Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Tekniikkapalsta => Aiheen aloitti: Kosse - Lokakuu 26, 2015, 20:19:18 ip
-
Tervehdys, hyvä Guzzi-väki.
Ostin pari kuukautta sitten vm 1999 Nevada Clubin (kaasari) ja talliin se meni kolmisen viikkoa sitten. Sen jälkeen olenkin tehnyt suunnitelmia pienistä muutoksista, joita voisin talven aikana tehdä. Illat ovatkin kuluneet nettiä silmät tihrussa tutkien. Paljon on apua ja ideoita löytynytkin mm. Gruppon foorumia tutkiessa.
Muutamia kysymyksiä on silti jäänyt selvittämättä ja uusia noussut esiin.
Aloitan pakoputkesta: Laitoin ostoilmoituksen palstalle ja yksi ystävällinen sielu tarjosikin Mistralin putkia ruisku-Brevasta. Kysynkin, käykö ne kaasutinkoneen jatkeeksi? Aion kyllä tehdä muitakin muutoksia, joten tästä aasinsillalla seuraavaan kysymykseen: Minkä kokoisia (noin) suuttimia voisi kokeilla esim. em. Mistralin ja vaparisuodattimien kanssa? Entä neula?
Motomatti puhui eräässä pikkulohkon virittämistä käsittelevässä topicissa ohjelmoitavasta sytytyksestä. Mitä sellainen kustantaa ja onko hankala asentaa/ohjelmoida? Olen aika ulkona noista sähköasioista perusjuttuja lukuunottamatta.
Tarkoitukseni ei ole yrittääkkään mitään tykkiä rakentaa, vaan saada pikkaisen lisää mukavuutta ohituksiin ja kahdestaan ajoon.
Sitten pyörän rakenteista: Mitä mahtaa kardaani tai kardaanin nivel tykätä takapään madaltamisesta? Pikkaisen matalammaksi haluaisin, ettei ihan varpaillaan tarvitsisi liikennevaloissa seisoa :)
Olen myös pohtinut, löytyykö muista malleista hieman lyhyempiä, käypäisiä etuputkia? Jos muuttaisin ulkonäköä hieman enemmän joskus.
Jos edes osaan kysymyksistä saisin vastauksen, olisin kiitollinen :)
-
1) Pakoputki on mahdollista laittaa periaatteesta mistä vehkeestä hyvänsä mutta kaasuttimet ja sytytys on säädettävä niiden mukaan. Samankokoisen ja samantehoisen mutta uudemman pyörän äänenvaimentimet lienevät ainakin hiljaisemmat. Sen ei tarvitse tarkoittaa että ovat ahtaammat mutta sekin voi olla mahdollista. -99-mallisessa pyörässä on noudatettava pykäliä eli äänenvaimentimet pitää olla e-hyväksynnällä varustettu.
2) Suuttimien koko määräytyy sen mukaan miten hyvin "virtaava" kokonaisuus on. Helpotettu ilman saanti ja varsinkin pienempi pakoputken vastus vaativat uutta suutintamista. Usein myös tyhjäkäyntisuuttimen vaihtoa. DellOrton suuttimien vaihto ei ole hankalaa. Aloita vakiosuuttimilla ja siitä kokeilemalla suurempaan päin. Suuttimet ovat muutaman euron kappaleelta ja niitä on saatavilla yleisesti. http://www.storm-motor.fi/mp-tarvikkeet-ja-yleisosat/yleisosat/moottori-ja-sen-liittyvat-osat/suuttimet/dellorto-paasuutin-ebc-do/
3) Sytytyslaite lienee pyörässäsi jo valmiina ja siinä on kokolailla toimiva sytytyskartta. Mallisi lienee jo sellainen missä on sytytyksen alipaine-ennakkosäätö. Karkeasti ennakkoa voi säätää siinäkin tapauksessa että pyörä onkin keskipakosäätimellä varustettu: nokka-akselin päässä olevan anturin asentoa muuttamalla saa sytytysennakkoa säädettyä. Jos pyörässäsi on alipainetoiminen ennakko niin silloin on myös OBD-väylä. Sen kautta asianmukaisella ohjelmalla voi katsella sytkän toimintaa.
Tarvikesytkän asentaminen on kohtuullisen helppoa kun hankii merkki- ja mallikohtaisen paketin. Silent Hektikillä lienee malli jossa voi valita kolmen eri sytytyskäyrän väliltä. Monia muitakin merkkejä on.
Jos tehoa hakee niin silloin tulee helpommaksi ja usein halvemmaksikin hankkia tehokkaampi pyörä.
4) Kardaanin nivel sietää kyllä melkoista mutkaa. Onhan se käytössä ollut enduromalleissakin. Tärkeämpää on huolehtia nivelen voitelusta. Madallettaessa pitänee takaiskarien jousten olla hieman vakiota jäykemmät.
5) Keulaputkia voit nostaa muutaman sentin T-kappaleiden läpi. Noin aluksi. Muitakin keulaputkia on olemassa.
-
Ookei. Hieman olin näköjään kartalla ainakin suutinasiassa. Etuputkien nostoa mietin myös. Tuo sytytyspuolen tieto riittääkin tässä vaiheessa.
Taidan siis ostaa putket, putsarit ja pussillisen suuttimia :) Myös matalampien takaiskareiden etsintä on edessä.
Mutta ensin oikea huolto ja perän stefojen vaihto. Tehokkaampi pyörä tulee sitten joskus, kun yh:n varat sen sallivat.
Kiitos vastauksesta Motomatille.
-
Täytyy katsoa, millaiset suuttimet mulla on vastaavassa koneessa. Imupuolella on vaahtomuoviputsarit ja pakopuolella kokoputkisto. Ero vakioon selkeä..
-
Sepä olisi hieno juttu, jos edes jonkinlaista osviittaa saisi, niin kenties pääsisin hieman vähemmällä kokeilemisella.
-
Tuosta kardaanin kulmasta. Kannattaa sitten kun pudottaa perää, huolehtia ettei nivel ole suorassa. Mun mielestä se alkaa lähennellä nollakulmaa, kun pikkuisen tiputtaa. Sitä se ei kauaa kestä, pitää olla kulmassa suurimman osan käyttöajastaan.
-
Ahaa. Taas viisatuin :)
-
Vähintään pieni kulma pitää olla pääosan ajoajasta koska suoran nivelen laakerineulat eivät liiku pesiensä suhteen vaan alkavat kaivautua pesiinsä.
Voitelu on tärkeää. Valitettavasti sen suorittamiseen tarvitaan nivelen purku. Vain purettuun niveleen saa vaseliinia sisään. Nivelristikon voi myös uusia. Sellainen löytyy laakerikaupasta. Nivelen vaurioituminen voi irrottaa takahaarukan vaihteistosta vauhdissa.
Jos irrotetussa nivelessä tuntuu käännellessä nyintää tai karheutta on se vaihtokunnossa. Kardaanin takapään uraholkki, lukkorengas, jousi ja vastinlevy kannattaa myös puhdistaa ja voidella. Jos on kulunut niin vaihtaa ainakin se holkki uuteen.
-
Nyt on mopo melkolailla palasina. Puket eivät vaihdu, mutta jouluviikolla haen pussillisen suuttimia ja kartiosuodattimet. Työtä kun on pitänyt tehdä kuutena päivänä viikossa, niin vasta lomalla ehtii shoppailemaan. Niillä saanen voimapuolen jonkilaisen kuosiin. Onko TunturiTT muuten katsonut, millainen setti sinulla on?
Alkuperäisen ilmanputsarikotelon poistaminen olikin melkoinen työmaa. Aiheellinen toki, koska näkyi olevan rikki. Valutti huohotinpurkilta tulevan öljyn läpi. Minne muuten kannattaa huohotus nyt ohjata? Tarvitseeko sitä edes kierrättää tankin alla olevan purkin kautta? Sielläkin on vaihdettavaa. Letkut vuotaa ja purkkiin menevä haara sökö.
Tässä pusatessa on vaihtunut tanko ja etuvalo, etsinnässä on perinteisen, niinkuin esim. T3:ssa, tyyppinen lokari, että saisin bobber-suuntausta koko laitteeseen. Takaiskarit myös ostoslistalla edelleen, mutta nekin sitten lomalla. Peräkin on pöydällä, mutta ensi viikolla soittelen Kuopioon, josko siellä vaihtaisivat perän stefat, kun tuntuvat pultit olevan melko tiukassa.
Kaikenkaikkiaan minut on positiivisesti yllättynyt purkamisen helppous, paitsi putsarikotelo, ja järkevät sähköt. Mutta se kammottava "kojetaulu" kaikkine valoineen. Niiden tilalle on keksittävä jotain.
-
Nyt on mopo melkolailla palasina. Puket eivät vaihdu, mutta jouluviikolla haen pussillisen suuttimia ja kartiosuodattimet. Työtä kun on pitänyt tehdä kuutena päivänä viikossa, niin vasta lomalla ehtii shoppailemaan. Niillä saanen voimapuolen jonkilaisen kuosiin. Onko TunturiTT muuten katsonut, millainen setti sinulla on?
Alkuperäisen ilmanputsarikotelon poistaminen olikin melkoinen työmaa. Aiheellinen toki, koska näkyi olevan rikki. Valutti huohotinpurkilta tulevan öljyn läpi. Minne muuten kannattaa huohotus nyt ohjata? Tarvitseeko sitä edes kierrättää tankin alla olevan purkin kautta? Sielläkin on vaihdettavaa. Letkut vuotaa ja purkkiin menevä haara sökö.
Tässä pusatessa on vaihtunut tanko ja etuvalo, etsinnässä on perinteisen, niinkuin esim. T3:ssa, tyyppinen lokari, että saisin bobber-suuntausta koko laitteeseen. Takaiskarit myös ostoslistalla edelleen, mutta nekin sitten lomalla. Peräkin on pöydällä, mutta ensi viikolla soittelen Kuopioon, josko siellä vaihtaisivat perän stefat, kun tuntuvat pultit olevan melko tiukassa.
Kaikenkaikkiaan minut on positiivisesti yllättynyt purkamisen helppous, paitsi putsarikotelo, ja järkevät sähköt. Mutta se kammottava "kojetaulu" kaikkine valoineen. Niiden tilalle on keksittävä jotain.
Sori, katson huomenna.
-
Eipä tarvitse pyydellä anteeksi. Eikä kiirekään ole, kun kevääseen on vielä tovi.
-
Kartiosuodattimet ja suutinvalikoima kuullostaa hyvältä. Ei silti paranna mitenkään ilmanssantia. Säätäessäsi älä silti sorru liiallisen rikkaaseen seokseen. Se lyhentää moottorin ikää ja voi aiheuttaa sytytysongelmia.
Kun temuaa alkuperäisen ilmanpuhdistinosaton kanssa ja yleensäkin sillä seudulla, on helpointa nostaa runko (tai laskea moottori) pois muun tekniikan yäpuolelta. Helpompaa ja nopeampaa kuin kuullostaa. http://www.motomatti.fi/2014/04/nevadan-ilmansuodattimen-vaihto.html
Huohotukseen suosittelen huohotusöljyn takaisinottoa ja öljyn johdattamista takaisin öljytilaan.
Perän stefoista kannattaa ehdottomasti tarkistaa kumpi niistä vuotaa. Jos iso vuotaa ei purkamista tarvita ja jos pieni ei vuoda (ei yleensä vuoda koskaan) ei tarvita purkamista. Perän kulumisesta johtuvat toimintahäiriöt ovat erikseen.
-
Tuosta huohotusmuutoksesta mulla on kyllä myös kokemusta..
-
Kas pirua. Pitääpä tutkia perämurikkaa vielä tarkemmin. Ilman saanti ei välttämättä paljoa parane, jos vertaa ehjään alkuperäiseen, mutta kun tuo oli sökö, niin kartiot ainakin puhdistaa paremmin.
-
Moi
Mulla on Nevada cappuccino racerissa Busson universal 38 putket ja jotkut tötteröputsarit. Pääsuuttimissa jouduin meneen 145 asti ennenku toimi kunnolla.
Cafetwinistä tuli V7 alumiinietuloksu joka sopii suoraan Nevadaan, valmistajaa en muista mutta olen nähnyt samaa nykyisin muuallakin myynnissä. Olisko ollut peräti Guzzin omissa V7 lisävarusteissa?
Rakenteluintoa toivottaen
-
Se alkuperäinen ilmansuodatin/huohotinkotelo on kieltämättä hieman kötöstys. Sen kanssa kyllä pystyy elämään kunhan ei sitä särje tai hukkaa osia. Suodatinvaihdossa on huomioitava että ei tee mitään väkisin. Jos laitat tilalle tarvikesuodattimet niin huohotusletku on vietävä riittävän isoon suljettuun koteloon jossa öljysumu tiivistyy takaisin öljyksi ja se johdatetaan letkua myöden öljytilaan öljyn pinnan alapuolelle.
Minulla lienee jossain hyllyjen syövereissä tallella ehyt pikkulohkoisen ilmansuodatinkotelo levymäiselle suodattimelle.
Tuskailu suodatinvaihdon suhteen saa uutta mittakaavaa kun tarvikesuodatin on huomattavasti paksumpi kuin alkuperäinen. Paksummassa suodattimessa on enemmän suodatuspinta-alaa eli vaihtoväliä voi pidentää samassa suhteessa. Todellisuudessa, kun suodatin tarkistetaan niin riittää kolautus työpöydän kulmaan niin isommat purut varisevat ja suodatin jatkaa vielä tehtäväänsä seuraavankin huoltovälin ajan.
Erillisillä kartiosuodattimilla korostuu kaasutinten balanssi. Suodattimissa on oltava riittävä pinta-ala ettei ahdistusta ilmene. Lähellä kaasuttimia olevat suodattimet heikentävät ilman virtausta vaikka olisivat kuinka hyviä vapaavirtaussuodattimia. Alunperinhän kaasuttimet saivat ilmansa tilavasta ilmanottokotelosta ja sen jälkeen virtaus tasaantuu pitkissä imukanavissa helpottaen sylinterin täytöstä. Erillisillä vapaavirtaussuodattimilla tämä toiminta menetetään.
Se että mitatessa kaasutinten balansseja tyhjäkäynnistä huippukierroksille asti kaasuttimia synkronoidessa ei takaa sitä mikä on todellinen kaasutinten antama seos eri ajonopeuksilla. Ilmavirran pyöriminen ilmansuodattimien tietämillä muodostaa erilaisia paineolosuhteita eri nopeuksilla. Joissakin pyörissä on jalkojen asento ollut ratkaisevassa asemassa saako kaasutin riittävästi ilmaa jollakin nopeusalueella.
-
Mulla on noin puolilitrainen purkki, jonka yläpää on auki. Aukinaisessa päässä on kartiofiltteri. Purkkiin tulee letkut molemmilta kansilta ja olen laittanut ekstrayhteen kierrosmittarin vaijerilähdön tilalle. Tötterön pohjasta öljynpaluu siihen öljyjen takaosaan, kuten vakiona. Ei sotke ja toimii pidempäänkin vdätettäessä.
-
Tuota ilmanotto asiaa olenkin pohtinut ja tuumaillut, että sen voisi järjestää yhdellä suodattimella, mutta lopullinen ratkaisu tulee vastaan joskus. Kunhan kokeilen ja löydän sopivia tarpeita. Alkuperäiskoteloa en toistaiseksi paikalleen laita.
Oletko TunturiTT mistä sen purkin tehnyt tai löytänyt? Entä onko vaijerilähtöön laittamasi letkun päässä kierre, vai on se vain tökätty siihen nupuraan? Jos sen ennen putsarikoteloon menneen letkun ohjaisin vaijerilähtöön. Silloin voisin käyttää alkuperäistä purkkia, johon voisi lisätä kartiosuodattimen.
-
Hitsailin sopivasta putkesta. Koitan kaivella jostain kuvan.
Löytyi joku sopivakierteinen nippa, jossa letku.
Suuttimet: pääsuutin 140, tyhjäkäynti 38, neula x8, toisiksi alimmassa asennossa, eli rikka toisiksi ylemmässä urassa.
-
Motomatti sanoi, ettei perää tarvitse purkaa ison stefan vaihtamiseksi. Kerrotko, tai kertooko joku muu, mikä kuvassa on se iso stefa ja kuinka se vaihdetaan purkamatta? Mulla onmurikka pöydällä, mutta meni (öljyinen) sormi suuhun.
-
Motomatti sanoi, ettei perää tarvitse purkaa ison stefan vaihtamiseksi. Kerrotko, tai kertooko joku muu, mikä kuvassa on se iso stefa ja kuinka se vaihdetaan purkamatta? Mulla onmurikka pöydällä, mutta meni (öljyinen) sormi suuhun.
Kyllä se aika murusiksi pitää laittaa. Pikkupyörän laakerointia ei tarvitse tämän takia purkaa eikä ison akselin pientä neulalaakeria. Muuten kyllä suurin piirtein kaikki muu.
Osat numero 15 tai 17 ovat se stefa, kuvasta en sen tarkemmin osaa sanoa.
Osaa13 kiinnipitävät ruuvit pitää avata, jotta saat ison lautaspyörän käteen. Sitten nähnetkin miten loppu purkaantuu. Stefan voinee vaihtaa hammaskosketusta uudelleen säätämättä, mutta hyvä se olisi tarkistaa. Katso korjaamokäsikirja.
-
Olin sitten oikeassa osoitteessa. Kiitos varmistuksesta. On vaan ne pultit ihan pirun tiukassa...
-
Valitan väärää informaatiota. On sen verran kauan kun on tarvinnut pikkulohkoa remontoida että annoin huolimattomuuttani tai löyhäpäisyyttäni kuvauksen isolohkon perän stefan vaihdosta jonka takia ei tarvitse ottaa kuin takapyörä irti.
Mutta tuossa pikkuperänkin tiivisteen vaihdossa kannattaa pitää maltti ettei pura tarpeettomasti liikaa. Toisaalta on hyvä tilaisuus säätää välykset kuntoon kun kerran on auki otettu. Tai ainakin tarkistaa tilanne. Korjaamokäsikirjassa on ohjeet.
On vaan ne pultit ihan pirun tiukassa...
Tarkoitatko ison laakerin laipan pultteja? Lienevät liimattu jos ei tavan menetelmillä avaudu. Annappa terävä napautus kunkin pultin kantaan niin ehkä löystyvät. Myös tuurnan avulla kannan sivuun annettu kolaus auttaa lohkaisemaan hapettumaa tai liimausta. Jos on vain hapettumasta kysymys niin kyllä ne siitä aukeavat mutta jos joku on liioitellut ja käyttänyt ruuvilukitetta joka tarvitsee kovan lämmityksen aukeamiseensa niin silloin voi olla kireässä. Lämmittää ei ehkä kannata muun rakenteen vuoksi tai lämmitys pitää olla tehokas ja nopea ettei lämpö karkaa ympäristöön ja perä posahtaa kun öljy höyrystyy. Samalla pultit menevät pilalle kun kovin lämmitetään. Mutta pultit on halpoja. Eiköhän se kevyemmillä menetelmillä aukea.
-
Juurikin ne laipan pultit. Luulisin, että ne ovat liimalla, kun kaikki muukin oli. Ja näyttää siltä, ettei sitä ole koskaan avattu tehtaan jälkeen. Käyn hakemassa murikan työpaikalle, kun täällä on parempi kalusto sitä purkaa. Malttia ja hallittua voimankäyttöä, niin eiköhän tuo antaudu.
-
Oletko TunturiTT mistä sen purkin tehnyt tai löytänyt? Entä onko vaijerilähtöön laittamasi letkun päässä kierre, vai on se vain tökätty siihen nupuraan? Jos sen ennen putsarikoteloon menneen letkun ohjaisin vaijerilähtöön. Silloin voisin käyttää alkuperäistä purkkia, johon voisi lisätä kartiosuodattimen.
(http://i53.photobucket.com/albums/g53/TunturiTT/Huohotin.jpg)
Tämmönen. Sijaitsee nykyään vanhalla akun paikalla. Se kierrosmittarinvaijerin lähtö on muistaakseni jauhesammuttimen letkusta ryövätty. Täytyy tulkata mikä sen koko on, varmaan löytyy valmis nippa vaikka Biltemasta.
-
Onpas komea purnukka. Kaveri just eilen lupasi organisoida töistään harrastemetallia purnukan tekoon. Pitää vain käydä tallilla mittoja ottamassa. Samalla otan kiekkavaijerin matkaan, niin toinen kaveri saa tehtävän etsiä sopivan nipan omalta työpaikaltaan. Ja tehkyynsä samalla uudet huohotusletkutkin.
On muuten tiukassa tuo laakerin nro. 5 kooli tiukassa.....
-
Purnukoita tuli vastaan vinttiä siivotessa ilmeisesti aikanaan maitotuotantoon liittyviä.
Aika paksua rosteria 2,5mm seinämät noissa ja halkaisija 50mm.
Jos joku keksii käyttöä, niin postikuluilla.
-
Nevadasta on nätti malli tuo 2005 vuotinen:
http://www.nettimoto.com/moto-guzzi/750-nevada-classic/1962896
-
Purnukoita tuli vastaan vinttiä siivotessa ilmeisesti aikanaan maitotuotantoon liittyviä.
Aika paksua rosteria 2,5mm seinämät noissa ja halkaisija 50mm.
Jos joku keksii käyttöä, niin postikuluilla.
Lypsykoneen lutkuthan siinä. On kyllä nätit! Helkkarin kun keksis käyttöä, niin ottaisin pois.
-
Vielä kun noihin käy DeLavalilta ostamassa loput puuttuvat osat saa temmisorvin neljälle. Tai ryhtyä maitotilalliseksi.
Mutta pienillä lisäyksillä tulee ikuinen huohotinkammio. Neljälle.
-
GuzGuz: Laitappa viestiä, niin mä voin ottaa utarepumput. Alkoi tuo temmisorvi idea kinnostamaan. Ei vaan, noista saa aika helposti tehtyä huohotinsäiliön. Tai neljä.
-
Maitotalousvermeestä naapuri varasi kaksi pönttöä+monijako hässäkän.
"Kosse":lle laitoin viestiä.
Eli utarehuohottomit taisisit mennä..?
-
Jännityksellä odotan, mitä utarepumpuista san aikaiseksi.
Perän purku ei onnistunut teatterikalustolla, joten se läksi tänään Joensuuhun Heikkisen hoitoon. Herra itse ohi kulkiessan nouti työpaikaltani Varkaudesat ja lupasi, että tulee jollain kyydillä takaisinki. Hienoa palvelua.
-
No niin. Perä on tulossa tiistaina takaisin kotiin. Stefan vaihto paisui isommaksi hommaksi ja hintaa tuli. Vaan onpahan nyt kunnossa.
Utarepumpukin löysivät paikkansa. Kunhan vielä saan niihin suodattimet päihin, laitan kuvan.
Taakse ostin uuden kumin. Poikkesin paikallisessa rengasliikkeessä kyselemässä hintoja, niin löysivät vintiltä paikallaan käyneen, ajamattoman kumin. Maksoi päälle laitettuna 40€. Ei varmaan paras laatuaan, mutta hinta ratkaisi. Öljyt on koneessa, sähköt vaatii vielä töitä. Valot palaa, mutta merkkivalotaulun teen uusiksi, pienemmäksi. USB-pistorasiankin laitan siihen. Vilkutkin pitäisi vaihtaa pienempiin, muttei liian.
Tällä viikolla pääsenkin mallailemaan osia kunnolla paikalleen muutenkin, kun perän kerta saan. Sitten alkaa uusien, hieman lyhyempien takaiskareiden etsiminen. Takalokarin taidan muokata vanhasta, kun perän remppa maksoi parin lokarin verran.
-
Alkaa uusi look olemaan valmis.
Vaihdoin tangon matalammaksi, tein uuden merkkivalopaneelin, asensin tuplavalot eteen, uudet vilkut ja takavalon. Takalokarin ankanpyrstön poistin ja laskin lokaria alemmas. Ynnä muuta pientä. Huohotinsäiliöt rakensin GUzGuzilta ostamistani utarepumpuista. Erikoiset tuli
Varmaan kaikki ei pidä, mutta mä tykkään. Varsinkin, kun upea moottori on paremmin esillä.
-
Merkkivalopaneeli.
-
Utarepumppu
-
Tutun makuinen huohotinsäiliö :P Oman pyörän rakentaminen on aika palkitsevaa, vai mitä? Ihan sama mitä muut sanoo.
-
Vaikka en ole koskaan pitänyt tuosta parivalotarvikkeesta niin äänimerkkien kanssa tuo 2x2-järjestys toimii. Tosin kaipaa pientä nokkavaa ilmalippaa parivalon ylle.
Nyt vain on se "harmi" että kyseinen pyörä kulkee kansan suussa joko temmisorvi tai utarepumppu nimellä. Mutta ei nimi pyörää pahenna.
Sylinterien välissä on tyhjä tila: huutaa selvästi pientä mekaanista ahdinta.....
-
TunturiTT: On kiva rakennella. vielä kun olisi vähän enemmän varaa panostaa.
Mototmati: Parivalot tuli, kun halvalla sain. Kuin Sulo Vilén konsanaan. Ja tosiaan torvien kanssa mätsää hyvin. Ja sen lipan kaipaisi.
Temmisorvi saa olla jos siltä tuntuu :D Ja se ahdin käväisi minunkin mielessä. Tai solmu pakoputkessa.
-
Itse etsisin sopivan lisävaloumpion. En ole varsin noiden yleistuplien ystävä, mutta oma on oma ja sen saa rakentaa mieleisekseen. Pisteet siitä.
-
Ei ne tuplavalot enää näytäkään niin hyviltä ;D Muutama vaihtoehto löytyi korvaamaan, täytyy vain mittailla vielä, mikä olisi sopivin.
Sitä ennen on edessä kaasuttimien säätö, kun ei vaihdoin kartiosuodattimet. ja muutenkin tarkastettava, että kaikki siellä seudulla on paikallaan ja kunnolla kiinni. Ei pelaa, kuin puolella kaasulla. Suuttimia varmaan joudun tilaamaan kourallisen jostain.
-
Moposport on Dellortojen maahantuoja ja myyjä. Maksaa jotain nelisen euroa kappale.
-
Sieltä juuri katselin. 3,50 kappale, kymmenen erikokoisen setti 19,90. Jos seuraan TunturiTT:n tuloksia, ostan kaksi settiä, joissa 125-145 pääsuuttimet ja pienemmän tyhjäkäyntisuuttimia.
-
Juu, mulla on riittänyt loppujen lopuksi aika pieni suutinmuutos ja neulojen säätö. Minkälaiset putket sulla olikaan?
-
Putkissa lukee Lafranconi. Mulla ei ole hajua, millaiset ovat vakiosuuttimet. Enkä muutenkaa ole kahteenkymmeneen vuoteen kaasareiden kanssa pelannut. Autotkin ovat olleet pääasiassa dieseleitä :)
-
Jos laitoit pienet kartiosuodattimet, varaudu pienentämään pääsuuttimia. Nimim. kokemusta on.
-
Kartiosuodattimiin laitoin päälle lisää matskua. Nyt pelaa hyvin ja näillä mennään siihen asti, että maltan perehtyä asiaan tarkemmin.
Ensimmäisellä kunnon ajoreissulla nopeusmittari ei pelannut kunnolla ja rikoin vaijerin alapään mutterin. Stormilta tilasin uuden vaijerin, mutta eihän se ollut käypäinen. Ja lyhytkin oli, vaikka olin mittaavinani oikein. Ei näytä heillä olevan oikeanlaista ollenkaan. Osaako joku vinkata, mistä löytyy se oikea? Vaijeri siis.
-
Olisko vaijeria R.M. Heinolla hyllyssä?
Ainakin Dinseltä tilaamalla, muutaman päivän toimitusajalla.
-
Kiitos. Täytyy alkuviikosta tiedustella.
-
Stein-Dinseltä tilasin nopeusmittarin vaijerin. Tullee joku päivä. Talveksi taidan tilata muutakin puuhasteltavaa, kun hinnat ovat kohtuuliiset.
Sitten uusi ihmettelyn aihe. Jo aiemmin motomatti puhui sytytyksestä ja nyt perehdyin asiaan enemmän. Pitäisi olla alipainesäätöinen sytytysennakko, vaan ei ole. Letkuthan siellä olivat ja otin ne pois talvella, kun eivät johtaneet minnekään. Ajattelin niiden liittyvän ilmnputsarikotelohässäkkään. tulppasin kurkkujen nipat.
Nyt katselin sytytysboxia, mutta siellä ei ollut nippaa letkulle. Eikä Digiplexiä, joka ymmärtääkseni pitäisi olla. Ducati lukee lootassa. Mistäs semmoinen on sinne tullut ja onko siitä hyötyä? Toimii kuitenkin, joten hätää ei ole.
Askissa lukee: 9904 12VDC DUCATIenergia 343637. Jos nyt jotain kiinnostaa.
-
Ducati energia 343637
Nimitys muistattaa yllättävän kovasti latausjärjestelmän regulaattoria.
http://www.guzziclub.fi/hscms/foorumi/index.php?topic=4360.0 (http://www.guzziclub.fi/hscms/foorumi/index.php?topic=4360.0)
-
No tuommoinen purkki se on. Olenko käsittänyt väärin? Minnekäs piruun se alipaineletku sitten on menossa? :o
Edit: Katsoin tarkemmin räjäytyskuvia ja kävin mopediakin vilkaisemassa. Siellähän se oikea boxi on satulan alla. Ja nippa poikki. Joten on kai etsittävä uusi :(
-
Eiköhän sen katkenneen nipan pystyisi jollain korvaamaan.
Säästyisi euroja.
Saiskohan sisäämenoon vedettyä kierteet, tai joku liimaamalla ratkaisu?
Jos se on liitteen kuvan kaltainen, niin siinähän on valmiiksi kierteet:
http://www.stein-dinse.biz/images/product_images/popup_images/31721465.jpg
-
Siispä puran esiin ja tutkin tilanteen. Jos hyvä tuuri käy, siihen löytyy metallinippa tilalle.
-
Mökillä, mutta pari päivää katveessa kun Sonera, tms huolsi laitteitaan. Nyt toimii ainakin 3G.
Jep, nyt ollaan oikeilla jäljillä sytkän suhteen. Uskoakseni korjaaminen kannattaa ja jokunen keskikierroshevosvoima löytyä lisää. Rapistuneita letkuja on ollut ennenkin mutta on hämmästyttänyt että kuljettaja ei ole huomannut mitään. Kun laittaa letkut kuntoon niin sitten kyllä huomaa!
-
Se varmaan, kun vika tulee hiljalleen, ei huomaa sen muodostumista. Sitten kun tilanteeseen herää tai vika korjataan, sen huomaa.
-
Jousitus on usein se palikka joka pettää kuljettajan salaa. Siihen voi käyttää referenssiä ja pyytää kaveria koittamaan tai koittaa itse vastaavaa uudempaa laitetta tai pyörää johon on laitettu hiljakkoin uudet komponentit. Pitäisi eron huomata.
-
Nykyaikainen vika tuohon kastiin on xenon-valot. Ulkopuolinen kyllä huomaa väsyneen xsenonin, se kun vaihtaa väriä vanhetessaan.
-
Tämä vikahan oli mopossa jo minulle tullessa. Ja hämäännyin, kun alipaine letkut olivat ilmanputsarikotelon alla,sekä sojotti keulaa kohti. Siksi luulin niiden kuuluvan siihen hässäkkään. Lauantaina taidan ennättää purkuhommiin. Keskiviikkona alkaa piiiiitkä kesäloma, niin mielelläni käyttäisin sitä ajamiseen.
-
Jännä kuulla, miten korjaus vaikuttaa toimintaan. Varsinkin kun sulla on kokemusta vain puutteellisesta laitteesta.
-
Jännittää minuakin :D
-
Jos ei onnistu käykös tää: https://www.ebay-kleinanzeigen.de/s-anzeige/moto-guzzi-digiplex-zuendbox-446/468826182-306-9362 (https://www.ebay-kleinanzeigen.de/s-anzeige/moto-guzzi-digiplex-zuendbox-446/468826182-306-9362)
-
Hyvinhän se käy, jos korjaus ei onnistu.
-
Ei ollut nippa kierteellä. Työpaikalla nopea silmäys ympärille ja ratkaisu löytyi, ehkä. Pätkä verhovaijeria, nippusiteitä, liimamassa, pora ja varovaisuutta. Huomenna, liiman kuivuttua, palikat paikalleen.
-
Testilenkin tein. Muutosta havaittavissa, varsinkin kiihdytyksessä. Ei ihmeitä, mutta jotain kuitenkin. Tai sitten kuvittelen, kun oli uusi, kevyempi kypärä päässä.
-
Hienoa että sait kuntoon, jos sait.
Onkohan tuo korjaus siis ilmatiivis.
Verhovaijeri ja nippusiteitä hieman kohotti kulmakarvoja ja kysymysmerkkejä mieleen.
Edellinen omistaja oli ilmeisesti ohittanut koko toiminnon nipan katkaistuaan, fiksua maton alle lakaisua.
-
Ei ihmeitä, mutta jotain kuitenkin. Tai sitten kuvittelen, kun oli uusi, kevyempi kypärä päässä.
Calissa ei ainakaan mainittavaa eroa huomaa onko letkut paikallaan vai ei. En tiedä onko nevadassa sama digiplex mutta calissa saa pari astetta ennakkoa aikasemmalle kun maadottaa sieltä sen yhden "eikuulumihinkäänliittimen".
-
GuzGuz: Suurella todennäköisyydellä uskon olevan ilmatiivis. Twin boksiin upotuksen, johon ujutin verhovaijerin, joka on kumipäällysteinen. Siihen ymppäsin letkun päälle, liimamassa saumaan ja nippusiteet pitämään paketti paikallaan liiman kuivumisen ajaksi.
Nythän liitoksesta tuli joustava, kun verhovaijeri antaa periksi joka suuntaan.
Vielä pitäisi malttaa perehtyä seoksiin ja tilata niitä suuttimia, jotta saisin Temmisorvin kunnon iskuun. Mutta kun en perhana malta ropata, ajaminen on paljon mukavampaa. Ja lomakin alkaa ensi viikolla.
-
Ainakin omaan pikkulohkoon tuli ihan uutta ilmettä, kun sai ennakot kohdilleen. Meinasi lähteä käsistä, kun sytytys löysi oikean alueen. Varmaan 10-15 heppaa tuli oitis lisää käyttöön. Uusien tarvikekärkien liukupalanen kului uutuuttaan ihmeen pian ja myöhästi sytytystä. Kun sitten sääti ennakon kohdalleen, tuli voimaa kuin napista.
-
Mä olen tuon sytytyspuolen kanssa pikkaisen avuton, kun viimeksi olen semmoisiin koskenut parikymmentä vuotta sitten, kun vaihdoin Jawan kärjet. Jotka muuten olivat samanlaiset, kuin Skodassa. Sittemmin olen enemmän ropailluit dieselvehkeitä. Vaan ihmisten tekemiä ne kaikki on, joten täytyy opiskella.
Edit: Luulin Nevadassa olevan kärjetön sytytys. Missä jakaja?
-
Nevadassa onkin kärjetön, omassa on Nevadan koneessa muokattu jakopää kärjelliselle sytylle. Sijaitsevat pikkulohkossa, kun sellaiset ovat, laturin kopan alla.
-
Minä jo ihmettelin :D
-
Eikös sitä nokka-akselin päässä olevaa anturiparia voi hieman säätää? Olikohan perusennakko 10 astetta? Ohjekirjasta sekin asia löytyy. Vauhtipyörässä lienee edelleen sytytyksen ajoitusmerkit. Niiden avulla voi melko tarkkaan arvioida oikean antureiden sijainnin.
Jos säätövaraa on niin se ei liene montakaan astetta niin mitään virhettä ei voi tehdä vaikka laittaisi enemmän ennakkoa niin saa tietyin reunaehdoin poltettua enemmän bensiiniä eli nostaa tehoa. Ennakko lisääntyy kääntämällä antureita vasten pyörijän pyörimissuuntaan. Ja päinvastoin.
Aiemmin jo kyselin asiasta saamatta vastausta: onko siinä Digipleksin kotelossa ohjelmointiliitin ja jos on niin mitä sen kautta voisi saada selville?
-
Motomatti: On semmoinen pieni liitin parikymmentä senttiä pitkän piuhan päässä. Lienee se?
Jakopään koppaa yritin lumien aikaan avata, mutta yksi pultti oli niin pirun tiukassa, ettei tavan kuusiokololla auennut, joten jätin asian sillä kertaa siihen. Nyt on kuitenkin tullut sen verran uutta tietoa ja neuvoa, kiitos taas kaikille, että lomalla aion perehtyä niihin. Jos aiemmin mainitsemani pultti ei aukea räikän kanssa, pitää ampua auki iskevällä ruuvinvääntimellä.
-
pitää ampua auki iskevällä ruuvinvääntimellä.
Tuskin lähtee auki sillai. Menee vain kulmat pyöreiksi.
Koita laittaa ruuvin kuusion sisään sopiva tuurna ja lyö siihen muutama kunnon napautus.
Ensin laitat liotuksen eli ruosteenirrotinta tai ohutta öljyä muutama päivä ennen irrotusrupeamaa.
Mikähän liitintyyppi on kyseessä? Onko valokuva mahdollinen?
-
Liitin on sellainen peukalon pään kokoluokkaa. Taisi jopa olla maadoitus? erikseen. Laitan huomenna kuvan. Vaikka tänne onkin se kuvien laitto hieman monimutkaista, kun joutuu pienentämään melkolailla.
-
Muutamalla napautuksella kokeilee ensin. Jos ei lähde, niin iskumeisselillä lähtenee.
-
Siinä on vain helposti sellainen kohta että on hankala vasaralla lyödä kun on keula niin liki. Mutta kannattaa koittaa ja huomioida se että ympäristössä voi olla herkkiä kohteita jotka eivät vasaraniskuista pidä. Vanha totuushan on että vasara kohdentuu juuri sinne missä on kallein kohde.
-
Hätä varana poraa kannan pois ja kopan ollessa kokonaan sivussa kiertää jäljelle jääneestä natsasta pultin pätkän lukkopihdeillä pois.
-
Silloin kun irrotin NTX:n laturin koppaa ensimmäistä kertaa, kokeilin nuo kaikki edellä mainitut jutut.
Lisänä oli vielä joku 25kW induktiokuumennin. Vähän iso kärki siinä, piti luovuttaa senkin kanssa kun
läheisen runkoputken maali syttyi palamaan.
Suurimman osan ruuvinjämistä porasin lopulta pois. Tunkeuma-/särötarkastusvärin käyttö ei silloin
tullut mieleen, siitä olisi voinut olla apua.
Kun ruuveja joskus laittaa takaisin, jotain voidetta kierteisiin. Kohde on ajon aikana joskus hyvässä
vesi ja suolasumussa, tarttuuhan ne ruuvit siinä ajan kanssa kiinni.
-
Mä uskon eniten iskevään koneeseen, on se sen verran kova laite. Paras työkalu, jonka olen koskaan ostanut. Ammatikseni kun tein rakennustöitä, sillä sai hakattua melkoisen isojakin ruuveja kiinni. Vaan sen näkee sitten, kun avaan kopan.
Eilen tuli Stein-Dinseltä mittarinvaijeri melko isossa lootassa. Mukana oli melkoinen opus motoristipornoa. Tänään sitten vajaan sadan kilsan ajon jälkeen alkoi vaijerin pyöritin jumimaan, eikä ollut ensimmäinen kerta. Talvella on tilattava uusi, sen verran kipeää on jo ottanut. Samalla varmaan jotain muutakin, niin paljon siellä on kivaa ja tarpeellista.
Seuraavaksi kuvat alipaineletkun korjauksesta ja motomatille sytkäboxin liittimestä, jos iitä jonkun tolkun saa:
-
Korjauksesta en osaa sanoa muuta kuin että hyvä kun toimii.
Alemmassa kuvassa on tutun näköinen naaraspuolinen Superseal-kolminapainen ohjelmoitiliitin. Sama liitintyyppi jota käytetään ECUjen sisältämien tiedostojen katsasteluun ja jopa ohjelmointiinkin.
Kuusiokannoissa iskevä väännin toimii hyvin mutta en sitä ensimmäisenä tarjoisi kuusiokolokantaan. Varsinkaan noin pieneen ja pehmeästä materiaalista tehtyyn. Kulmien pyöristymisen jälkeen on mainittu porauskonsti seuraava.
-
Korjauksesta ei voi todellakaan muuta sanoa.
Onko ko. liitiimellä millainen käyttötarkoitus? Ei kai kummoisia ohjelmointeja voi tehdä, kun kyseessä kuitenkin kaasutinpeli. Eikä tosin ole tarvettakaan, kun toimii riittävän hyvin. Aiemmin mainittu korjaus näin muutaman sadan kilometrin ajelujen jälkeen on tuottanut selvän hyödyn, lähinnä ns. ohituskiihtyvyyteen. Eli keskialueelle on ilmestynyt vääntöä lisää.
Pulttiin aion kokeilla ensin hellempiä konsteja, mutta koneeseen uskon silti.
-
Mitäs Kossen projektille kuuluu nyt?
-
Ihan hyvää, kiitos kysymästä. Aamuisin kaihtimet avatessani näen ensimmäisenä Temmisorvin. Kaiken liikenevän ajan olen käyttänyt ajamiseen. Jota on sateiden ja muiden kiireiden takia liian vähän. Olen tuhlannut aikaani myös urheiluun tavoiteena kymmenen kilon painon pudotus.
Aiemmin vaivanneen liiallisen ilmansaannin korjasin lisäämällä kartiosuodattimien päälle suodatimatskua ja urheilusukat :D Konsti toimii. Kunhan elokuussa alkaa taas työnteko, aion tehdä asian vielä paremmin ja kestävämmäksi. Ei tarvitse suutinjumppaan ryhtyä, kun kulkee kivasti näilläkin eväillä.
Etuvalon vaihdoin alkuperäiseen, kun ei ne tuplavalot niin hyvälle näyttäneetkään. Sivulaukkkujen pohjat sulivat pakoputkien lämmössä, joten niitäkin piti säätää. Talvella on sitten putkien puhdistusurakka edessä.
-
Nyt olen ehtinyt ajamaankin ihan mukavasti, mutta uusi huolenaihe ilmaantui. Taitaa olla tulevana talvena kytkinremontti edessä.
Ei näköjään Stein Dinsellä ole hinnan kiroissa, mutta mahtaako olla millainen työmaa? Tosin luotan senkin olevan helpohko homma, kuten olen huomannut kaiken muunkin olevan. Edelleen hämmästelen, kuinka huoltoystävällisesti kaikki on suunniteltu. Paitsi se p*******n alkuperäinen ilmanputsari ;D
-
Onhan sitä sanottu että ko. pyörä on koottu ilmaputsarin ympärille. Kun tekee ohjeen mukaan irrottamalla runkoa hieman etupäästään niin tilaa sillekin on kummasti.
Tuo ilmaoton tilkkiminen on mielestäni turhaa. Pitää laittaa suutinnusta siihen kuntoon että ilmaa saa tulla suodattimen täydeltä. Silloin löytyy myös lisää tehoa.
Kytkinremontti aloitetaan laittamlla pyörä keskiseisontatuelle ja moottorin alle tuki. Sitten irrotetaan runkoa hieman enemmän kuin suodattimen vaihdossa joten lattialle, tai työtasolle, jää moottori, vaihteisto, takahaarukka ja takapyörä kun runko on nostettu päältä pois. On makuasia ottaako etuteleskoopitkin ensin irti. Silloin rungon jaksaa nostaa yksinkin päältä pois. Yhden illan homma mutta ei välttämättä ensimmäisellä kerralla.
Kun on pelkkä voimalinja näkösällä niin kannattaa irrottaa takahaarukka ja samalla selvittää kardaanin kunto, myös takapäästään. Vaihteiston irrotus moottorista on sen jälkeen pikkujuttu. Eikä kytkimen purkukaan vaadi mitään yliosaajaa. Pikkulohkon kytkin on yksilevyinen ja kun se hajoaa niin matkakin katkeaa. Toisin kuin isolohkoisessa joissa suurimmassa osassa on kaksilevyinen kytkin.
Painelaakeri ja siihen liittyvät kytkinpuikon tiivisteet kannattaa uusia samalla. Jopa kytkinakselin huulitiiviste. Siksi että ei tule sitten öljyvuodon takia uutta remppaa.
Kun pyörä on ns. tuhannen päreinä, on hyvä laittaa se siinä samalla siistiin kuntoon.
-
Traktorin katkaisu on pikku homma. Päivän verran ottaa, kun rauhassa tekee. Siis kasaan asti.
-
Kertokaas nyt tyhmälle...mikä ihmeen kapistus on tuo Temmisorvi? Kyllähän minä tiedän mikä on temmi ja mikä on sorvi. :o
-
Taitaa nimi olla meikäläisen syytä ja on varsin agraarikulttuurinen. Maitotilallisen poika kun olen. Samaa termiä on myös käytetty M. Pölösen elokuvassa Emmauksen Tiellä. Ikään kuin lypsykoneen uusiokäyttöä. Elokuvassa laitetta käyttäneestä henkilöstä "tuli ihan luttana" koska hän ei ollut huomioinut sitä että laite sammuu vasta kun kannu on täynnä.
Nykyajan vastine lienee sanonta "tulla Mieleen" joka viittaa kotitalouskoneen vaihtoehtoista korvikekäyttöä.
Aiheesta aiemmin: http://www.guzziclub.fi/hscms/foorumi/index.php?topic=5862.msg51713#msg51713
-
Se ilmansaannin vähentäminen oli väliaikaisratkaisu, kun en kevään korvilla enää malttanut ruveta suutinjumppaan. Ensi talvena sitten.
Kytkimen oireisiin lukeutuu painelaakerin rallatus, niin parempi pistää kaikki uusiksi. Eivät kovin kalliita osia ole ja koko talvi aikaa tehdä. Täytyy vain joku alusta hommata. Kardaani on viime talvena perärempan yhteydessä tutkittu ja siistitty, siitä ei tarvitse murehtia.
-
Ajoin Temmisorvin tallille. Tai siis ihan talliin. Kaasareiden purkaminen, puhdiatus ja suuttimien vaihtoa tulossa. Mutta ei vielä, jos vaikka ajokelejä vielä olisi ja ennenkaikkea aikaa ajaa.
Muutama pikkumuutos ulkonäköön on myös suunitelmissa huoltojen lisäksi.
-
Tänään vein pojan harrastamaan ja painuin tallille suunnitelemaan. Purin joutessani takalokarin valoineen ja vilkkuineen, satulan, akun, etuvalon ja tangon roippeineen pois. Nyt on sitten kehitettävä rahaa uusiin osiin. Suuttimiakin pitää ostaa repullinen.
Ai niin. Maaliskuussa Milanoon viikoksi. Kansalaisopiston italian-kurssin opit pääsee koetukselle.
-
Tekeminen ollut vähissä rahan puuttumisen ja yhden auton laittamisen takia. Eilen kuitenkin kävin sähköjä ihmettelemässä ja muutaman muutoksenkin tein. Ensi viikolla irroitan takapyörän ja tilaan uuden kumin.
Suuret suunnitelmat joita oli, jäävät tältä talvelta tekemättä, kasaan melkein vanhalla kokoonpanolla. Suutinjumppa on pakko tehdä, mittari vaihtuu, samoin etuvalo.
-
Mulla on myös hidasta. Osa projekteista etenee, jotkin ovat ennallaan. Kolmi- nelikymppisenä jaksoi melkein joka ilta ja viikonloput touhuta pyörien ja autojen kanssa ja paljon tuli tehtyä. Joskus vain pakollista korjausta mutta myös perusteellisempia muutoksia.
Ei pidä ryhtyä syyttämään itsenään jos ei etene. Aina ei vain ole ideaa tai motivaatiota. Usein vain Kerholla puhumassa siitä mitä pitäisi tai mitä on tullut tehtyä. Ideatkin alkavat vähetä. Kun keksii jotain niin kohta huomaa että joku on keksinyt jo aiemmin.
-
Täällä pyörivistä monet ovat olleet samassa tilanteessa itseni kanssa. Nimittäin nuoren perheen päänä. Aikaa ei yksinkertaisesti ole. Suunnitelmia kyllä. Ratapyörä huokaa pukilla huomiota ja Guzzi kyselee uusia tassuja. Tosin ei kyllä ole rahaakaan. Silti osia tipahtelee postiin ja työpaikalle. No, kyllä se tästä, tulee niitä kesiä. Ja ajetaan sitä tulevanakin kesänä..
-
Resurssien suuntaaminen oleelliseen auttaa ja pitkällä aikavälillä, noin puoli vuotta, saa kyllä aikaiseksi kaikenlaista. Ottaa siis vain yhden kohteen kerrallaan ja saattaa sen tavoiteltuun tilaan.
Valitettavasti se ei vain minulle sovi: pitää olla aina useampi projekti rinnakkain. Jokin kohde saattaa maata pari - kolmekin vuotta unohdettuna mutta joskus sekin etenee. Mukavaa on myös tehdä niin että ottaa samanlaisia kohteita kaksi yhtä aikaa työn alle. Viimeksi kunnostin kaksi Guzzin 950cc konetta. Vain toiseen laitoin kaiken viimeisen päälle ja siihen toiseen kaikki molemmista koneista yli jääneet toiseksi parhaimmat osat. Hyvä moottori siitäkin tuli. Mutta se parempi on kokolailla uutta vastaava. Sen taas laitan pyörään josta otan kohtuukuntoisen mutta öljyvuotoisen koneen irti ja kunnostan joskus. Joutilaana voi olla muutaman päivän mutta sitten on saatava tehdä jotain joka lepuuttaa hermoja kuten pieniä asennus- tai koneistushommia.
-
Eilen juuri kaveri harmitteli, kun ei kerennyt jäälle moottoripyörällä harrastamaan, kuin puolitoista tuntia. Minulla ei ole varmaan ollut tuollaista aikaa ollut käytettävissä harrastukseen yhteensä kolmeen kuukauteen..
-
Hieman on harrastusaika ollut vähissä. Ellen laske auton retusointia sellaiseksi. Rahan puutteessa harrastukset ovat muuttuneet liikunnaksi, siinä kun ei kustannuksia ole :D
-
Pieneläkeläisellä, kuten minulla, ei olisi varallisuutta harrastaa täysipäiväisesti saati sitten pitää kallisvuokraista tallitilaa mutta vaimo hankkii hommissaan ihan mukavasti ja toistaiseksi on harrastusten rahoittaminen onnistunut sitä kautta. Myös kohtuuhintaisia pankkilainoja on käytössä harrastusta tukemassa. Laina tasaa vuotuisia kulutuspiikkejä ja mahdollistaa, tosin harvoin, jonkin kalliimman sijoituksen.Ei minullakaan rahaa olisi harrastustilohin, moniin pyöriin ja hyviin työkaluihin jos en olisi pyöriä ostanut jo aiemmin kun työelämässä olin. Hyvissä hommissa oleva rouva rahoittaa ja saa sillä minut tallille ettei tarvitse naamaani katsella joka päiv
Toisaalta, säästän huoltokulut yli sataprosenttisesti koska teen huolloissa enemmän kuin huolto tekisi. Vielä tänä talvena pitää katsoa California 1400:sen ohjauslaakerit. Ne ovat kuulalaakereita eikä niitä ole asennusvaiheessa tehtaalla erityisesti voideltu. Kuten ei yleensäkään minkään Guzzimallin laakereita. Sama koskee takahaarukan laakereita.
Harrastus vaatii aikaa, rahaa ja mielenkiintoa. Jos yksi puuttuu niin homma jää. Muutamalla tutulla on moottoripyörä joka seisoo tallissa tarpeettomana. Vain yhdellä on syynä oma sairaus jonka toivoo parantuvan niin että pääsee jatkamaan. Pyörä hänellä on ollut uudesta asti ja muutama vuosi sitten sai sen museokilpiin. Homma on siis pitkäjänteistä hänellä.
-
Millaista valoa ja mittaristoa pyörään tulossa?
-
Etuvaloksi havittelen alkuperäistä pienempää, noin 150mm halkaisijaltaan olevaa. Nopeusmittariksi haluan myös pienemmän ja merkkivaloilla olevan. Saisin etupäätä kevyemmän ja simppelimmän näköiseksi.
-
Joku tuollainen mittari? Sportti-Hondaani hommasin tuollaisen mutta saas nähdä milloin saan paikalleen.
https://www.louis.de/artikel/t-t-multifunktionsinstrument/10034806?list=246306835
-
Juuri tuon tyylistä. Tuollaista Harkitsen vakavasti.
http://www.motoplaza.org/mp-tuotteet/tarvikkeet/mittarit/30460/MMB-nopeusmittari-60mm-Valkoinen
-
Jos Nevada on vielä työn alla niin tarkista samalla, että sytytyspuolat eivät pääse resonanssissa vipattamaan. Ne on kiinnitetty runkoputkeen hitsattuun ulokkeeseen vain toisesta reunastaan. Joillakin kierrosluvuilla syntyy resonanssi ja puolan ulkosyrjä alkaa naputtaa bensatankin sisäsivuun ja siitä tulee ilkeä naputtava ääni, jota sitten kissojen ja koirien kanssa saa paikantaa. Etsin äänen syytä pitkään, kunnes sattumalta huomasin kulumajäljen tankin maalissa sen sisäsivulla runkotunnelissa ja, "lamppu syttyi sen, päässä viisaan eläimen." Pieni lisätuenta sytytyspuolille vapaaseen alareunaan hoiti asian. Tein sellaisen ohuen yhdystangon, joka sitoo puolien aluslevyt toisiinsa runkoputken alta. Minulla on kyllä Anniversario, jossa puolat ovat rinnakkain runkoputken oikealla ja vasemmalla puolella. Classicissa taitaa olla peräkkäin oikealla puolella ja lisätuenta on suunniteltava sen mukaan.
-
Tuota ongelmaa ei vielä ole ollut, mutta kiitos vinkistä. Tällä viikolla on tarkoitus kasata pyörä vanhoin osin rahan puutteen vuoksi, mutta sellaisen tuen tekeminen ei paljoa maksa.
-
Rahan puutteessa jäi suuret suunnitelmat tulevaisuuteen. Samasta syystä jouduin vaihtamaan iloisen kuttuurityön takaisin rakennustöihin. Ensimmäisestä isommasta tilistä kävin lunastamassa takarenkaan rengasliikkeestä.
Paikalleen laittaessa ihmettelin tiukkaa sovitusta ja mittaus tuottikin yllättävän tuloksen. Nimellismitaltaan 130 mm leveä rengas on todellisuudessa 139 mm. Kardaanitunneliin jää väliä noin kaksi milliä, joka toki riittää. Edellinen, samoilla lukemilla ollut rengas oli muistaakseni 129 mm leveä. Jännä juttu.
Sen verran tein muutoksia, että raksin ns. ylimääräisiä merkki- ja varoitusvaloja pois, koska se ei maksanut mitään. Mittari- ja merkkivalotelinekin valmistunee parissa päivässä. Nekin materiaalit olivat ilmaisia, lukuunottamatta 3,90 € maksanutta spraymaalia.
Mutta pääasia, että pääsen ajamaan. Tosin kesälomaa ei ole, joten pidemmät reissut jää ensi kesään. Paskamaista tämä elo. Nyt kun olisi rahaa, ei ole aikaa, silloin kun oli aikaa, ei ollut rahaa. Questa e' la vita.
-
Päivän ajolenkillä hajosi nopeusmittarin vaijerin pyöritin lopullisesti. Neljä kertaa oikaisin lipareen, sitten en enää viitsinyt.
Nyt sitten arvon, yritänkö oikaista ja vahvistaa vanhaa, vai tilaanko uuden. Maksaa vaan aika lailla saksassakin.
Joka tapauksessa eturengas on menossa vaihtoon, niin samalla sen laittaa tavalla tai toisella kuntoon.
-
Mittarinvaijerin pyöritin ei ole huollossa huoltokohde. Siitä pitää huolehtia itse. Pari kertaa vuoteen kun laittaa nipasta voidetta sisään ja eturenkaan vaihdon yhteydessä irrottaa ja ottaa sisäsivulta lukkorenkaan irti niin saa putsattua hieman syvemmältä. Huollettuna pyöritin kestää pyörän iän. Harva vain viitsii nähdä vaivaa. Siitä voimme päätellä että uusi ei ole liian kallis......
-
Tuohan piruili jo silloin, kun ostin pyörän. Sain elvytettyä viime kesäksi, mutta en hoksannut talvella irroittaa ja puhdistaa.
-
Pyöritinvivun oikeaminen tai vääntyminen on useimmille ensi oire että pyöritin ei toimi. Lipareen taipuminen merkitsee että pyörittimen hammaspyöräpari (matopyöräperiaate) on liian kankea pyöriäkseen. Ei välttämättä mikään ole rikki. Melko kuluneenkin saa puhdistamalla pelaamaan. Hammaspyöräparin kotelo on prässäämällä kasattu joten sitä ei voi purkaa mutta rakoja on sen verran että brälkleenin tai muun voimakkaan liuottimen avulla saa lian pois melko hyvin hammaspyöristäkin. Pyöritellä voi pienellä rautanaulalla vaijerin liitoskohdasta. Paineilmasta on myös apua.
Pellistä prässätty pyöritinvipu on irrotettava joten sen voi oikoa irrallaan tai jopa hitsata jos se on katkennut. Ensi oire huoltamattomassa pyörittimessä on juuri tuo vivun pettäminen. Silloin pyöritin voi olla vielä pelastettavissa.
California 3:sessa jouduin asentamaan pikkulohkoisen pyörittimen etupyörään koska muutoin olisin trikemuutoksen johdosta tettämään virallisella tutkimuslaitoksella nopeusmittarin näytön mittarivirheen ja teettämään sen mukaan mittaritaulun joka näyttää standardinmukaisesti oikeata nopeutta. Hinta on noin 500€ + alv sekä mittarimuutoksen.
Kyseisellä pyörittimellä sain oikean nopeusarvon 18 tuuman renkaalta sensijaan että se olisi tullut vaihdelaatikosta. Pyörittimiä on eri välityksillä rengaskoon mukaan. Pikkulohkossa lienee 16, 17 ja 18 tuumaisia etupyöriä.
-
On näköjään konttorikohtaista tuo mittariasia. Keskisessä Suomessa on kelvannut useallakin jokin digitaalinen mittari. Sen kummemmin ihmettelmättä.
-
Tää inssi oli toista maata. Alkuperäistä olisi pitänyt olla. Sitä hän sai. Naurattihan se kun tärkeilevää miestä viedään kuin litran mittaa.
-
En edes kehtaa kertoa, miten hyvää palvelua paikallisesta konttorista sain vaimon auton kanssa. Mutta sanotaan niin, että insinööri käytti omaa harkintaansa..
-
Pidemmän tauon jälkeen, kevään innoittamana Temmisorvin kimpussa. Irroitin etupyörän kuminvaihtoa varten. Tutkailin vannetta ja näyttäisi olevan symmetrinen. Pitääkö paikkansa? Olisi nimittäin hyvä, jos sen voisi kääntää, koska vaijerinpyöritin on hinkannut toisen puolen ripoihin melkoiset urat. Kääntämällä varmistuisi uuden pyörittimen toiminta.
Pyörittimen aion purkaa, jos siitä saisi vielä kalua, sekä ihan mielenkiinnosta.
-
No niin. Vaijerinpyöritin on sen verran jumissa, että uuden hankinta on edessä. Stein Dinseltä näkyy olevan loppu..
-
Hiljaiseloa on ollut tällä rintamalla. Kuitenkin viime kesänä tilasin uuden pyörittimen ja mielenkiinnosta purin vanhan. Matopyörä oli kuulunut jumimisen vuoksi ja jumitti aina uudelleen samaan kohtaan. Uusi pyöritin meinasi jumia myös, kunnes tajusin rasvata mittarin. Murheet loppui siihen.
Nyt on uusia murheita. Talven säilytys kylmässä on aiheuttanut käyntiongelmia. Lienee bensa suuttunut kylmästä. Toivottavasti tuoreella bensalla helpottaa, kun ei huvittaisi ruveta kaasuttimia putsaamaan. Lisäksi perä vuotaa öljyä, vaikka huollosta ei ole montaa vuotta, eikä montaa tuhatta kilometriä. Siihen on pakko perehtyä.
Taas tein halpoja uudistuksia. Modasin parikymppiä maksaneen navigaattorin mittarin alapuolelle ja viritin USB-porttiparin akun viereen sivukopan taakse. Sinne täytyy vielä keksiä jotain, mihin laittaa puhelin tai navi latauksen ajaksi.
-
Pitkästä aikaa kirjoitan tänne. Lähetin Temmisorvin perän huoltoon ja sieltä tuli epämukava uutinen. Perä sökö, edellisessä huollossa jätetty toiset neulalaakerit pois. Nyt on etsinnässä perä ja kardaanin.
-
Yksi yleinen luulo, enkä tarkoita että tässä tapauksessa välttämättä olisi, on että satunnaisella Guzzin hankkineella ei ole tietoa tai edes kiinnostusta mistä saisi remonttiosia.
Olen törmännyt edelleenkin siihen yleiseen mielipiteeseen että "onhan se hieno mutta missä sitä voi huollattaa ja varaosia ei taida saa mistään?"
Tämä eilen viimeksi omalla verstaallani hondanomistajan suulla. Tarkoitti 1400 Californiaani.
Oli mukava kertoa että esimerkiksi ihan samassa liikkeessä missä hänen Hondansakin huolletaan on myös Guzzin huolto ja varaosia voi tilata sitäkin kautta. Jäi kuitenkin epäuskoiseksi.
Ainakaan Tampereen liikkeen osalta ei mistään tiedä että se on myös Guzziliike sillä Guzzikylttiä ei tielle päin näy. Muita merkkejä kylläkin.
-
Kyllä niitä osia löytyy oikein hyvin, vaikka harvoin olen mitään kummempaa tarvinnut. Käytetyn perän löytämisen luulin olevan hankalampi homma, mutta niin vain sekin löytyi ystävällisen ihmisen avulla, kun laitoin kyselyn Gruppon Facebook-ryhmään. Ja kaiken lisäksi edullisesti. Toimituskin melko nopeaa, kun aamulla laitoin tilauksen, niin alle puolessa tunnissa tuli ilmoitus, että paketti on postissa.
Harmittaa vaan pirusti, kun ylimääräistä menoa tuli siitäkin, varsinkin kun ei ole oma vika.
-
Tämä käytetty perä tulisi tarkistaa ja säätää ennen käyttöönottoa. Jos niin kuin pidempään aikoo ajaa. Nythän se olisi irtaallaan. Tarvitaan vain tiivistesarja ja ehkä muutama shimmirinkula.