California III monimutkainen keulan rakenne

[motomatti]

Puu- tai muovikiilaa väliin levittämään.

Ei auta pätkääkään vaikka hakkaisi teräskiilaa halkeamaan. On kokeiltu. Halkio kun on ohjausakseliin päin niin se pakottaa kiilatessa vain reiän soikeaksi. Ei avarra sitä. Niissä kolmioissa joissa halkio on reiästä ulospäin auttaa kiilaaminen. Mutta pitää olla varovainen: alumiinivalu on haurasta tavaraa.

Keula tuli kuitenki vaihdetuksi ja perusteellisesti rassatuksi. Mielenkiintoinen kokemus. Muut ns. patruunakeulat ovat melkoisesti yksinkertaisempia. Tein itse ja säästin useita satasia. Ainakin toistaiseksi.

Jos keulaputket ovat olleet pitkään paikoillaan ja tarvitsevat irrotusta niin kannattaa hyvissä ajoi löysätä kiristyspultit ja ruiskutella "ruosteensyöjää" liitokseen. Pehmentää hapettumat sekä alumiinissa että teräksessä niin luistavat putket sitten herkemmin irti. Valitettavasti näkee jatkuvasti vanhoja pyöriä joissa on vasaralla hakattu teleskoopit joskus irti. Jos välttämättä pitää hakata niin muovi- tai kumivasara tulee kyseeseen. Jos rautavasara tulee otetuksi käteen mp-korjauksessa voi ryhtyä miettimään onko oikea henkilö tekemään kyseistä hommaa.

[TunturiTT]

Pienikin kevennys riittää, sillä ei ole väliä onko saavutettu reikä soikea vai pyöreä. Jos toki on liian iso palikka menossa liian pieneen reikään, niin silloin passaa väljentää vaikka hiomalla. Irroitus on monesti se riemun paikka. Rouva joskus piti omaa pyörääni tangosta vastaan, kun pyörittelin putkea paikkaansa. Puukiilat olivat paikallaan ja kevyesti öljytty osat.

[motomatti]

Juu, pyörä liinoilla nosturissa, ohjaus kiristettu liinoilla toppariinsa ja luja ote putkesta. Joskus on ottanut koville mutta aina ne ovat irronneet. Jos on niin kovassa että käsiote ei riitä mitenkään niin purkaa teleskoopin siihen paikoilleen. Jos siis ei tarvitse sisäputkea vaihtaa. Sottaisempi homma mutta osat saa yhtä lailla irti ja säästyy esimerkiksi lampunkannattimien pujottelulta paikoilleen.

Pihdeillä ei missään tapauksessa pidä putkista tarttua. Todennäköisesti pinnoite vaurioituu ja tulee muitakin kolhuja. Valitettavasti näitäkin "seppiä" on tuloksista päätellen.

Purkamisesta on sekin hyöty että se saattaa paljastaa lisää tartuntakohtia sieltä alapään suunasta. Kuten voiteluaukkoja.
Pitää vain pitää varansa että ei purista sisäputkea epätasaisesti. Seinämät ovat yllättävän ohuet. Yksi niksi on ottaa yläkolmio irti. Se yleensä irtoaa helpommin kuin putki alakolmiosta. Irrotettua yläkolmiota voi käyttää vääntövartena kun sen kiristää yhteen teleskooppiputkista. Siihen voi myös hellästi kolistella muovivasaralla. Lämmön antaminen kuumailmapuhaltimella kireään silmukkaan auttaa hetlen: lämpö tahtoo vain siirtyä alumiinia myöden helposti putkeen joten lämmityksen teho vähenee. Alumiini kuitenkin laajenee enemmän kuin teräs joten ainakin teoreettista apua on odotettavissa. Maalipinta voi kärsiä lämmityksestä.

Niissä keuloissa joissa on tyhjennysruuvi alapäässä voi aina silloin tällöin tehdä tyhjennyksen sitä kautta ja lisäyksen yläpään hatun kautta. Mutta muutaman kymppitonnin välein (ajotavasta ja olosuhteista riippuen 20.000 - 50.000 km) purkaa koko viritys ja ottaa saostumat pois putkien alapäistä. Samalla kannattaa kääntää sisäputken neljänneskierros että "kulumiskohta" tulee eri paikkaan.

Samalla kun keula on purettu niin kannattaa ehdottomasti tarkastaa ohjauslaakerit. Laakerien takertelu erottuu helpommin ja mahdollinen laakerien vaihto/voitelu on helppoa.

Alla kuva vasta 70.000 km ajetun Calin 40 mm teleskoopista jota on huollollisesti laiminlyöty. Tässä tiivisteen kohta mutta myös alapää oli tuhoutunut.