Kirjoittaja Aihe: Projekti: Stone 2003  (Luettu 11879 kertaa)

Desmont

  • Viestejä: 25
Projekti: Stone 2003
« : Maaliskuu 03, 2015, 23:47:21 ip »
Nyt jos pään selvittämiseksi vähän raapustelisi tänne aiheesta.

Eli ajatus ahtimesta lähti siitä kun tiputin tankin purku vaiheessa bensapumpun lattialle, älkääkä kysykö miten se tapahtui. Bensapumpun muovinen letkun kiinnike hajosi, joten päätin ulkoistaa koko polttoainejärjestelmä tankin sisältä pois. Siinä samassa tuli sitten vaihdettua tankkia ja loksua että kaikki oli ylipäätänsä mahdollista. Olen Motomatin sivuilta ahtanut pään täyteen tietoa, osa tekstistä on aivan hepreaa, mutta kaippa siinä sitten samalla oppiikin jotain.

Polttoainepumppu järjestelmä asennus meni ihan näpsäkästi ja polttoaineen tuotto on nyt 6-8 baarin luokkaa maksimissaan jonka rajoitin regulaattorilla 3 baariin. Tietääkseni linjapaineet ovat suurinpiirtein sitä luokkaa. Mopo toimi hienosti ja Guzzidiagnoosi ohjelmaa pääsin jopa vähän kokeilemaan. Tosin Linux x32 järjestelmä ei tukenut sitä ohjelmaa, joten jouduin käyttämään emulaattoria sitä varten. Tällä hetkellä koneessa on Linux ja Windows (hiekkalaatikossa), joten järjestelmä on kaikista vakain. Sen jälkeen se lähtikin lapasesta.

Tuli hommattua ahdin ja pyörän totaalinen purkaminen suunnittelun jälkeen alkaa lauantaina. Tällä viikolla toivottavasti 65mm läppärunko ja siihen jostain sopiva TPS löytyisi hyllystä niin olisi mahtavata.
Eli siis ahdin tuli hommattua M24 Eatoni. Vähän raapaisin ahtimen kyljestä soiroa pois niin mahtui kivasti. Suunnitelmat valmiit ja toteutusta vaille. Ahtimen veto tulee koneen päästä. Ilmanputsari->Läppäkotelo->Ahdin->Painekotelo, ylipaineventtiilillä(Bybass, Dumppi)->Suuttimet. Läppäkotelon sijainti olisi vissiin parempi siellä missä suuttimetkin painekotelon jälkeen, mutta haluan päästä eroon läppävivustosta, yksinkertaisuus on kaunista. Ulkonäkö siinä muuttuu samalla, en nyt tiedä vielä mikä on lopputulos.
Mutta kaikki menee piiloon. Akku siirretään alas ja rosteriputket X-liitoksella, italialaisella tyylillä hitsattuna. Onko kukaan kokeillut litium akkuja? Ajattelin ottaa testiin kun vanha ei mahdu paikalle. Täytyy vielä tutkia missä riittää virta tuohon kapistukseen, sekin pitää suojata putkiston lämmöltä.

Tämän päivän probleema olikin mistä fiksu TPS ja mitkä liitokset? Yritin etsiä vastaavaa mikä nyt on Stonessa, harrikan varaosista mutta en löytänyt tänään. Huomenna uusilla silmillä ja komeemmalla päällä. Jos saisin kytkettyä samalla liittimellä niin ei tarvitsisi liittimiin koskea. Kytkemisestä en tiedä sitten mitään ja sähköasioissa olen vieläkin surkeempi, voltit ja hypyt menee aivan sekaisin.

Bilteman ylipaineventtiili oli ruma ja iso, eikä purettava. Täytyy etsiä parempi jostain ettei ahdot nouse liikaa. Taisi olla race.fi sivusto joka tarjosi edullisesti ja läheltä.

Eilisen saldo suuttimista ja ruiskuista. IW 031    270 cc/min     3(bar)     17,3 ohm, eli toivotaan niiden riittävän tai sitten mennään suutinkauppaan.

Kytkin todnäk paskana, kaverilla uusi levy, toivottavasti se käy. Tai toivottavasti siellä ei ole mitään vikaa. Järeempi kytkisetti oli aika tyyris.

Vielä pitäisi vääntää tankin päälle mittaritelineeseen ahtopaine, polttoainepaine mittarit. Kierroslukumittari jostain nopeudenlukulaitteenviereen. Ja öljypainemittari sinne jonnekin myös. Öljynlauhdutin tulee eteen ihan vaan varmuuden vuoksi, senkin voisi termostaatilla kytkeä. Onko joku asentanut stoneen öljynlauhdutinta? Mistä fiksuin raapasta linjat. Kaippa ne sieltä löytyvät kun saa koneen irralleen.

Tulee mietittyä aivan liikoja ja suunniteltua turhia, joten päätin kirjoitella tänne jotain ylös. Selvittää päätä kummasti.

Jos saamme tallilla konevasaran kuntoon, alkaa alumiinin vääntäminen. Flyscreen, alaetukate, alatakakate. Tyylisuuntana joku hemmetin bobberiraaceri retrolla madmäx meiningillä... Onhan siinä vielä vähän listan lyöntiä ennen maalausta. Kunhan saisi koneen käyntiin ja säädöt kohdilleen.

Kuvat löytyy--->  https://plus.google.com/photos/115630930774287898021/albums/6122780189107062977
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 07, 2015, 16:55:44 ip kirjoittanut Desmont »

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #1 : Maaliskuu 04, 2015, 21:49:29 ip »
Hyvä projekti. Mihin päin konetta meinaat asentaa ahtimen? Tuleeko tästä saman tien tehokas viinaan? Vai tarkoitus jatkaa bensalla?
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Desmont

  • Viestejä: 25
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #2 : Maaliskuu 04, 2015, 22:34:02 ip »
Ahtimen paikka laatikon päälle siinä missä normaalisti akku alkaa. Tps löytyi edukkaasti tänään.

aj@

  • Viestejä: 360
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #3 : Maaliskuu 05, 2015, 09:09:47 ap »
On aina hauskaa lukea " Pelle Pelottomien " aivoituksia. Kyllä ihan varmasti saat omalla pähkäimiselläsi ja foorumin asiantuntemuksella pelisi soimaan 8)

MotoJussi

  • Viestejä: 965
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #4 : Maaliskuu 05, 2015, 09:28:38 ap »
Nyt jos pään selvittämiseksi vähän raapustelisi tänne aiheesta.

Menestystä.

Pistä kuvallinen blogi jonnekin? vaikka blogspot.com?

Kuvauksen perusteella en täysin hahmottanut ihan kaikkea, mutta panin merkille sen että suuttimet on lähellä imuventtiileitä, mikä on hyvä. Paineistettu ilman ja bensiinin seos pyrkii ulos kaikista mahdollisista rakosista, kuten esimerkiksi läppien akseleiden vierestä, ja bensiini ei oikein voitele -> väljistää paikat. Lisäksi, jos TPS on samalla akselilla, sekin saattaa täyttyä bensasta, joka on huono asia.

Millä aiot huolehtia siitä, että polttoaineen syötössä otetaan huomioon ahtopaine? Vakio-ECUhan ei paineista paljoa perusta.

Aiot korvata alkuperäisen ruiskunohjauksen jollain fiksummalla? ... vai pistää alkuperäiselle kaveriksi paineen mukaan toimivan lisäruiskutuksen?

edit: Tiedät varmaankin että Californiaa on ahdettu joskus ennenkin. Pari kuvaa http://koti.kapsi.fi/~jsavola/20070617/ ja tarinaa vikojen etsimisestä vaikkapa http://www.guzziclub.fi/hscms/foorumi/index.php?topic=854.0

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #5 : Maaliskuu 05, 2015, 09:58:29 ap »
Tuosta ekasta viestistä luin, että läppärunko tulee ahtimen imupuolelle, eli ei väljisty käytössä.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Desmont

  • Viestejä: 25
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #6 : Maaliskuu 05, 2015, 10:12:34 ap »
Suuttimet ja läppä erikseen. Läppä ekana ja ahdin sitten. Tavoitteena saa pyörä tulille ja tehon kasvatus ensi alkuun 10-20%. Olen toki tutustunut muiden projekteihin. Tässä pari päivää sitten kävi mielessä onko tässä mitään järkee, riittääkö rahat. Tarviikos niitten ruiskujen mitään tietää?  ;D jos ne vaikka haluis leikkiä kaasaria? No joo miettiny tuotakin... Onneks prätkä paja on vieressä jos loppuu taito.

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #7 : Maaliskuu 05, 2015, 10:18:43 ap »
Ei kai niitä suuttimia juuri kiinnosta mikään. Kunhan niissä on enemmän painetta, kuin imukanavassa ahtoja  ;D

Tässä rakennelmassa on samalla tavalla (paitsi kaasareilla) tuo kompura. Tuommonen pitkä vetarihan siihen on rakennettava.
Rahan riittäminen on aika suhteellinen käsite, tähän harrastukseen saa menemään kaikki, riittää tai ei.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

MotoJussi

  • Viestejä: 965
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #8 : Maaliskuu 05, 2015, 10:26:08 ap »
Tavoitteena saa pyörä tulille ja tehon kasvatus ensi alkuun 10-20%.
Omassa projektissa ei aikanaan pohdittu tehoa vaan vääntöä. 120 nyyttonia oli eräässä vaiheessa @ 5500 rpm. Tyhjäkäynnistä eteenpäin oli 100 nyyttonia. Hevosvoimia taidettiin mitata hieman toista sataa ennenkuin vaihdettiin kireämpi välitys ahtimen voimansiirtoon, joten tehoa oli lopulta vielä jonkin matkaa enemmän. Ei vaan ehditty mitata ennenkuin ahdin hajosi ja purin sen pois.
Lainaus
Tässä pari päivää sitten kävi mielessä onko tässä mitään järkee, riittääkö rahat.
Rahoista en sano mitään mutta järjestä voisin jotain sanoa. Taidan olla vaan sen verran kohtelias etten kommentoi kuin omaani. Omassa projektissani ei ollut järjen hiventäkään.
Lainaus
Tarviikos niitten ruiskujen mitään tietää?  ;D jos ne vaikka haluis leikkiä kaasaria? No joo miettiny tuotakin... Onneks prätkä paja on vieressä jos loppuu taito.

Onko sinulla mielessä "pakkosyöttö" eli esimerkiksi "aina  X % enemmän ilmaa ja bensaa verrattuna vakioon suunnilleen kartan joka ruudulla" ? Joku viisaampi varmaan osaa kommentoida jos haluaa ja osaa :) Minä en tiedä.

Omassani ahtoa (eli päästöventtiiliä paineisella puolella) ohjattiin tarpeen mukaan, eli jos oli läppien jälkeen alipainetta (kaasu kiinni), päästettiin paineet pois (kun sitä ei tarvita). Tästä sitten seurasi että lisäbensaa syötettiin lisää silloin kun oli tarvetta ahtopainetta. Vaan kyllähän tuon voinee tehdä vaikka kuinka monella eri tavalla :)

edit: nyt jos lähtisin tekemään tai teettämään, saattaisin mennä ennemmin niillä linjoilla kuin sinäkin, eli läpät ennen ahdinta.

Desmont

  • Viestejä: 25
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #9 : Maaliskuu 05, 2015, 11:41:46 ap »
Eli olettamus ja lukeman perusteella guzzin omalla eculla suuttimien aukioloaikoja isommiksi, ja mekaanisesti bensapainetta suuremmaksi.
Vai onko uus ruiskutusboxi suuttimineen pakollinen kestävyyden kannalta?

Vähän huolettaa jo, tuleeko tästä mitään. Eli tarkotus oli guzzi omalla polttoaine ja ecu järjestelmällä ENSI alkuun.

Vääntö itselläkin tavoitteena, ja ehkä tuleva sivuvaunu koiria varten.

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #10 : Maaliskuu 05, 2015, 11:44:57 ap »
Maltillisilla paineilla pitäisi riittää just noin.
En tiedä onko Stonessa sitä samaa paineensäädintä, kuin Jackalissa, mutta siinä kuulemma pikkuahdoille riittäisi, kun liittää ulkoilmaa haistelevaan letkunippaan paineen alaisesta tilasta letkun. Lisää bensanpainetta kevyesti.
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Desmont

  • Viestejä: 25
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #11 : Maaliskuu 05, 2015, 12:00:51 ip »
Uusi ulkoinen paineen säädin hommattu ja asennettu sekä testattu. Pitäisi ainakin 6baariin riittää jerkut. Polttoainepumppu ja regulaattori tulivat jo ennen niillä kriteereillä että ei ole väliä onko ahdin vai ei ns. ahdin valmius. Mutta kun se ahdin vaan ilmestyi pyörän viereen. Tallikaveri asentaa suzuki savageen vastaavan ja toivottavasti nähdään se Kaanaankahinoissa. Minä sitä värkkiä joudun ajamaan koska muilla ikää sen verran että parantuminen on hitaampaa ;).

Maltilla tätä yritetään etten toista nuoruus vuosien volvo kohtaloa. Kaksi ilmaista iltaa luvassa jos tämä toimii ennen kesäkuuta. Laajakaista lambdaa pitää ruveta etsimään. Ilmeisesti tuo vakio lambdadabamba ei riitä. Pitää ilmeisesti laittaa kuvia.

Onneksi saksasta saa halpaa  kaljaa ja kutsin koneita.

MotoJussi

  • Viestejä: 965
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #12 : Maaliskuu 05, 2015, 12:54:50 ip »
Laajakaista lambdaa pitää ruveta etsimään. Ilmeisesti tuo vakio lambdadabamba ei riitä. Pitää ilmeisesti laittaa kuvia.
Onneksi saksasta saa halpaa  kaljaa ja kutsin koneita.

Onko siinä koneessa seoksen takaisinkytkentä eli säätääkö ECU lambdan perusteella seosta?

Pitää laittaa kuvia. Täällä kuola valuu.

Kyllä siitä varmaan ihan hieno tulee ;) Ihan vaikkei vaihdakaan isompia ventteitä, avarra kanavia, kairaa kansiin tee tilaa isommille pakoputkille, pistä tuplatulppia ja tietenkin sorvaa männistä laet pois (puristusta reilulla pykälällä alas ettei nakuta). Suht hyvin mun vehkeessä paikat kesti. Siis koneen sisäiset jutut. Ulkoiset härvelit tietty on oma tarinansa, mutta tuskin tarvii Saksaan lähteä konekaupoille, jos et mitään hirmuisen tyhmää tee :)

Desmont

  • Viestejä: 25
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #13 : Maaliskuu 05, 2015, 13:12:29 ip »
Joo eu tälle kesälle kaikkea ettei tarvii hommata uutta pyörää. Siis onhan tuossa oma lambda H-putkessa. Se H-putki jää pois ja tilalle x putki. Johon guzzi oma lambda kiinni. Koneistukset ja sorvaukset ei oo ongelma kun sellainen löytyy talliporukasta. Tässä nyt on mielikuvitus rajana ja tietty raha jota ei oo ikinä sopivasti. Vai että kuvia... no kahtotaan.

Isa-Masa

  • Viestejä: 72
Vs: Projekti: Stone 2003
« Vastaus #14 : Maaliskuu 05, 2015, 17:44:30 ip »
     Go Tatu Go.. ;)!!!!!

Meitzikin alkaa oleen fiiliksissä....

Tzemiä isolla kädellä.....!!

        T.Isä-Masa