Tutka lähettää mikroaaltosäteilyä suurimmalta osaltaan S- ja X -aaltoalueilla, siis 10cm ja 3cm aallonpituuksilla. Säteily on ihan samaa, kuin mikroaaltouuneissa tai vaikkapa poliisin tutkissa ( pl. laserit ). Siis sähkömagneettista kuten näkyvä valokin.
Säteilyllä paistetaan lihaa tai saadaan elektroniikkaa tuhotuksi. Säteily aiheuttaa kiistatta ongelmia mm. ihmisen pehmytkudoksiin yms., kunhan tehotiheys on ihan jotain muuta, kuin noissa tutkissa.
Tutkaa käytetään myös esim. säiliöiden pinnankorkeusmittauksiin jne. prosessisovellutuksiin.
Mutta:
- Tutkan lähettää pulsseja, uunissa on säteily koko ajan päällä. Uuni on täysin suljettu laatikko.
- Tutka-antenni pyörii, joten tehotiheys esim. keilan osuessa ihmiseen on pieni.
- Laivojen, lentokoneiden, poliisin, prosessiteollisuuden yms. tutkien lähettämä teho on pieni, pinnanmittauksissa liki olematon.
- Säteily vaimenee logaritmisesti, eli ns. -3dB eli puolen tehon etäisyys vaikkapa laivatutkan säteilykeilassa on aikas lähellä.
- Nykyään käytetään entistä pienempiä läh.tehoja tekniikan kehittyneisyyden vuoksi 1975 / 60kW vs. 2015 / 20kW, mutta samaan tulokseen päästään silti vastaanottimien herkkyyksien ollessa ihan eri tasolla nykyisin.
- Elektroniikkaa ei tiedetä tuhoutuneen ns. vahingossa vaikkapa satamassa tai lentokentillä. Olen tosin pudottanut yhden maalilennokin sujuvasti mereen käynnistämällä lähettimen tietämättä kallion päällä tapahtuneesta lennokkitoiminnasta. Tuli alas ihan rapeasti. Oli tosin sotatutkassa tehojakin sitten riittävästi...
- Häiriöitä saattaa tulla vaikkapa radiopuhelimiin erittäin sopivissa olosuhteissa.
- Sotavaltiolla on sitten eri vehkeet, mutta eipä ne tuossa Eteläsatamassa niin pyörikään. Ja varomääräyksiä noudatetaan.
Joten:
- Asiaan täytyy suhtautua asian vaatimalla tavalla; Ei kiipeä laivan mastoon tutkan käydessä tms.
- Normaali tavis voipi asian unohtaa kokonaan.
- Kotona on huolehdittava, että se kotimikro on kunnossa, lähinnä luukun suhteen: Menee kunnolla kiinni ja lämmitys katkeaa oven avautuessa.
- Ja minua tuntevat huomaavat hyvin miten pitkäaikainen tutkien kanssa pelehtiminen voi ihmiseen vaikuttaa...
