Moi, pikku-Grisolla kertyi kilometrejä noin 6000 kilsaa ja täytyy sanoa että kaduttaa ihan hirveästi että piti luopua, kun silloiseen ja miksei nykyiseenkin ajatusmaailmaan V11 Le mans oli ja on the Ultimate Pyörä (tosin tuulista on yläkerrassa). Grisolla taittui pitkät matkat mutta oli erittäin vaivaton myös kaupunkikurvailussa ja hymy levisi mutkaisilla pätkillä, mutta pyörä ei. Minulle riittävästi potkua löytyi, ja nykyaikainen mittaristo ajotietokoneineen hyväili mieltä. Eikä ajo tuntunut traktorimaiselta, mutta kuitenkin mukavaa tärinää ja guzzin murinaa. Murina toki verrattain vaimeaa alkuperäisen pöntön kanssa. Ostin toisen vaimentimen, mutta en ehtinyt sitä paikalleen asentaa. uuden omistajan mukaan äänimaailma muuttui melkoisesti räyhäkkäämmäksi, db-killerit pois ja sitä rataa. Ajoasento oli ruodolleni parempi kuin nykyisessä, ohjaustanko leveä, leveämpi kuin isoissa grisoissa. Mutta myös Grison ajoasento kävi yläselän päälle. Satulaa on jossain yhteyksissä moitittu mutta oma takalistoni viihtyi hyvin pitkiäkin päivämatkoja. Venttiilikopan tiivisteet antoivat periksi vuorotellen viikon aikana, mutta kun sain sellaiset vihreät pahvit niin alkoi öljy pysyä siellä missä sen tulisikin pysyä. Välillä käynnistäessä syttyi moottorin varoitusvalo, vai oliko se öljyvalo, en enää muista, mutta kun sammutti ja käynnisti uudelleen, niin valoshow lakkasi. Grisollani oli ajettu 12 000 kilsaa ostaessani sen ja myydessäni ungefär yhtä paljon kuin nettimotossa myynnissä olevalla 850 Grisolla, jonka hinnoittelu alkaa olla kohdillaan. Kasipuolikas on jo isolohko ja fyysisiltä mitoiltaan lähes isomman Grison luokkaa. Eräs ohikulkija marketin pihalla totesi että tuo pyörähän on pelkkää moottoria. Metallin värinen moottori on ehdottomasti piirteitä korostavampi kuin mustaksi käsitelty ja helvetinmoisella lauhduttimella varustettu versio.
Grison kuljetuskapasiteetti oli varsin rajallinen, mutta tottahan siihen ratkaisuja löytyy. Sellainen pieni siro takateline ja lyhyt lokasuojanjatke ja siro kilpiteline oli ostoslistalla. Ikäänkuin kruunaavat muotoilun.