Vaikka laatiiko vuotaisi öljyä kardaanin suuntaan niin sen ei pitäisi näkyä ulospäin mutta perävaihde ja kardaanitunneli täyttyisi öljyllä. Sellaista on sattunut ennenkin. Tai peräöljy kulkeentuu kardaanin suuntaan. Siinä välissä kun ei ole estettä. Joskus on sattunut että on laitettu oikein lyhyet takajouset niin on näin käynyt. Silti ei pitäisi vuotaa ulospäin jos kaikki on kunnossa.
Ainoa este on kardaanin kannatinlaakerin suojat. Mutta ne ovat vanhemmassa kalustossa jo kulahtaneet.
On kuitenkin todennäköistä että jostain vuotaa sillä jos vaihteistosta ulos tulevan akselin tiiviste vuotaa öljyä niin taitaa vuotaa myös kardaanin nivelen suojakumi.
Pari kuukautta sitten vaihdoin yhteen EV:hen kardaanin nivelen. Se hieman nyki taivutellessa ja oli väljä kaulastaan kannatinlaakerille. Laitettiin uusi nivel vaikka vanhan voisi korjatakin. Tarvitaan sorvausta, ristikot ja uusi kannatinlaakeri.
Laatikon takapäässä voi, paino sanalla voi, kytkimen painelaakerin painimen O-rengas vuotaa. Vuoto ei ole runsas. Myös vaidevivun sisäänmenon O-rengas vuotaa joskus lievästi.
Itse kardaanissa ei ole O-renkaita ja nivelen suojakumeja kummempia tiivisteitä. Vaihdelaatikossa on.
Kyseinen huulitiiviste on vaihdettavissa takaapäin. Pyörä on parasta saada nosturille sillä homma on hieman ahtaassa paikassa tehdä. Takajarrun lukkiutumisen estoventtiili on huomioitava haarukan irrotuksen yhteydessä.
Samalla kun takahaarukka on irti niin voi tarkistaa perävaihteen kunnon. (Ei tarvitse kuin irrottaa takahaarukasta.) Takapyörä kun on jo irti niin sen sysäyksenvaimentimen purku ja pesu. Voi löytyä yllätyksiä jos toimenpidettä ei ole huollossa tai renkaanvaihdon yhteydessä tehty.
Blogissani löytyy haulla "EV" yhtä ja toista saman verran ajetun pyörän kunnostuksesta. Kuvineen.
http://www.motomatti.fi/On hyvä tehdä ennakoivaa huoltoa ja osavaihtoa ennen kuin ilmenee mitää kallista remonttia.
Täällä voi kysellä lisää ja Foorumin hakutoiminnolla löytyy todennäköisesti monenlaista ohjetta. Haku kannattaa rajata vain tekniikkapalstalle.
Kokonaisuutena ei homma ole kovin iso laajennettunakaan.