Joo, onhan se lähimaksaminen kätevää. Koneen ei pitäisi lukea korttia matkan päästä mutta olen kuullut niin tapahtuneen.
Kun sain kortin jossa oli kyseinen ominaisuus ja sen mukana tuli kirje miten ominaisuus aktivoidaan: ensimmäisellä käyttökerralla pitää naputella tunnusluku ja se aktivoi kortin ominaisuuden. No ei aktivoi. Mitään koodia ole kysellyt ensimmäisellä eikä sen jälkeisillä kerroilla. Varmuudeksi olen pyytänyt kuitin suoritetusta maksusta.
Eräällä kirpputorilla asioidessani ja maksaessani kyseisellä tavalla siirtyi kassan täti jo seuraavaa asiakasta palvelemaan. Tivasin kuitin perään mutta kassa sanoi että ei tarvitse antaa kuittia lähimaksamisesta ja että näkyihän summa maksupäätteellä. Tapani mukaan, näitä sattuu aina tihenevässä tahdissa, jäin tukkimaan kassaa ja täti hermostui kuten minäkin. Vaikka tarvitsin vain kuitin. Jonka hän sitten tulosti manauksien kanssa. Kiitin koleasti ja lähdin.
Hankin lompakon joka on, tuoteselvityksen mukaan, suojattu tahatonta lähimaksua vastaan. Nahan sisään on saamani tiedon mukaan laitettu ohut metalliverkko joka estää tahattoman maksuaktin. Testannut en ole mutta voisin sen tehdäkin kun seuraavan kerran vierailen kaupassa pienostoksilla.
Mutta nopea se on ja raha vilahtaa tililtä vilkkaan ja nopeuttaa kaupassa käyntiä. Hieman.