Camn onkin tehnyt perusteellista työtä ja on uskaltanut irrottaa tuon hauraan väliholkinkin irti. Se aukaisusta sen verran että jos aikoo sen avata niin avaa juuri noin kun Camnin laittamassa kuvaliitteessä on eli varsinainen anturi on holkissa kiinni. Jos "tyhjää" holkkia avaa niin on todennäköistä että jo pelkkä kiintoavaimen vääntö murtaa holkin. Tarkka homma on sitten ottaa anturi ulos holkista.
Jos homma onnistuu tuohon asti niin varsinaisen anturin pään "pastoittaminen" sujuu todella helposti. Viimeksi koko laitos paikoilleen oman pastanokareensa kera kanteen. Kiristäminen on tehtävä silloin mustasta osasta. Voimaa ei todellakaan voi käyttää. Jollain silti on osan pysyvyys varmistettava. Olisiko kannen ja nastan kierteeseen tippa keskijäykkää ruuvilukitetta?
Toivotan menestystä homman suorittamiseen. Itse olen vasta yhden holkin rikkonut, sen ensimmäiseni. En voinut tajuta että se on niin haurasta kuin on.
C14 oli helpotus tuon asian suhteen vaikka korjaamokirja tarjoaa samaa anturiasetelmaa (Kuten Camnin kuvaliitteessä) on totuus erilainen. Siinä on vain pelkkä anturi suoraan kannessa ja sekin on erilainen. Vaikuttaa samanlaiselta kuin auton jäähdytinpuhaltimen anturi.
http://www.motomatti.fi/2016/11/california-1400-sylinterikannen.htmlEilen kylmässä säässä (7 - 12 astetta) ajettuna hyvin nykivä ja vaihteleva ja pysähdyksiä sisältävä johdettu ajokaudenavausajelu antoi tunnetusti liioittelevan ajotietokoneen lukemaksi 5,8 litraa sadalle. Totuus on hieman alhaisempi.
Jutun lopussa huomioita kulutuksesta:
http://www.motomatti.fi/2017/05/lcr-mc-kevatajelu-2017.html