jos tätä "isoa kuvaa" ryhtyisi oikein kovin miettimään, niin mitäpä järkeä täällä olisi keikkua, kiikkuminen sen sijaan olisi vaihtoehto. Mutta se, että tuhansia lapsia kuolee päivittäin aliravitsemukseen maailmassa, jossa heitetään niin paljon ruokaa pois, että sillä ruokkisi koko maailman väestön, ei poista täkäläisiä murheita. Pienet, ja vähän suuremmatkin murheet ikään kuin kuuluvat pakettiin.
Jokin aikaa sitten erään pikkupojan päähän kaatui sähkötolppa erään inhimmillisen virheen seurauksena. Väärä aika, väärä paikka.Voi vaan kuvitella minkälasta käsittämätöntä surua tämä onkaan aiheuttanut. Tai ei, ei sitä voi edes kuvitella. Ei se lohduta, että jossain Syyriassa silppuuntuu lapsia ja naisia päivittäin tai joku päättää pukea päälleen pommin ja räjäyttää mahdollisimman monta vääräuskoista. Päinvastoin, viimeksi mainittujen mielettömyyttä lisää jääkylmä laskelma siitä kuinka paljon siviiliuhreja keskimäärin kuolee ja haavoittuu, mikä on sallittu toleranssi. Ensimmäisessä maailmansodassa kenraalit laskeskelivat miten monta suurinpiirtein tulee kaatumaan omille piikkilankaesteille, kuinka moni selviää ei-kenenkään-maalle, kuinka monta kaatuu vihollisen piikkilangoille ja kuinka moni mahdollisesti pääsee valloittamaan jonkun merkityksettömän kukkulan, joka sitten taas menetetään tuota pikaa. Jos kymmenen prosenttia pääsee kukkulalle, on se jo melkoinen voitto ja sulka hattuun.
Tekemättömät työt ovat pikku juttu, ei siinä mitään. Jotenkin vaan haluaa pitäytyä tässä pienessä henkilökohtaisessa maailmassa iloineen ja suruineen. Jos rupeaisi ajattelemaan vaikkapa sitä että millä oikeudella minä täällä ajelen kalliilla moottoripyörällä sen sijaan että myisin sen ja lähettäisin rahat johonkin Burmaan (tai mikä sen nimi nyt onkaan) jotta saataisiin muutama miina tehtyä vaarattomaksi, jotta kenenkään ei tarvitsisi enää repeytyä, niin voisipa tuo ajonautinto vähän laimentua. Valkoisen miehen taakka on raskas, todella raskas, mutta se ei estä minua nauttimasta tästä hienosta talvipäivästä, tai harmittelemasta vuotavaa kattoa. Vapauttamalla mieleni, vaikkapa ajamalla moottoripyörällä, saattaapi tulla inspiraatio tehdä joku hyvä teko lähipiirille, tai jopa pistää ärrältä normaalisti ostamani kahvikupin hinta johonkin keräyslippaaseen. Tosin ärrän tarjousta: kahdella eurolla normikahvi ja kismet, on vaikea vastustaa. Mielenrauhaa, sanoisi ruben stiller.
