Ajamiset on jäänyt ilmoja odotellessa. Kaapissa olisi kyllä varusteita näillekin ilmoille, mutta ei se ole oikein mieleistä ajelua kun ei soolberg paista. Anni on peiton alla pihassa, eikä tee mieli siellä ulkona edes huoltotoimia askarrella kun palelee. Kerran kun olin menossa Vuosaareen laivaan kesäkuun alkuviikolla oli 4° lämmintä ja stadissakin vaan 10°, mutta oli vaan puettava kampetta päälle ja mentävä kun oli ne laivaliput.
Pisti silmään tuo vakionopeussäädin ja sen soutaminen. Ostin joskus -80 luvulla Ameriikanihmelaitteen – vakionopeussäätimen. Se on ollut hyvä laite autossa. Kun on vaivana kaasujalan puutuminen ja särkeminen pitkällä ajolla kun jalka on aina samassa asennossa. Se laite oli hyvä apu. Se on ollut jo monessa autossa sen jälkeen. En ole raaskinut jättää sitä romutukseen vaan purkanut asennuksen pois ja rustannut sen seuraavaan autonronttoseen. Tämä viimeinen Corsa, jonka ostin 25 vuotta sitten (minulla on ollut tapana ajaa autot aina loppuun asti) on ensimmäiseni, jossa on tätä ruiskutusta ja digiohjausta moottorille sa sytytykselle. Siitä ei ollut saatavissa sitä vanhanaikaista 300 V:n syttypulssijunaa vakkarille, joka sille on tarkoitettu. Oli vaan TTL-tasoinen 5 V:n pulssijuna. Piti avata sen vakkarin kotelo ja puukottaa piirilevyä, jotta sain sen tottelemaan. Muuten se on toiminut moitteetta. Se on paineilmatoiminen, tai paremminkin alipainetoiminen, se otetaan jarrutehostimen pöntöstä letkulla, joka on parasta pitää kunnossa ja vaihtaa uuteen kun alkaa pykiä, että ei jarrutehostus pääse yllättäen loppumaan.
Tämän tarvikevakionopeussäätimen kotelossa on pari säätöä. Kumitulpan alta löytyy potikka, jonka vieressä on merkintä 'gain'. Siitä säädetään se vahvistus, joka määrää kaasun lisäyksen ja vähentämisen "äkäisyys". On aina auton vaihtuessa kova homma kun ei sitä voi ajaessa säätää. Pitää hiukan kääntää ja kokeilla ajamalla ja kääntää taas jne... Muuten se kaasun asento soutaa juuri kuten MM esitti.
Mitenkähän se California 1400:ssa on järjestetty? Onko se vakionopeussädin oma laitteensa vai onko integroitu muuhun moottorin ohjaukseen? Tietysti se on samaa laitteistoa sähköisen kaasun kanssa. Voisiko olla mahdollista, että sillä on digitaalinen asetus nimeltä gain, tai jokin vastaava?