Bensiiniasia on tärkeä. Vanhat pois ja uutta sisään. Bensiinihanassa on "hätätoiminto". Pumppu jaksaa vetää sen auki niissä malleissa jossa pumppu ja suodatin ovat tankin ulkopuolella. Ulina vain on melkoinen. Tietenkin tukkeutunut suodatinkin voi aiheuttaa käyntihäiriötä mutta yleensä vain kiihdyttäessä ja korkeilla kierroksilla ensin.
Potentiometrin (TPS) vaihto onnistuu kyllä kotikonstein jos on yleismittari ja korjaamomanuaalin ohjeet käytössä. TPS:n kalibrointi on aika tarkka homma. Nokka-akselin päässä oleva asentoanturi saattaa myöskin antaa käyntihäiriöitä mutta niiden luonne on hiukan erilainen. Jos ko pyörässä on on vanhempi M16-ruisku, on siinä myös ledi jonka kytkemällä toimintaan saa koodina tietoonsa vikailmoituksen. Manuaalissa on koodinlukuavain. Uudemmat ruiskut ja niiden muisti/vikapiiri avataan tietokoneella siihen soveltuvalla ohjelmalla. Lähinnä kaiketi Piikkiösssä.
Kyselin ostaakseni ko. järjestelmän jolla voi näitä ruiskuja ja sytkiä säätää ja tutkia laillisesti. Hinta oli sitä luokkaa että perustekniikan hankinta ja kuukausittaiset lisenssit olivat sen hintaiset että säätöhommaa pitäisi tehdä maksullisena palveluna liki päivittäin eikä silloinkaan ihan halvalla.
Sikis olenkin päätymyt korvaamaan laitteita toisen merkkisillä joihin on olemassa ilmaiseksi netistä imuroitavat säätöohjelmat. Ne vain ovat käytössä laittomia koska nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista käyttää korvaavia moottorinohjausjärjestelmiä vuoden 2003 jälkeen.
Toisaalta Guzzin käyttämissä ruiskuissa, oiken huollettuina, ei ole ilmennyt mainittavissa määrin softaan liittyviä häiriöitä. "Rautapuolella" on ollut liitinvikoja, letkujen irtoamisia, anturihäiriöitä ja vivustojen kulumisia sekä huollon puutteesta ja käyttäjistä johtuvia virhellisiä toimintoja tai toimimattomuutta.
mm