Omahan on 70jotain ajettu ja läppärunko alkaa olla väljähkö. Tuo lienee ensisoittoa Tps:n lopahtamiselle. Tällä hetkellä ei vielä ole muuta oiretta, kuin ajoittainen tupsahdus käynnissä. Mitään pitempiä toimimattomuuksia ei vielä ole.
Juuri tuollaiset oireet olivat jo viime kesänä, tuollaista tupsahtelua. Silloin pyörällä oli ajettu vajaat 90 000km. Lopulta kolmisen viikkoa sitten eräänä aamuna kun yritin startata niin todella nihkeästi lähti käyntiin ja sai tosiaan nähä vaivaa että moottorin sai pidettyä käynnissä. Siitä lähtien käyntiongelma olikin sitten jatkuva ja ilmeinen alle 3000 rpm. Uuden osan tilaaminen tehtaalta RM Heinon ilmoituksen mukaan 334e, joten kate on todellakin kohdillaan jos parin euron osasta on kyse.
Starttimoottorista en muuta muista, kuin että huoltomiehen mukaan jotkin magneetit olivat ainakin irronneet ja menneet rikki, ei kuulemma voinu enää korjata. Tilasivat silloin Moto Italiasta sisukset ja laittoivat vanhoihin kuoriin uuden startin. Wikströmin mukaan magneettien irtoaminen aika tyypillinen starttivika Californioissa. Tuolloin huolto suoritettiin kuitenkin Lahden MP-Servicellä.
Cali on ollut kyllä hyvä ja luotettava reissupyörä kuten jossain aiemminkin totesin. Nyt kilometrejä on tietysti jo sen verran takana että tuollaista muunlaistakin kuluvaa osaa nähtävästi menee vaihtoon, ei pelkästään renkaita, tulppia, jarrupaloja, vaijereita yms.