Minähän vihaan talvea. Siis sitä lumista ja kylmää talvea. Vesisateinen ja musta talvi ei häiritse. Nyt kuitenkin joulun alla se valkoinen helvettä saapui tännekin. Ja tänään meni sen verran lämpimäksi, että pehmitti pihan todella notkeaksi. En meinannut autolla pihaan päästä, petti lumi/jääpatja alta.
No, ajattelin sitten poistaa kerroksen loskaantunutta ennen kuin auto on oikeasti kiinni tai keli pakastaa. Linko ei vaan halunnut käyntiin, vaikka pyöritän sitä porakoneella, narukäynnistimen sijaan. Ei millään käyntiin. Edes uusi bensa ei auta. Ei vissiin saa bensaa. Irrotan kaasarista pohjan ja huomaan ruostetta, töhnää ja vettä kohokammion pohjalla. Putsaan ja herkutan myös jumittavan kohon liikkeelle. Nyt saa soppaa ja hörähtää heti käyntiin. Ei oikein ota kierroksia, mutta ajattelen sen olevan kylmänkankeutta.
Kun tarjoan roottoria loskaan, sammuu koko peli. Samalla huomaan, että bensaa lorottaa pitkin poikin. Vituttaa, melkein jo luovutan. Tajuan nimittäin avatessani, että olen pudottanut aikaisemmalla avauskerralla neulaventtiilin hankeen!!! $@#$!!
Ihmeen kaupalla löydän sen kinoksesta, vain huomatakseni kaasuvipurautalangan tippuneen ja todellakin hukkuneen.. nyt en enää luovuta. Teen korvaavan migin langasta. Pienellä koputtelulla neula ryhtyy nyt jakamaan soppaa. Nyt käy, huojuen, mutta kuitenkin. Vanha ja väsynyt pelihän on. Lumi on todella märkää, torvi menee kahdesti tukkoon. Ottaa ihan oikeasti olkapäihin, kun tätä on vietävä väkisin. Sutii, yskii, lyö liekkiä, kampeaa. Saan kuitenkin autolle lähtöurat tehtyä. Ei oo mun juttu tämä talvi vieläkään..