Ruostetta tankissa - paras korjauskeino ?

[s151669]

Niin, Nevadan tankissa on ruostetta. Jää pääasiassa kaasarin sihteihin mutta tuottaahan se ylimääräistä jumppaa vaikka sihdit onkin siinä heti tyrkyllä. Mopoti on menossa "kohtapuoleen" kaverin talliin ja samahan se olisi napata tankki verstaalle käsittelyyn.

Mitäs tuolle kannattaa tehdä ?

Ei mitään ? Talveksi tankki täyteen vaan, loppuu se moska aikanaan kun täydellä tankilla ruostuminen pysyy aisoissa ?
Ylimääräinen suodatin bensaletkuun ? Mahtuu huonosti, menee tukkoon ? Letkut tarttisi uusia joka tapauksessa. Ovat läpinäkyvää, keväällä vielä pehmeitä, nyt kivikovia. Mitä lie mehumaijan letkua ?
Hiekka ja ravistus ei tule kyseeseen. Sitten on hiekkaa sihdissä, ei sitä tuolta peränurkista saa pois.
Maalit ynnä muut unohdettaneen myös: irtoavat kumminkin ja sitten on sihdit täynnä maalia.
Sitruunahappo/etikka ?
Fosforihappo ?
Elektrolyysi ?

Muu, mikä ? Ohjeita onnistuneeseen suoritukseen ?

[Corone]

Olen sisältä ruostuneen tankin puhdistanut muttereilla ja ravistelulla. Sen jälkeen kemiallinen käsittely hapolla ja pinnoitus. Enkä muista mikä happo ja pinnoite, koska aikaa on vierähtänyt ko. operaatiosta.

[Ekku]

Fosforihappo on hyvä. Saa esimerkiksi IKH:sta sopivan laimeana valmiiksi pullossa. Muistaakseni vmpk:n sivuilta löytyy tarkempi käyttöohje.

[Jouko S]

Pese tankki sisältä rasvanpoistoaineella ja huuhtele huolellisesti vedellä. Täytä tankki 3-5% fosforihappo/vesi nesteellä ja lämmitä tankkia lämpöpuhaltimella niin, että neste kuplii(n.30 asteinen riittää) ja niin kauan, että neste lopettaa kuplimisen. Fosforihappo on nyt "syönyt" ruosteen pois terveeseen metalliin asti. Kaada neste astiaan ja huuhtele tankki vedellä huolellisesti. Kuivaa tankki välittömästi huuhtelun jälkeen ja huolella. Tämän jälkeen tulisi pinnoitusaine, mutta ilmeisesti et sitä halua tehdä. Itselläni pinnoitus onnistui ja on kestänyt jo pitkälle toistakymmentä vuotta. Käytettyä nestettä voi käyttää uudelleen, tai vaikka puutarhan lannoitteena..
Jouko

[Hajakenttä]

En ole joutunut korjaamaan tankkia, mutta eräs menetelmä tuli silti mieleen, kupatointi elektrolyysillä. En tiedä kuinka toimii, enkä ole koskaan perehtynyt, joten kerron vain siksi, että se saattaa olla kelpo menetelmä. Aika kokeellistahan se silti olisi.

Elektrolyysiä kuparoinnissa ja kokonaisten kupariesineiden valmistusta elektrolyyttisellä kasvatuksella olen silti tehnyt. Ostin apteekista rikkihappo kuparisulfaattiliuosta valmiiksi sekoitettuna litran lasipullollisen. Se pullo on vieläkin jossain kaapissa ongelmajätteenä, mutta sehän ei periaatteessa juurikaan huonone, ja voi sitä taas joskus käyttää, jos tarvetta tulee. Joitakin pieniä esineitä ei edes voi mitenkään muuten valmistaa, ainakaan kohtuu kustannuksin.

Elekrolyyttiin tulee 100 osaa tislattua vettä, 6 osaa rikkihappoa (ensin vesi sitten happo, muuten tulee tappo) ja 15 osaa kuparisulfaattia.

Tekisin homman näin: Tankin puhdistus pitää tehdä hyvin, jotta se on kirkkaalla metallilla kauttaaltaan, siitä oli jo ohjettakin. Kupatoitava esine kytketään katodiksi, siis virtaläheen miinukseen. Romukuparista, vesijohdonpätkästä tms. valmistettu anodi kytketään anodiksi, siis virtalähteen plussaan. Suunnilleen jännitteeksi muutama voltti, säädettävä jännitelähde olisi hyvä. Tankin sisälle siis kuparisulfaatti rikkihappoliuos, itse tankki on siis samalla katodi ja astia. Tankki kytketään johdolla tukevasti jännitelähteen miinukseen. Koska vähäistäkään kipinöintiä ei saa tulla räjähdysvaaran vuoksi, valmistaisin ennakolta anodin siten, että tekisin sopivan kokoiseen, tanki suuaukon mukaan, muovipulloon paljon pieniä, n 3 mm, reikiä ja sijoittaisin sopivaksi leikattua romukuparia riittävästi pullon sisään niin, että se pullo tekee eristeen, eikä metalli tunge ulos vähääkään mistään reijistä. Reikiä pitää silti olla aivan vieri vieressä, jotta alktrolyysi pääsee tapahtumaan. Pullo saa olla rikkihappokylvyssä heilumassa hyvin eristetyn sähköjohtonsa päässä. Johto jännitelähteen plussaan. Sähkö pannaan päälle enempiä viivyttelemättä, jotta elektrolyysi alkaa ennen kuin paha syöpyminen ehtii vauhtiin. Virta saa olla aluksi hyvin pieni, n 100 mA ja sitä kasvatetaan vähitellen ollen lopuksi n. 500 mA korkeintaan 1 A. Tankkia  kääntelisin ajoittain aina uudelle "poskelle" ja tarkastellen tulosta ilman virtaa jollain endoskoopilla tai vastaavalla, ei tulitikun valossa. Syntyvä kaasu on hapen ja vedyn seos, siis valmis räjähdyskaasu. Onneksi sitä tulee vain hyvin vähän, ainakin jos virta on pieni. Siksi on hyvä jos on virtamittari, tai yleismittari virran mittauksella sarjassa anodin ja virtalähteen plussan välissä. Mittarista myös näkee, että elektrolyysi on käynnissä kun virta kulkee. Virtaa säädetään jännitettä muuttamalla, esim. pariston kennoja lisäämällä ja vähentämällä. Myös anodin, romukuparin siellä pullossa, pinta-ala vaikuttaa virtaan. Pienellä virralla tulee parempi lopputulos, mutta aikaa menee enemmän.

Kuparikerros kasvaa hyvin hitaasti: pari tuntia per "poskenkohta" n. 200 mA virralla on luullaksen riittävä.  Jos tankin teräksessä ei vielä ole reikiä, eikä ole tarvetta niitä tukkia, ei myöskään kovin paksua kuparikerrosta tarvita. Jos virta on liian voimakas tulee kuparista huokoinen, sienimäinen. Kannatta suunnitella hyvin työjärjestys, koska elektrolyyttiin ei saa joutua mitään vierasta metallia. Tankin teräs on sellaista vierasta metallia, ja siksi elektrolyysin olisi parasta alkaa heti kun elektrolyytti on tankkiin kaadettu. Muuten kupatoinnista tulee huosti pysyvää, eikä haluta, että se seuraavaksi löytyy suodattimista hileinä. Hätiköidä ei silti saa.

En ole miettinyt: miten olisi valmistettava sopiva turva-allas, että elektrolyytti ei pääse tekemään vahinkoa kun se kuitenkin hiukan läikkyy. Hyvät suojakäsineet on tietenkin oltava. Paikka on oltava hyvin tuuletettu, mutta lämpötilan silti 15-20°c. Tuvalaitteena olisi hyvä sellainen virtalähde tai säätövastuskytkentä, että jännitteen voisi säätää nollasta alkaen ennen johtojen kytkemistä ja nostaa vasta sitten sopivaksi ja taas lopuksi nollaan ennen johtojen irrotusta. Silloin ei tulisi kipinöintiä. Räjähdysvaaran takia pitäisi muutenkin suunnitella operaatio huolella. Entisissä töissäni on aina ollut päältä avoin allas, joka on helppo tuulettaa. Tässä on suljettu säiliö, joka pitää kaasut sisällä. Olisikohan oltava ulkona joku pölyimuri vetämässä puutarhaletkulla ilmaa tankin sisältä? Vai olisiko puhaltava letku parempi, että pölyimurista ei tule liekinheitintä?

Kaasuttimissa ja muissakin bensiinjärjestelmän osissa on paljon kupariseoksia ja messinkiosia, joten oletettavaa on, että tankin kuparointi ei besiiniin sellaisenaan vaikuta. Ainakin ruostuminen loppuu.



PS. Jos anodin kupari ei ole täysin puhdasta kuparia siitä varisee astian pohjalle sakkaa. Se koostuu epäpuhtauksista kuten mm. kullasta ja hopeasta.

[TimoEv]

Älkää hyvät veljet käyttäkö pölynimuria minkään kaasun imemiseen mistään! Se imee ilman moottorin läpi ja pienikin määrä palavaa ( siis räjähtävää ) kaasua jysähtää ihan varmasti.

Olin joskus sammuttamassa piharakennusta, jossa herra monttööri ihan itse oli aloittamassa auton hitsausta. Oli päättänyt imaista tankin "loput kaasuuntuvat pisarat" pois, ettei pamahda hitsattaessa. No ei pamahtanut... Meni housun persaus, imuri, auto ja iso talli-liiterirakennus...

Muuten kaimani ohje on hyvä.

[Hajakenttä]

Kaimani on aivan oikeassa, editoin tekstiäni hiukan.

Bensiinitankin kanssa pelatessa on muutenkin aina se räjähdys tai tulipalovaara olemassa. Se täyty aina ottaa vakavasti huomioon. Teki sen pinnoituksen sitten niin , taikka näin, on joka tapauksessa irrotettava tankki paikoiltaan ja riisuttava kaikesta varustuksestaan perusteellista puhdistusta varten. Tankin sisällä lienee ainakin maalipinta, joka on ?hiekkapuhallettava? tai myllytettävä piikarbidi-sahanjauho seoksella puhtaalle metallille. Muuten koko projekti on aivan kuolleena syntynyt. Kipinöinti siinä kaikessa on aina mahdollista. Myllytys, siis tankin hidas pyörittäminen jollain koneella hionta-aine sisällä, lienee siinä suhteessa turvallisinta, koska siinä on piikarbidihiekan ja sahanjauhovaimentimen lisäksi myös runsaasti vettä.

Kun joskus nuorena... 70-luvulla, hiekkapuhalsin Komet panssarivaunun torniin paikkoja hitsaukselle ohjuksen lähtöalustan kiinnityksiä varten, siinä muistan syntyneen paljon kipinöitä kun paineilma takoi hiekkaa teräkseen. (Se prototyyppi Komet-ohjuslavetti on edelleen nähtävänä Kuivasaaressa museossa.) En tunne nykyisiä lasikuula- ja hiekkapuhallus menetelmiä, mutta itse sulkisin ne pois tässä hommassa.

Tässä kuparoinnissa elekrtolyyttisesti on myös sähköt läsnä ja siitä tulee hyvin helposti sytytyslaite. Siksi suunnittelu on tehtävä tarkasti. Kipinöitä ei saa tulla. Myös 1,5 V paristo tekee jo riittävän tulibasillin. Siksi korostan vielä, että jännitelähde on hyvä olla siten järjestetty, että kytkentä- ja irrotuskipinä ei joko tule lainkaan tai se tapahtuu useiden metrien päässä tankista. Kaapelihan ei tarvitse olla mikään paksu.

Kuparoinnissa ja sähkögalvanoinnissa on myös vahvasti syövyttäviä nesteitä. Ne pilaa vaatteita ja tavaroita ja roiskuessaan silmille aiheuttaa lääkärireissun. Tapaturmassa tulee myös rikosvastuu.

Jätteeksi jäävä kuparisulfaatti rikkihappoliuos on ongelmajäte, jonka hävittäminen on ennakolta selvitettävä. Selvitys on osattava antaa luotettavasti apteekissa, muuten ei tule kauppoja.

Netissä näkyy kuprointiin ja galvanointiin erikostuneita ammattilaisia, mutta en tiedä: huolivatko besiinitankkeja...

[s151669]

Eipä tuota tankkia nyt vielä ole niin tarkkaan ehtinyt tutkimaan - mutta liekö mitään pinnoitusta sisällä ?

Fosforihappo taitaa olla vähimmän vaivan tie kaikesta päätellen. Ainakin tuollaisella fosforihappopohjamaalilla voi sujuvasti paikkailla maalattujakin vehkeitä jotka ruostuvat jostain kohtaa ja tuntuu pitävän ruosteen loitolla kohtuullisen tehokkaasti.

Varustustahan tuossa tankissa on bensamittarin koho - joka ei toimi - ja manuaalinen hana. Jälkimmäisen reikään voi laittaa alkuperäisen kiinni ruostuneen sähköhanan tulpaksi...

Joku letkun paikka siellä tankin pohjassa on myös, missä lienee toinen pää ?

[TunturiTT]

Tankin kuivaamiseen hyvä konsti on laittaa kuumailmapuhallin esim parin metrin putkella puhaltamaan korkin reiästä. Tuo putki välissä toimii sammuttimena mahdollisille kipinöille. Ilma putken toisessa päässä on kuitenkin riittävän lämmintä kuivaamaan esim vesi tankista.

[Hajakenttä]

Joku letkun paikka siellä tankin pohjassa on myös, missä lienee toinen pää ?

Todennäköisesti se on hengitys/ylitäyttöletku. Se menee roikkumaan pyörän mahan alle. Yläpää menee tankin läpi peltiputkena täyttöaukon kaulukseen. Se on usein tukossa ja kannattaa rassata auki. Joskus lajoitoveri tuli bensa-asemalla viereen kysymään – onko kaikki hyvin? kun olin kaksinkerroin pyörän vieressä ja tuijotin tuimasti sinne alle. Odotin siinä vain, että tuleeko tippa alas. Minulla on tapana toisinaan tankatessa päästää aivan pikkiriikkinen liraus bensapistoolista ylivuotoputkeen, jotta se pysyy auki. Letkun suuhun olen askarrellut kukkakaupan muovikapselin, sellaisen kun laitetaan antamaan kukalle vettä kuljetuksen ajan, siitä näen onko se kuiva vai tuliko liru siihen; ylitäyttöhän tulee helposti kun on pieni tankki. Myöskään kura ei niin helposti mene siihen letkuun.

Bensiinimittarin anturi, joita on erilaisia tyyppejä, en tiedä kyseisen mallin anturin tyyppiä, mutta kuitenkin ne ovat vaihdettavia ja huollettavia ja voidaan kyllä poistaa tankista ja tarvittaessa voidaan uusikin asentaa. Jokos tuossa mallissa on pa-pumppu tankin sisällä? Se täytyy tietenkin poistaa ja tehdä vanerista aukkoon kansi.

Aukkojen kierteisiin kannattaa pesun ajaksi laittaa puutappi. Kuiva puu turpoaa ja poistaminen on sitten vaikeaa, siksi kannattaa käyttää tuoretta puuta tai liottaa se tappi ensin läpi märäksi.

Noista maaleista voi epäillä niiden bensiininkertävyyttä. Kannattaa ainakin tehdä kannelliseen lasipurkkiin bensiinikylpyyn pellinpalasta koepala, tai useampikin.

Vaikka maalaus hyvällä maalilla, tai jollain muovi/epoksi pinnoitusaineella hyvin onnistuisikin, se ei kuitenkaan korjaa tankin peltiin tullutta ruostevauriota. Kohtalaisen paksu kuparointi tai sinkitys tekee lujan ja tiiviin korjauksen ja rikamien metallisen täytön lopullisesti, eikä ole tarvis maalata.

[Ripa]

Tankista kannattaa irrottaa ennen puhdistuskäsittelyitä kaikki siihen kiinnitetyt muita metalleja kuin terästä olevat osat : bensahana, erilaiset anturit, bensapumppu yms. Pienet asennusreiät ja kiinteiden putkien päätvoi tukkia puutapeilla, isompien esim. bensapummpujen asennusaukkojen kanssa on hankalampaa. Jouko S:n kuvaus fosforihapon käytöstä on toimiva, jos tankkia ei ole maalattu sisäpuolelta.

Jos sisäpinta on maalattu, pinta pitää saada puhtaaksi ja rasvattomaksi ennen fosforihappokäsittelyä. Lipeäliuos on toimiva aine useimpien maalien poistamiseen etenkin hiukan lämmitettynä. Lipeäliuosta ei saisi valua tankin ulkopinnalle, jos ulkopintaa ei ole tarkoitus maalata. Parhaiten kemikaaleja kestävät maalit ja paksut kerrokset eivät välttämättä irtoa metallin pinnasta ilman jonkinlaista mekaanista käsittelyä ja voivat tarvita jopa useamman käsittelyn ennen kuin pehmiävät. Oman kokemukseni mukaan pienirakeinen hienoaineksesta puhtaaksi pesty sepeli lämpimään veteen sekoitettuna ja tankin ravistelu sepelin kanssa lipeäkäsittelyn jälkeen irrotti maalin hyvin. Rasvat irtoavat myös lipeäpesussa. Hyvin luoksepäästäviltä pinnoilta pehminnyt maali lähtee usein esim. tiskiharjalla. Rasvaton ja maalista puhdas teräspinta ruostuu aika nopeasti kevyesti joten happokäsittely on hyvä tehdä mahdollisimman pian maalin poiston ja tankin huuhtelun jälkeen.

Laimea fosforihappo irrottaa ruosteen teräksestä kohtuullisessa ajassa ja sillä tehdyn ruosteenpoiston jälkeen teräksen pintaan jää ohut ja hyvin alustassa kiinni oleva harmaa rautafosfaattikerros, joka suojaa terästä jonkin verran korrooosiolta. Tätä kerrosta ei tarvitse poistaa tankin sisäpinnalta. Väkevällä fosforihapolla tehdyn ruosteenpoiston jälkeen teräksen pintaan jäävä rautafosfaattikerros on paksumpi ja huokoinen eikä pysy kovin hyvin kiinni teräksessä. Jos tankki on kovin pahasti ruostunut sisältä, tankin seinä voi puhjeta etenkin pitkittyneen käsittelyn tuloksena. Fosforihappokäsittelyn jälkeen tankin voi huuhdella lämpimällä vedellä ja kuivata huuhteluveden poiston jälkeen paineilmalla. Kuivauksen jälkeen voi veden poiston vielä varmistaa huuhtelemalla tankin sisäpinnan pienellä määrällä tenua ja antaa tankin kuivua.

Happoja ja emäksiä käsiteltäessä pitää olla varovainen ja käyttää suojaimia, vähintään suojavaatteita, mieluiten pitkävartisia suojakäsineitä, suojalaseja tai suojavisiiriä. Käsittelyt on syytä tehdä hyvin tuuletetuissa tiloissa tai sään salliessa ulkona.

[motomatti]

Asiallisia ohjeita mutta yksi asia tökkäsi: paineilma. Harvalla on laadukasta veden- ja öljyneroitinta laitteessaan. Tavallinen paineilma sisältää yhtä paljon tilavuusyksikköä kohden vettä mitä on siinä ilmassa jota paineistetaan. Tapahtuu siis ilman, öljyn ja veden seoksen tiiviste. Estää mahdollisen pinnoitteen hyvän tarttumisen peltipintaan.
Suosittelisin puhdistukseen ja kuivaamiseen muunlaista ilmaa ja mielellään lämpimänä. Peltitankki maaleineen kestää kyllä, esimerkiksi, auton sisätilalämmittimen tuuppaamaa lämpöä tankin ulkopintoihin kun kaikki aukot ovat avoinna. Ei toki isoimmalla asetuksella eikä ihan likeltä.
Mutta jos ei ole tarve käsitellä sen kummemmin sisäpuolta niin mahdolliset jäämät sekoittuvat polttoaineeseen aikanaan.

[Jouko S]

Lähinnä naisten käyttämä tukkafööni on myös erinomainen tankin nopeaan loppukuivaukseen. Sillä kun puhaltaa tankin korkin kautta lämmintä ilmaa tankin sisälle, niin kosteus häviää muutamassa minuutissa.
Jouko

[@]

Noista maaleista voi epäillä niiden bensiininkertävyyttä. Kannattaa ainakin tehdä kannelliseen lasipurkkiin bensiinikylpyyn pellinpalasta koepala, tai useampikin.

Vaikka maalaus hyvällä maalilla, tai jollain muovi/epoksi pinnoitusaineella hyvin onnistuisikin, se ei kuitenkaan korjaa tankin peltiin tullutta ruostevauriota. Kohtalaisen paksu kuparointi tai sinkitys tekee lujan ja tiiviin korjauksen ja rikamien metallisen täytön lopullisesti, eikä ole tarvis maalata.

Nykymaalit ovat bensan suhteen arvoitus. Vaikka kuinka yrittää varautua ennakkoon, jokin asia menee aina pieleen. Itselläni epäonnistui tankin uusi maalaus, koska maalarin pohjalle laittama 2-komponenttiepoksi ei kestänyt bensan pitkäaikaista rasitetta. Kesän aikana hanan tiiviste tihkui hiljalleen ja bensa pääsi pohjamaalin alle irroittaen sen tankista. Halpis-tankin hionta ja uudelleenmaalaus on siksi työläs homma että taidan taas ostaa uuden tankin ja aloittaa asentamisen alusta, varsinkin kun vuotokohta löytyi toisaalta konesaumastakin. Eipä ainakaan lopu tekeminen. Onneksi bensahanan lähdöt ja hanat voi sentään hyödyntää seuraavaan projektiin.

[Hajakenttä]

Palailen vielä asiaan kun ihan toisessa yhteydessä piti tehdä suojauksia kipinöintiä, tai oikeastaan staattisen purkauksen vahinkoja vastaan.

Jos noita palavien ja räjähtävien aineiden laitteita täytyy roplata niin aina on se syttymisvaara olemassa. Syttymisähteitä tulibasillille on monia. Staattinen purkaus on vain yksi niistä. Mutta sen suhteen tuossa taannoin askartelin järjestelyä.

Staattinen purkaus tekee helposti vahinkoa muutenkin kuin sytyttämällä milloin mitäkin. Elektroniikka ja kaikki hituvirtalaitteet ovat herkkiä vahingoittumaan staattisen varauksen paukuista. Se varaus voi olla helposti kymmeniä tuhansia voltteja. Kun kuivassa ilmassa normaalipaineessa kipinä hyppää nyrkkisäännön mukaan 1 mm:n tuhatta volttia kohden ja ketunhäntä roiskahtaa ruuvitaltan kärjestä sentin tai puolentoista ilmassa ruuvin kantaan on siinä jännite ollut silloin 10–15 kV.

Talvi-iltana kun on pakkasta ja kaikki vesi on jään muodossa ulkona ja motoristi askartelee kaikessa rauhassa leppoisasti autotallissa on kaikki mahdollisuudet kehittää isojakin varauksia. Jos snikkerbon lattia on paksulti lakattua/maalattua ponttilankkua, tai kenties muovimattoa ja tarkka poika vieläpä lakaisee sen usein puhtaaksi muovikuituisella lattiahrjalla syntyy suuria varauksia. Kun sitten kosketaan peltiseen pesubensiiniastiaan niin tulipalo on valmis. Vaikka se peltiastia ei olekaan yhteydessä, ainakaan hyvin, maapotentiaaliin niin mekaanikon varaus siirtyy siihen astian metalliin ja se varautuu samaan potentiaaliin ihmisen kanssa. Siinä välissä kulkee virta ilmaan syntyvää plasmakanavaa pitkin ilman resistanssia kuumentaen ilman tuhansiin asteisiin. Paukun suuruus riippuu varauksen määrästä ja peltipurkin materiaalin määrästä/pinta-alasta.

Betonilattia on siitä hyvä, että se imee hanakasti vettä itseensä ja voihan sitä tarkoituksella luututa märällä rätillä. Silloin sen raudoitus johtaa varaukset purkautumaan, tosin tuntemattomalla tavalla, mutta jotenkin kyllä.

Jos mekaanikolla on vinyylipohjaiset patiinit jalassa ja pyörä tietenkin seisoo metallisella tuella betonilla käy niin, että mekaanikon itseensä hieroma varaus purkautuu heti pyörän metallia koskiessa, tai lattialla olevaan jerrykannuun koskiessa.

Oma satunsa syntyy niistä hommista, kun korjaillaan verkkosähköä, tai muita kuin pienoisjännitteitä: paristo- akku- ym. hituvirtaa käyttäviä laitteita. Eihän niitä tietenkään roplata sähköt päällä, mutta kun onhan niitä jotenkin voitava kokeilla. Harvalla on siihen tarvittavaa maastaerotettua työpistettä. Vahingon tai inhimillisen erehdyksen takia voi tulla vaikka mitä...

Jos työn alla olevan bensiinitankin maadoittaa erillisellä hauenleukajohtimella johonkin tukevaan maapisteeseen voi tuntua turvalliselta. Onko se asia niin? Nythän se purkaustie mekaanikosta tankkiin ja siitä maahan on oikein hyvä ja kipinät sen mukaisia...

Miten se sitten pitäisi tehdä?

Jos talossa on nykyaikaisesti tehty maadoituselektrodi niin sitten löytyy myös potentiaalin tasauskisko jostain. Sähkömieheltä voi kysyä: mistä. Jos ei ole niin snikkerbon pihanurmeen voi kaivaa 10 m kirkasta kuparia ja tehdä sen kiskon (joka on normaalia sähkötarvikenimikkeistöä) verstaan sisälle seinälle. Siihen pitää yhdistää myös sähkön rynmäjakokseskuksesta maadoituskisko (sähkömieshomma) ja samalla voi tietysti rakentaa ukkosenjohdattimen, joka myös yhdistetään potentiaalin tasauskiskoon. Samoin myös kaikki metalliset vesijohdot.

Jos staattista suojaa käytettään notkealla hauenleukajohtimella se yhdistetään tukevaan maadoituspisteeseen, mutta ei suoraan vaan 1Mohm (megaohmin) vastuksen kautta. Sitten se varaus purkautuu niin hiljalleen, että kipinää ei synny. Kun, itse lankusta timpratun, työpöydän reunassa useimmiten on paksu kulmarauta, sekin yhdistetään tukevalla johtimella 1 Mohm vastuksella maapisteeseen, ei suoraan. Myös sähköiskun vaara jostain pölyimuriremontista pienenee kun vahingossa koskee jännitteellistä osaa ja toinen käsi on pöydän reunan kumaraudassa, koska se reuta ei ole ihan suoraan maassa vaan isolla vastuksella.

Jos tinailee elektroniikkaa niin staattisen purkauksen vahingot hituvirtakomponenteille vähenee ja ehkä jopa poistuvat kun se laite on peltisellä pöydällä ja pöytä maadoitettu 1 Mohm vastuksella.

Jos haluaa mennä kalliden elekronisten laitteiden kanssa vielä asteen varmemmalla puolelle voi maadoittaa itsensä rannekkeella. Sen voi tehdä metallisella kuulaketjulla, sillä jota käytetään tiskipöydän tulpan ketjuna. Taipuisa, mutta mekaanisesti tarpeeksi kestävä ja eristetty johdin ja hauenleuka toisessa päässä. Siinäkin on oltava 1 Mohm sarjavastus hauenleuan yhteydessä, silloinkin vaikka se kytkettäisiin siihen työpöydän peltiin, jolloin sarjavastuksia tulee 2 Mohmia. Tällöin suojataan sekä laite, että makaanikko.

Hituvirtajuottimet ovat useimmiten pienoisjännitteisiä ja termostaattiohjattuja. Niissä on yleensä myös staattinen suojaus. Itse juottimen johdossa on silloin kolme johdinta. Kahta pitkin tulee teho, ylensä 24 V:n muuntajalta. Komas johdin yhdistyy juottimen kärkeen ja se pitää liittää maahoitukseen 1 Mohm vastuksella. Muuten sillä ennen pitkää tuhotaan jotain.

On saavana puolijohtavaa muovia eri tarkoituksiin. Kun siitä tehdään työpöydän pinta saadaan stattinen suojaus ja samalla siisti ja joustava pöydän pinta. Sekin on maadoitettava 1 Mohmin vastuksella. Puolijohtavasta muovista saa myös työkaluja, huonekaluja ja vaatteita ym...

Jos tehdään hiomakonella töitä, hitsauskoneesta puhumattakaan, on tietenkin suoritettu tulityökortti. Silloin jo tunnetaan ne työperiaatteet, enkä petraa niitä. Mutta pitää muistaa, että hyvin monilla sähkölaitteilla on pyörivä roottori ja sen kipinöivä kommutaattori. Sekin on omian sytyttämään kaasuja, kuten se pölyimurikin, oli se sitten vetämässä tai työntämässä.

Tämä on nyt off topic, mutta rakkaudesta lajiin. 


PS. Kuten jäljempänä tuli ilmi, se suojavastuskaan ei ole aivan yksinkertainen juttu. Vastuskomponentteja on saatavana monenlaisia. Koska niiden hinta ei ole asiaan paljoa vaikuttava asia niin täytyy valita parhaiten sopiva. Kooltansa pienimmät eivät kestä suuria jännitteitä. Pienikokoiset eivät kestä myöskään mekaanista kulutusta. Sarjaan kytkemällä saadaan jaettua jännitekesto ketjun osille lukumäärällänsä jaettuna. Vaikka olisi 10 kpl 250 V kestäviä 100 kohm vastuksia saadaan vasta 2500 V:n kesto, joka ei ehkä riitä. Jännitekasto riippuu myös kokoamiseen käytetysta piirilevystä tai muusta runkomateriaalista ja huolellisuudesta. Täytyy siis valita tarkoitukseen sopivia komponentteja. Vastus on sitten vielä suojattava eristävällä kapselilla, joka myös suojaa sen kolhuilta ja roskilta. Myynnissä on suojamattoja ja -rannekkeita. Täytyy kuitenkin muistaa niiden käyttötarkoitus: onko kyseessä staattisen sähkön muodostumisen estäminen, vai staattisen varauksen purkauksen hallinta? Asia on kokonainen oppiaine, eikä sen kattava selvitys ole tässä tarkoitus, vaan tee-se-itse miehen auttavat opit.

Tällaista olen käyttänyt ja näkyvät käyttävän kaupalliset tuotteetkin, ja voi niitä laittaa sarjaan kaksikin:
https://www.partco.fi/fi/elektroniikan-komponentit/passiivit/vastukset/suurjaennitevastukset/16042-hvres-1m.html

Viritelmän jännitekestoisuutta voi parantaa lakalla:
https://www.partco.fi/fi/tyoekalut/huoltosprayt/11687-prf-202.html