoista en tiedä kun en ole koskaan kuulunut. Siellä taitaa olla esimerkiksi kilpailumenestys yksi mittareista.
Moottoripyörän valintaan siis vaikuttavat useinkin:
1. Hinta.
2. Saatavuus ja todettu tai oletettu huollon saatavuus.
3. Ympäristön mielipide/sosiaalinen asema.
4. Saavutettava status. Voi jopa kumota kohdan yksi.
5. Käyttötarkoitus. Sinänsä mielenkiintoista kun tullaan äärikyykyllä 1000 km matka kokoontumisajoon.
Listaus on siis vain omaa kokemustani ja sikäli on vekkulia todeta että pyörän käyttötarkoituksella on melko vähän tekemistä valitun pyörätyypin suhteen. Olen haastatellut useita alle nelikymppisiä herroja joilla pyörä on luokkaa kyykky/yli 150 hevosvoimaa. Valinnan on ratkaissut ensinnäkin se että kun pääsee Saksan baanalle "päästään täysiä" niin pyörän tarkoitus selviää. Valinta on siis tehty siksi että pyörällä voi ajaa muutaman tunnin elämänsä aikana "täysiä". Sporttiseen pyörään päätyminen on myös tapa osoittaa omaa viriiliyttään. Pappamallin kustomilla ajo ei välttämättä kuvasta heidän tavoitteitaan.
On myös pyöriä joilla ei ajeta kuin noin 1000 - 4000 km ajokaudessa. Joka vuosi ei välttämättä lainkaan. Painottuvat kalliisiin amerikkalaispyöriin. Se kuvastaa omistajansa arvomaailmaa ja ikävästi todeten, joissain tapauksissa, myös oman statuksen keinotekoista korostamista.
Sosiaalinen asema yhteiskunnassa voi olla myös sellainen että moottoripyörän omistamista ei siinä seurassa suvaita lainkaan mutta mielestäni se aika alkaa olla ohitse ja kääntyä jopa vastakkaiseen suuntaan. Eräässä vaiheessa ns. Vihreä liike vastusti moottoripyöräilyä sen ylellisyysstatuksen vuoksi mutta sittemmissä tutkimuksissa on voitu osoittaa että erityisesti taajamissa on moottorikäyttöisillä kaksipyöräisillä pienempi hiilijalanjälki kuin ajoneuviliikenteellä lukuun ottamatta joukkoliikennevälineitä.
Saatavuus on merkittävä etu: jos pyöriä on tarjolla omassa lähiympäristössä on helppo tavoitettavuus etu ja pelkkä helppo saatavuus voi laukaista ostohalun vaikka pyörä ei olisikaan ihan se mikä siitä oli alkuperäinen ajatus. 70-luvulla pyörä ostettiin lähimmän (rauta-, kone, auto-)kauppiaan (ainakin maaseudulla) liikkeestä vaikka ei se olisikaan ollut se jota lehdessä mainittiin parhaaksi.
Silloin kun ostin ensimmäisen uuden Guzzini vuonna -89 ihmettelivät kaveri kerholla että missä kaukana lienee liike kun eivät olleet edes kuulleet koko merkin maahantuonnista. Kerhon kirjahyllyn lehdistä löytyi kyllä Guzzimainoksia mutta olivat ne sivuuttaneet kiinnostamattomina koska kiinnostus oli ihan toisaalla. Se jossain määrin sementoi kiinnostukseni Guzzeihin vaikka olenkin jossin vaiheessa miettinyt että entäpä jos se pyörä olisikin ollut vaikka jokin japanilaismerkki? Olisinko vaihtanut pyörää aina tyytyväisenä noin 30.000 ajokilometrin jälkeen uuteen malliin tyytyväisenä kuten osa kerhokavereista tekee edelleenkin. Eräs näistä nimesikin minut guzzifriikiksi. Kuittasin että samassa ajassa sinulla on ollut neljä Hondaa ja minulla vain sama Guzzi. Se että omistaa jotain erilaista tekee friikiksi eikä se että on suurkuluttaja yhdelle "yleisesti hyväksytylle" merkille. Tämä kaveri ei tuntenut minun historiaani: vasta vähän ennen vuosituhannen vaihdetta guzziomistusvuosieni määrä ylitti hondaomistusvuosieni määrän. Seitsemänkymmentäluvulla ja kahdeksankymmentäluvullakaan ei ollut helppo törmät muihin kuin japanilaismerkkeihin. Muitakin oli mutta ne olivat hirveän kalliita.
Kerhollani on toisinaan kahvikupposen ääressä keskusteltu moottoripyöräilyn eettisistä arvoista. Aluehan on melko laaja joten suurimmalla osalla ei ollut oikein mitään sanottavaa asiaan mutta kun mentiin kapeammalle sektorille kuten luontoystävällisyyteen alkaakin mielipiteitä ilmetä. Yleiseksi käsityksekseni käydyistä keskusteluista on että asiasta tuskin kannattaa välittää. Toisaalta arvostetaan alhaista kulutusta. Luontoystävällisyyden kasvattaminen kannattaisi siis aloittaa sieltä lompakkopuolelta.
Mielipide käyttövoimasta on myös vakaa: bensiini. Moottorityyppi pitää olla mäntämoottori ja siitä pitää kuulua ääni. Nykyiset päästörajoitukset eivät kerro nykymotoristille juuri muuta kuin että moottoreita on "kuohittu".
Ikäiseni ja nuoremmatkin motoristit ovat siis varsin vanhakantaisia. Myös elektroniikka moottoripyörissä on paholaisesta joiden puritaanien mielestä. Toisaalta sen voi katsoa olevan oppimattomuutta tai haluttomuutta ymmärtää nykytekniikkaa.
Myös se viittaa eettisyyteen että ei haluta hankkia pyörää joka on tehty tai jonka osia on tehty jossain aasialaisessa "hikipajassa". Siinäkin motiivi on hieman käänteinen: halpa osa kelpaisi kyllä mutta halpuus kuvastaa helposti huonoa laatua. Siksi halutaan maksaa enemmän sellaisesta työstä jossa työntekijää arvostetaan enemmän. Mutta asia ei kokonaisuudessaan ole näin selkeä.
Selkeä ilmiö moottoripyöräilyssä on oma perhe. Ensimmäisen lapsen tulo maailmaan vähentää tai lopettaa moottoripyöräilyä. Varsin ymmärrettävää sekä emotionaalisesti että taloudellisesti. Satsaukset halutaan tehdä perheen hyväksi ja myös vaaralliseksi arvioitu harrastus jättää. Lasten ikäännyttyä voi harrastus alkaa jälleen uudelleen. Silloin ajoneuvoksi voikin tulla kyykyn sijasta kustomi koska oma viriiliys on jo tullut todistetuksi "luonnossa".
Omassa "vanhassa" kaveripiirissä on käynyt karsintaa. Muutama edesmeno joista ainakin yhdessä oli juuri hankitun moottoripyörän hallinnan menettäminen välittömänä syynä. Kyseisen tapahtuman jälkeen kaksi kaveria luopuivat välittömästi moottoripyöräilystä kokonaan. Pari tyyppiä sanoo "aikuistuneensa" eikä heidän nykyiseen arvomaailmaansa kuulu kyseinen asia. Suurimmalla osalla kuitenkin on edelleen pyörä, vaikka pieniä taukoja on ollutkin, mutta harrastamisen malli on muuttunut. Ei enää pitkiä ulkomaanmatkoja tai käymistä kokoontumisissa. Kylillä pöristelyä kuten teininä. Paluu juurille kioskin kulmalle. Muutamalla taitaa olla pyörä vain siksi että saattaa kuulua sen avulla kerhoon ja sen sosiaaliseen ympäristöön. Ainakin yksi hoitaa alkoholismiaan moottoripyöräilemällä. Voi olla viikonkin nenänvalkaisukierroksella.
Miksi sitten itselläni on moottoripyörä. Sitä voidaan tarkastella monelta kantilta. Yksi on sosiaalinen näkökohta. Se lienee yksi ensimmäisistä vaikuttimista: asuinpaikka perämetsän takana. Piti päästä vähän vilkkaammille seuduille joutoaikoina. Tekniikka, joka läheisesti liittyy halvalla hankittuihin käytettyihin risoihin. Myös tekniikan alan opiskelu suuntasi tähän. Epäilenpä että jos en tekisi itse liki kaikkia remontteja ja huoltoja ei olisi käytännössä varaa pitää ajossa moottoripyöräarsenaalia joka edelleen, puolittuneenakin, taloudessa on.
Hankkiessani ensimmäisen kunnollisen pyöräni vasta 80-luvun loppupuolella avautui moottoripyörämatkailun maailma. Sitä se sitten on ollutkin sen jälkeen. Suurin osa lyhyitä kotimaankierroksia: 500 - 3000 km kerralla ja noin viiden vuoden välein toteutuneita Euroopan kierroksia. Joskus ihan eteläreunoille asti. Tämä asia, käytännön tekniikan opiskelun ohella, ovat kantava ajatus siitä että edelleenkin harrastan matkamoottoripyöräilyä. Vaimo harrastaa myös vaikkakin hän on myöhäisherännäinen. Tutustumisemme jälkeen hän ajoi moottoripyöräkortin minun tietämättäni. Siitä ilahtuneena ostin hänelle moottoripyörän joka autotallissa jälleen odottaa ajokautta.
Kekku oli joskus poiminut varhaisten aikojen netistä tämän huumoriksi tarkoitetun tekstini miksi pohjimmiltaan moottoripyöräilen:
http://www.sci.fi/~kekku/Motomatt.htmMutta on siinä muutakin, kai?
