Otsikon termillä sitä saattaa kutsua. Kovassa rasituksessa kannentiiviste alkaa tihkua ja tahrii lähitienoota. Jutussani on kuva aiheesta:
http://www.motomatti.fi/2014/06/saaksjarvi-trike-kannentiivisteet.htmlVuoto ei ole ole suurensuuri mutta johtaa hiljalleen vääjäämättömästi kannentiivisteen vaurioon joka tietysti korjaantuu vaihtamalla uusi tiiviste. Sitä ennen matkan keskeytykseen. Omassa tapauksessani kyse oli kutenkin sylinterikansien pulttien löysyydestä. Ne kiristyivät suoraan maksimimonettiinsa ja toistaiseksi näyttää siltä että vuoto loppui siihen paikkaan.
Jos siis näkyy jäähdytysripojen välissä kannentiivisteen kohdalla musta rantu on paljon mahdollista että kannetiiviste "hikoilee" ja päästää polttoaineseosta ja samalla puristuspainetta pois palotilasta.
Itse tein, ensin, kokeellisen kiristyksen yhdellä kannenpultilla ja se, lieväksi yllätyksekseni, alkoi kääntyä kiinnipäin paljon pienemmällä momentilla kuin mitä ko pultin maksimimomentti on. Näin tekivät myös muut pultit. Tai oikeastaan mutterit. Toinen, virallisempi, tapa on löysätä käänteisessä kiritysjärjestyksessä kaikki kannenpultit ja kiristää ne sitten ohjeen mukaan vaiheittain lopulliseen momenttiin kuten tehdään uuden tiivisteen asennuksessakin. Mutta silloin ollaan jo lähellä sitä että vaihdetaan uusi tiiviste samalla.
Aikoinaan oli tapana että kun laitettiin uusi kansipahvi niin tuhannen, kahdentuhannen kilometrin jälkeen suoritettiin kannen jälkikiristys. Nykyään ei sitä juuri harrasteta. Toki tiivistemateriaalitkin ovat kehittyneet.