Kirjoittaja Aihe: Navigaattori uusiksi?  (Luettu 2621 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 13 374
Navigaattori uusiksi?
« : Helmikuu 21, 2023, 09:25:15 ap »
Neljä vuotta vanha laite lienee nykyhistoriassa pikku ikuisuus elektroniikkavehkeiden osalta.
Taannoin hankkimani varsin edullinen Glonass-pohjainen navi on käynyt vanhaksi kahdella tapaa. Päivitykset ovat loppuneet ja naapurin satelliitit taitavat olla muussa käytössä kuin opastamaan minua matkoillani. Tai niin olen päätellyt viimeaikaisten tapahtumien osalta.
Jos vielä jokin käytännön syy pitää löytää niin sen akku on heikossa hapessa. Akun arvoi lienee suurempi kuin kokonaisuuden nyt.

Pärjään kyllä GT-kartallakin, ei siinä mitään, sen käytössä on yksi hidaste: se ei näytä reittejä ajon aikana vaan on hyvää seuraa Shellin baarissa kahvitellessa. Myös kokonaistilanne näkyy siinä hyvin ja ennakkosuunnittelu sujuu.

Noin ajatellen navi vaikuttaa osin turhuudelta. Tosin se nostaa, ehkä, kulkijan statusta matkaillessa muiden silmissä. Paras toiminto navissa on se että se kykenee taajama-alueella osoittamaan pienenkin kujan ja syrjäisenkin paikan sijainnin. Siinä on navin suurin etu GT-karttaan verrattuna.

Navigaattori erikseen ohjaustangossa tököttäessään ei ole enää lainkaan "niin tätä päivää" sillä eräissä nykypyörissä se on jo upotettu yhdeksi mittariston komponentiksi. Samoin kuin autoissa.

Laitan vakavaan harkintaan hankinko ko. laitetta enää lainkaan. Aina voi kysyä tietä jos ei heti löydä perille. Maaseudulla ei ole moista ongelmaa vaan maatiloille on varsin helppo löytää kun niitä on niin harvassa.
Tosin ajosuoritteeni on vähentynyt. Vain hieman yli kymppitonni on tullut yhteensä menneinä kesinä mittareihin. Lähinnä kahdella eri pyörällä.

Retuperä

  • Viestejä: 21
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #1 : Helmikuu 21, 2023, 11:36:57 ap »
Minulla oli kaksi syytä aikoinaan navigaattori hankkia, enkä siitä toistaiseksi ole luopumassa.
Suuremmissa, minulle vieraissa ruuhkaisissa kaupungeissa, kohteen löytäminen on huomattavasti nopeampaa.
Kaikista suurin etu minulle oli kuitenkin letkan vetäjänä tulevien risteyksien ennakointi ja monikaistaisilla teillä oikean kaistan löytäminen hyvissä ajoin.
Porukassa ajaa yleensä 3-6 pyörää eli nopeat liikkeet aiheuttavat ongelmia sekä oman porukan että muiden tielläliikkujien kesken.
Moto Guzzi California 1400 Custom

Hajakenttä

  • Viestejä: 912
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #2 : Helmikuu 21, 2023, 12:32:01 ip »
Lainaus
Laitan vakavaan harkintaan hankinko ko. laitetta enää lainkaan.

Ilmaisiakin vaihtoehtoja on. Eräs sellainen on Beeline. Sen saa Android puhelimeen Google play kaupasta. Se auttaa aivan hyvin noissa mainituissa toimissa, näyttää etsityn paikan ja tallettaa reittejä omalle tilille sen pilveen. Verkkoriippuvuudestaan huolimatta se navigoi myös ilman verkkoyhteyytä. Jos sitten pitää sovellusta asiallisena ja ei halua aina pysähtyä kaivamaan puhelinta esille suunnistustauolle, voi ostaa stongaan kiinnitettävän pienen purkin, joka näyttää oleelliset suunnistustiedot.

Lainaus
letkan vetäjänä tulevien risteyksien ennakointi ja monikaistaisilla teillä oikean kaistan löytäminen hyvissä ajoin.

Beelinen näyttää kyllä tulevat risteykset ja niiden mallin ja muodonkin, mutta puutteena on juuri tuo kaistojen ennakointi.

https://beeline.co/pages/beeline-moto


PS. Beeline on myös venäläinen matkapuhelinoperaattori. En tiedä kuinka paljon heillä on yhteyttä brittiläisen Beelinen kanssa. Logoissa on samat värit, mutta muuta yhteyttä en äkkiä löytänyt.

Sentire la forza!
Terv: Timo

Jouko S

  • Viestejä: 842
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #3 : Helmikuu 21, 2023, 15:52:58 ip »

@

  • Viestejä: 533
  • Death to Stock
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #4 : Helmikuu 21, 2023, 21:24:58 ip »
Mulla on Garminin moottoripyöränavigaattori, jolla ei tee pyörässä mitään koska ohjaa aina väkisin asfalttiteille. En siis luota enää koko härveliin ja käytän vain karttakirjaa. Onneksi mukana tuli imukuppikiinnike, joten navia voi käyttää autossa, jossa siitä on jopa hyötyä.

https://www.garmin.com/fi-FI/p/536397

Monti

  • Viestejä: 151
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #5 : Helmikuu 21, 2023, 22:56:05 ip »
Valistakaa tietämätöntä. Mitä lisäarvoa navigaattorista saa Googlen karttaan verrattuna. Mä tykkään siitä juuri sen vuoksi että voi valita option "vältä valtateitä".

Ostin vartavasten isoruutuisen, isoakkuisen outlet halpispuhelimen 70€ ja kympin stongatelineen ja Telian prepaid liittymän jonka käyttö on maksimissaan 1€ päivässä ja minusta sillä pärjää oikein hyvin.

@

  • Viestejä: 533
  • Death to Stock
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #6 : Helmikuu 22, 2023, 08:35:18 ap »
Valistakaa tietämätöntä. Mitä lisäarvoa navigaattorista saa Googlen karttaan verrattuna. Mä tykkään siitä juuri sen vuoksi että voi valita option "vältä valtateitä".

Tuskin navista on mitään lisäarvoa, ainoastaan rahanmenoa. Tuo sama ominaisuus löytyy Garminista:

"Garmin Adventurous Routing™ suosii mutkaisia ja mäkisiä teitä ja käyttää mahdollisimman vähän suuria valtateitä"

On kyllä harvinaisen paska ominaisuus. Tyhmien amerikkalaisten mielestä soratiet eivät ole edes teitä ja sen vuoksi ehdottelee täysin järjettömiä reittejä.

Jukka Laine

  • Administrator
  • ***
  • Viestejä: 1 039
  • Kotirintamamotoristi
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #7 : Helmikuu 22, 2023, 08:35:51 ap »
Garminin motoversio on käytössä suurimman osan ajasta. Saa sen kanssa tingata reisussa, vaan enimmän osan matkaa opastaa kelevollisesti. Tykkään kun se näyttää oletetun saapumisajan sillon ku etappi on asetettuna. Kaupunkien läpi mennessä opastaa hienosti. Joskus on toki mukava eksyä ja sieltäkin saa sitten kyllä opastuksen takasin reitille. Itte kattelen kuvaa, enkä kuuntele opastuksen jankkausta. Naviin vilikasu ei ole vielä ollu onkelma ja jos häätyy pitempään töllätä näyttöä, niin pijän taktisen tauon. Pääsääntösesti tykkään kapistuksesta. Sama kai tuo on mikä on opastava väline, kun se vaan käyttäjälle on toimiva. Paperikartta on aina mukana, jotta olinpaikan hahmottaminen ois helepompaa.
Jukka Tuusulasta, Sport 1200.
Verestä Hyviä Muistoja!
Veriryhmä Gruppo MOTO GUZZI.

@

  • Viestejä: 533
  • Death to Stock
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #8 : Helmikuu 22, 2023, 08:41:08 ap »
Tuossa edellä tulikin hyvin esille navin edut ja mihin tarkoitukseen se on ylipäätänsä sopiva. Sorateitä kotimaassa ajeleville hyödyt ovat minimaaliset jos sitäkään.

Hajakenttä

  • Viestejä: 912
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #9 : Helmikuu 22, 2023, 18:46:47 ip »
Näyttäs noin äkkivilkaisulla olevan venäläinen perustaja firma ja pääkonttori Moskovassa...
https://www.google.com/search?q=Is+beeline+russian+operator&oq=Is+beeline+russian+operator&aqs=chrome..69i57j33i160l2j33i22i29i30i625.16483j0j7&client=ms-android-huawei&sourceid=chrome-mobile&ie=UTF-8

Jouko

Piti sitten oikein kysyä asiaa heiltä itseltään. Vastaus tuli saman tien. Heillä ei ole mitään tekemistä tuon vanäläisen samannimisen brandin kanssa. Heidän pääkonttorinsa on Lontoossa ja he ovat "two-wheeled navigation tech company based out of the UK."

Helpottava tieto näinä aikoina...


Sentire la forza!
Terv: Timo

Jouko S

  • Viestejä: 842
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #10 : Helmikuu 23, 2023, 19:47:00 ip »
Tuo on kyllä hyvä tieto!

Jouko

TimoEv

  • Viestejä: 2 129
  • Porukassa mukana - pyynnöistä huolimatta!
Vs: Navigaattori uusiksi?
« Vastaus #11 : Helmikuu 24, 2023, 10:10:37 ap »
Ostin taannoin Nokia XR20 -luurin. Siinä on paljon hyvää, eikä juurikaan kovin huonoa / tarpeetonta. En juurikaan käytä navina, mutta Google Map on hyvä jos ja kun... Lisäappina on kotimainen Maastokartat. Google kaupassa -Maastokartat
Mika Suonpää-. Se on ilmainen peruskartta, johon saa tarvittaessa GPS-täpän olinpaikan kohdalle. Ladatut kartat jää välimuistiin, joten voi olla off-line ja akku säästyy.  Sis. myös ilmakuvat, merikartat ja muutaman pohjoismaa.
Härpäke toimii myös turvapuhelimena, sillä vaeltelen rinkka selässä yleensä yksin.
Akku kestää pitkään, kunhan ei turhaan pyöritä mitään ohjelmaa päällä.
Vehjes on myös vesitiivis IP67 ja näyttö riittävän suuri >6".

Parasta on, että siinä ns. puhdas Android. Eli ei mitään puhelimen valmistajan ( HMD ) omia kummallisuuksia. Se on helppo konfiguroida omiin mietymyksiin. Juuri eilen päivitin Androi 13:een.