niin noista asetuksista voi jokainen koota itselleen tarkoituksenmukaisen paperin takataskuun
Tiedän kyseistä metodia käytetyn sekä menestyksekkäästi että ei. Virkamies, kuten poliisi tai katsastusmies, ei aina siedä että hänelle osoitetaan hänen tietonsa vääriksi tai niitä edes epäillään vääriksi.
Itse en olisi saanut S.Trikeä katsastuksesta läpi jos olisin väittänyt vastaan. Katsastusmies oli kokolailla pihalla siitä mitä häneltä odotettiin ja keksi kaikenlaista sellaista mitä laki ei vaadi. Lisäksi hän teki itsepäisyydessään kaksi virhettä viralliseen asiakirjaan. Rekisteröintitodistukseen tuli ensin tieto "kaksipyöräinen" vaikka katsastus oli nimenomaan kolmipyöräiseksi rekisteröinti. Se saatiin Trafin kautta muutettua mutta edelleenkin S.Trike on merkitty ajoneuvoluokkaan L5 sen sijaan että sen olisi lain mukaan pitänyt olla L5e.
Siitä en ole valittanut koska kyseisellä ajoneuvoluokalla ei ole kosketuskohtaa nykylakeihin vaan voin tehdä edelleen muutoksia välittämättä EU-säännöksistä. L5e kun on EY-hyväksytty ajoneuvo, L5 kansallinen hyväksyntä jota ei pitäisi enää saada. Että joskus voi virheestä hyötyä.
Uusi triken määritelmä:
Kolmipyörä (L5e)
Kolmipyörä on moottorikäyttöinen ajoneuvo, jossa on kolme symmetrisesti sijoitettua pyörää ja joka on varustettu moottorilla, jonka sylinteritilavuus on suurempi kuin 50 cm3, kun kyseessä on polttomoottori, tai jonka suurin rakenteellinen nopeus on suurempi kuin 45 kilometriä tunnissa.
Vanha triken määritelmä:
2. L5-luokkaan luetaan tieliikenteeseen tarkoitettu
kolmipyöräinen ajoneuvo, jonka:
a) moottorina on yli 50 cm3:n polttomoottori
tai jonka suurin rakenteellinen nopeus
on käyttövoimasta riippumatta suurempi
kuin 45 km/h;
b) pyörät on järjestetty symmetrisesti pituussuuntaisen
keskiakselin suhteen; ja
c) kuormittamaton massa on enintään
1 000 kg; sähkökäyttöisen ajoneuvon akkujen
massaa ei oteta huomioon kuormittamatonta
massaa määrättäessä.
Tässä kohtaa, lain suhteen, meni katsurilla metsään:
Direktiiviä vastaavan E-säännön kohdalle ei ole merkitty säännön versiota eikä voimaan-
tuloaikaa. Jos ajoneuvolla tai sen osalla ei ole EY-tyyppihyväksyntää tai jos edellytetään vas-
taavuutta eikä tyyppihyväksyntää, sovelletaan sellaisen E-säännön version vaatimuksia, jotka
vähintään vastaavat ajoneuvon
katsastukseen esittämisen ajankohtana voimassa olevan direktiivin vaatimuksia.
4. Geneven sopimuksen ja ajoneuvolailla kumotun ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista
annetun asetuksen (1256/1992) mukaiset L-luokat vastaavat uuden tyyppihyväksyntädirektiivin 2002/24/EY mukaisia ajoneuvoluokkia seuraavasti:
a) kaksipyöräinen mopo L1= L1e
b) kolmipyöräinen mopo L2= L2e
c) kaksipyöräinen moottoripyörä L3= L3e
d) sivuvaunulla varustettu kaksipyöräinen moottoripyörä L4= L4e
e) kevyt nelipyörä = L6e
f) kolmipyörä (pyörät symmetrisesti pituusakselin suhteen) ja nelipyörä L5= L5e ja L7e
Tarkoittaa että vuodesta 2002 heinäkuun alusta alkaen ei ole ollut enää mahdollista valmistaa L5-luokan ajoneuvoja.
Haittaakin asiasta saattaa tulla. Ainakin silloin jos yritän tätä myydä toiseen EU-maahan. Tämä ajoneuvohan ei täytä rekisteröintipäivänsä vaatimuksia paperilla väärän ajoneuvoluokkamerkinnän vuoksi.
Lienee kuitenkin meikäläisen kohdalla vain periaatteellinen ja harvoin tapahtuva asia.