Nykyään akselit ovat, pääosin, onttoja putkia, ainakin osittain. Painon ja materiaalin säästöä. Ennen oli umpiakseleita. Se että akseli on putkimainen ei tee siitä erityisesti heikkoa. Kuormitus kun kulkee, fysiikan lakien mukaan, ulkopinnassa.
Ammattisorvari, kun hänelle laitetaan laakeri kouraan sekä työpiirustus mitoituksineen ja kierretyyppeineen, pyyhkäisee rivakkaan sorvillaan lastun pois likimalkaisesti ja viimeksi sitten ohuen lastun joka määrittelee halkaisijan ja jos vielä viitsii niin näyttää hieman hiomakangasta siliämiseen. Kierteen teko on se hitain vaihe. Toki riippuu kovasti siitä onko työväline manuaali vai digitaalinen. Jälkimmäinen vaatii ohjelmointia. Itse teettäisin, jollen jo sorvia omistaisi, manuaalisorvaamossa. Jyrsintäkin tarvitaan jos akselin toiseen päähän halutaan avainpinnat. Minimissään kaksi samansuuntaista.
Pintakäsittely on toinen asia. Kylvetetäänkö akseli sähköisessä kylvyssä esimerkiksi sinkitsemiseksi vai maalataanko vain näkyviin jäävät osuudet. Muu akseli voidellaan ohuesti kauttaaltaan oli pinnoitetta tai ei. Pinnoite kasvattaa hieman läpimittaa joka on otettava koneistettaessa huomioon. Niin nuo alkuperäisakselit näyttävän olevan tehty. Viime kädessä akselin pinnoitteen vahvuus määrittää akselin paksuuden.
