Tuo ToyBoyn teksti tuossa edellä voisi olla vaikka minun kirjoittamaani. Niin tutulta tuntuu.
Pakkomielteitä näiden Guzzien tiimoilta on milloin mihinkin suuntaan. Ne ei ole ehkä vaihdevuosia, vaan enempikin vaihtovuosia. Välillä olen sitä mieltä, että Vintage lasketaan mun mukana sukuhautaan ja välillä taasen olen vaihtamassa sitä 1400 Caliin. Cruisailu on kivaa mutta toisaalta sporttipyörälle on hetkensä. Kaikki kuumottaa. Kunhan on Guzzi.
Tekniikasta olen välttävästi perillä. Sen vuoksi kuskaan ajopelit mieluusti sinne Piikkiön Maken hoiviin. Siitä voi olla jonkun euron hyöty (mahdollisessa/epätodennäköisessä) jälleenmyynnissä verraten siihen, että kehun tehneeni kaiken itse.
31 vuotta tuli täyteen Guzzin sarvissa ja jonkun verran omatekoista koneremppaa, lähinnä voimansiirron puolelle, on ehtinyt siihen ikään tehdä. Varsinaiset huoltohommat jäi sinne kärkien ja virranjakajan aikaan. Siis liitukaudelle.
Näistä GuzziDiag hommista en tajua yhtään mitään. En edes yritä. Se olisi suunnilleen sama kuin pyytäisin Stephen Hawkingin mökille saunaan. Toinen puhuisi maailmakaikkeuden alkuräjähdyksestä ja minä helteellä limoittuvista katiskoista.
Camnin kanssa juteltiin hiljan aiheesta "miksi puuttuisin moottorinohjausjärjestelmään?". Oma kantani oli, että en miksikään. Taisin siteerata yhtä kaveriani jolla on, tai ainakin oli, lentolupakirja mutta ei ymmärtänyt yhtään laskuvarjohyppääjiä. Miksi hypätä ulos ehjästä lentokoneesta?
Camn nakkasi vastapallon ja sanoi, että homma on hänelle niin kuin kääntelisi radion nappualaa ja yrittäisi saada saada jo kuuluvan aseman paremmin kohdalleen. Hiton viisaasti sanottu. Mika pärjäisi ton Hawkingkin kanssa.

Pari pahempaa teknistä källiä on käynyt Guzzilla tuon reilun 30 vuoden aikana. Molemmat Saksan autobahnilla. Ekalla kerralla repesi kytkilevy ja toisella räjähti kardaaniristikon tukilaakeri atomeiksi. Vieläkin kiitokset Viitasen Karille, Semin Patelle, Kuusisen Topille ja Salmen Japelle (yläkerran Laverda-kerho) avusta noissa tilanteissa.
Molemmat tapaukset olivat sellaisia, että niiden ennakointi ennen reissuun lähtöä oli ainakin minulta mahdotonta. Ties mitä näistä nyt ajossa olevista Guzzeista löytyisi jos avattaisiin.
On eräänlainen taivaanlahja harvinaiselle merkille, että meillä on motomatin ja muutaman muun kaltaisia tekniikan pelle pelottomia jotka jaksavat tutkia, pohtia ja päivittää näitä asioita muillekin tiedoksi. Matin projekti-blogi on yhdenlainen kansallisaarre. Guzzikuskin Kalevala. Mutta niin on kyllä kirjoittajakin aika lailla Väinämöisen näköinen.

Mitä tulee tähän kauhugalleria-säikeeseen, niin itse olisin kilahtanut ihan samassa kohtaa kuin ToyBoy. Tekniikka on tekniikkaa, mielipiteet mielipiteitä, mutta ... mutta se on ollutta ja mennyttä. Ajetaan ja fiilistellään!