Hatunnosto tämän ketjun aloittajalle. Jatkuvan työttömyysuhan, epävarmuuden ja saneraamisten hornankattilassa eläminen syö miestä. Edesmennyt isäni, arvostettu rakennusmestari, jäi varhaiseläkkeelle edellisen (tai sitä edellisen) taantuman aikana, koska väsyi siihen, että toimenkuva muuttui sellaiseksi, että piti päivät pitkät jakaa lomautuslappuja päteville työntekijöille.
Työttömänä olevalle on tehty mahdottomaksi, tai ainakin vaikeaksi, toimia jonkinlaisena yrittäjänä. Yrittäjäksi ryhtymistä suositellaan avoimesti, mutta kaikista vain ei ole siihen. Eikä se yrittäjän osakaan helppoa ole. Ylivoimaisesti suurin osa yrittäjistä pyörittää yhden ihmisen firmoja, partureita, rakennusmiehiä jne. Siinä sitä sitten laskee että montako päätä pitää päivässä parturoida,, että saa liiketilan vuokran maksettua. Ja verotkin pitää maksaa. Harmaata taloutta pitää kitkeä, tottakai, mutta joillekin se on myös keino selviytyä, jopa pakon sanelemaa.
Näin loppuelämän kestävän valtion "taiteilija-apurahan" nauttijana pistin pystyyn sivutoimisen toiminimen. Sen avulla voi tehdä virallisesti töitä niille parille asiakkaalle, ja helpompi yleensäkin saada toimeksiantoja. Muutama satanen silloin tällöin, ja pientä puuhastelua, mieli virkeämpi. No, omassa tapauksessa ei tähän toimintaan liity yrittäjän riskiä, joten helppo jeesustella. Vaimokin voi tituleerata miestään toimitusjohtajaksi. Tyhjäntoimitusjohtajaksi. Mutta jos jollain jotain erityisosaamista on, ja jonkinlainen turvaverkko, niin kannattaa harkita. Pari tahoa jotka palveluksia kaipaa ei olisi pahitteeksi myöskään. Ja kaksi kenkälaatikkoa, debit ja kredit.
Eräs tuttuni kerran sanoi, kun voivottelin kroonista rahapulaa, että älä siinä rutise, oma on valintasi. Olisipa se noin helppoa. Nytpä päätän vaurastua, elää amerikkalaisen unelman, ei sittenkään, päätämpä ryhtyä pummiksi. Toki välimuotojakin löytyy. Ei ole sellaista sabloonaa, johon jokaisen indiviidin voisi tunkea.
Piti vaan kirjoittaa pari sanaa. Lähtiskö kunnanvaltuustoon tai rupaisinko sittenkin presidentiksi?
