Kirjoittaja Aihe: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp  (Luettu 53104 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 13 453
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #210 : Syyskuu 23, 2022, 22:56:20 ip »
Beezen kertomana on merkityksellisenä, aina ja ikuisesti, se mikä on hyötysuhde, olemme nähneet, ns. ovelia ratkaisuja. Maailma ei ole täydellinen, kaikesta hankitusta tiedosta huolimatta. Toki, sitä pitää tavoittaa. Itse olen ns. tiedeuskovainen mutta tiedämmekö kaiken? Otan
oletuksen että joo. On, siis, vaihtoehtoja. Vai onko? Mielestäni pelaamme, ja minä pienillä aivopuoliskoilla, harmaalla alueella koska paljon tapahtuu juuri tällä energia-alalla. Aivan, en kykene, vaatimattomineni tietojeni varassa, laittaa lakeja voimaan. Ehkä, valitettavinta on se, johon itsekin tukeudun, että koemme tuntemamme fysiikan ja kemian, siksi mitä jo tiedämme. Kun nyrjäytettä aivonne, sielä on paljon muutakin. Lohduksi: näissä olosuhteissa pätee edelleen perusolettamuukset. Tai sitten on on yksi fyysikkö mennyt metsään syvälle.

Käytännössä, haemme, edelleenkin, pelastusta, Anteeksi, tuo iso sana, mutta ei siitä mihinkään pääse.
Ehkei guzziporukan hommana ole pelastaa maaimankaikkeutta. Ehkä pikku apuna...

Tätä kirjoittaessa soi Höstvisan. Olkaa hyvät....

TimoEv

  • Viestejä: 2 150
  • Porukassa mukana - pyynnöistä huolimatta!
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #211 : Syyskuu 24, 2022, 08:32:36 ap »
Takavuosina Suomessakin keskustelu energia-asioista meni väärille raiteilla - ja on osin siellä edelleen. Keskustelu oli pitkään väittelyä saako ydinvoimaloita tehdä vai ei. Satu Hassikin julisti puhujapöntöstä:    " ...tätä vanhanaikaista ja vaarallista tekniikkaa! " Samaan hengenvetoon eräät piirit julistivat uusituvia energialähteitä, mutta juurikaan kukaan ei pystynyt kertomaan mitä ne ovat. Ja miten ne riittävät. Kun kuulemma tuulivippurit ovat ilmaista energiaa... Eroa kW:n ja kWh:n välillä ei tiedetty. Ja MW olikin sitten ihan tuntematon suure.

Neste Oy mainosti tv:ssäkin öljylämmitystä sanoin " Ei ole kukaan koskaan sanonut, että hei! Lämmin vesi on loppu. Kyllä piisaa! Eikä olla minkään langan varassa. " Unohtivat vain kertoa siinä, että kiertovesipumppu ja öljypoltin toimivat sähköllä. Eikä öly tuota sen enempää vettä, kuin muutkaan lämmitysmuodot. Kunhan on valittu oikean kokoiset vekottimet...

Meillä keskusteltiin ( väiteltiin ) siitä, millä energiaa tuotetaan ja mitä käytetään. Sen sijaan olisi pitänyt nousta "juoksuhaudasta" ja keskustella julkisesti miten sovitetaan yhteen yhteiskunnan tarpeet, energian hinta ja energian riittävyys. Siihen on nyttemmin jouduttu - kun on jo osittain housussa...

Minä olen levollinen asian suhteen, näin eläkkeellä voi jo höllentää kuten MM taannoin totesi että " Timo -  mehän voidaan jo downsiftata."
Eikä enää tarvi kytkeä kaapeleita...

TimoEv
Emeritus sähkömies


Urpo ja Turpo

  • Viestejä: 1 169
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #212 : Marraskuu 19, 2022, 20:09:37 ip »
Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan auton sisätilan lämmittäminen pitää lopettaa, jos sähköpulaa uhkaa. Autojen lohko- ja sisätilan lämmittimiin kuluu kireinä pakkasaamuina ydinvoimalaitoksen verran sähköä.

Onneksi sähköautoja ei ole tämän enempää. Niiden lataus se vasta paljon sähköä kuluttaisikin.

Yle:n uutisessa suositeltiin polttoainekäyttöistä lämmitintä. Juuri kun joku aika sitten uutisissa mainittiin, että ne saastuttavat oliko se nyt 100x vai 1000x kertaa enemmän kuin moottori.


« Viimeksi muokattu: Marraskuu 19, 2022, 21:34:20 ip kirjoittanut Urpo ja Turpo »

Breeze

  • Viestejä: 1 552
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #213 : Marraskuu 19, 2022, 21:14:55 ip »
Kannattaa huomioida se, että moni sähköauto latautuu kotona koko yön aikana, mutta aika moni lohko- ja sisätilalämmitin napsahtaa päälle viiden aikaan aamulla, josta aiheutuu kulutuspiikki...

Lainaus uutisesta:
Yliopistotutkija Santtu Mikkonen Itä-Suomen yliopistosta kertoo Kauppalehden haastattelussa, että polttoaineella toimivan lämmittimen päästöt voivat olla jopa tuhatkertaiset tyhjäkäynnillä olevan bensiiniauton pakoputkesta tuleviin hiukkaspäästöihin verrattuna.
Tämäkin vielä! ! !

motomatti

  • Viestejä: 13 453
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #214 : Marraskuu 20, 2022, 02:29:51 ap »
Jepulis. Ns. katsantokannan mukaan yksi ja toinen menetelmä on ookoo. Meillä on, valitettavasti, kapea otanta mitä on ja miksi ja olisiko jotain parempaa. Nyt, aamuyöstä, tuntuu siltä että paluuta ei ole mutta kuka laittais edes jarrun päälle? Kiitos kommetoijille.

Nämä voi poistaa sillä asia ei liity kuin hiukkasen harrastukseen.

Kurtsi

  • Viestejä: 296
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #215 : Marraskuu 20, 2022, 15:50:37 ip »
Kumpi sitten on energiatehokkaampaa viedä auto lämpimään talliin vai pitää sitä johdon päässä ? Oletusarvona se että autoa käytetään päivittäin.

s151669

  • Viestejä: 141
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #216 : Marraskuu 21, 2022, 09:31:07 ap »
Oletuksia ja oletuksia, sinnepäin tehoja ja sivistyneitä arvauksia käytellen:

Auto on piuhan päässä - siellä on lohkolämmitin 500W ja sisätilalämppäri 1000W. Käyttöaika tunti (aamulähtöä varten) -> 1.5kWh päivittäin. Riippumatta ulkolämpötilasta. Tai riippuen jos on PTC-vastuksellinen sisätilanlämppäri jolloin lämpimämmällä kelillä menee 1kWh. Pitempään paahtamalla menee toki enemmän mutta oman kokemuksen mukaan siitä ei ole iloa, pikemminkin puolikas tunti riittää yleensä aina.

Normaalisti eristetyn asuinrakennuksen lämmityksen mitoitusteho on 40W/m2. Oletetaan että pidetään tallissa se noin 18 astetta koska 5 astetta on ruostuttamisen maksimointia auton pysyessä kaiken aikaa märkänä. Eristeet lienee huonommat kuin asuinrakennuksessa ja ovi falskaa.

Järkevän autotallin koko on 30m2. Maksimiteho on siis 30m2*0.04kW/m2 = 1.2kW (täsmää tyypillisesti asennetun patterin kokoon) jolloin 30 asteen pakkasella menee 24h/vrk -> 28.80kWh. Paljonko vähemmän menee nollakelin huippeilla riippuu sitten vaikka mistä. Joku ehkä osaa kaivaa oikean käppyrän, minä käytän optimistista hihavakiota 1/10 jolloin vuorokaudessa menee 2.8kWh.

Eli ilmoista ja lämmitystavasta riippuen autotalli voi päästä samaan kuin lohko+sisätilanlämmitin tai sitten viedä roimasti enemmän.
Toki, jos sen tekee lämpöpumpulla jossa on sekin etu että se pyörittää ja kuivattaa märkää ilmaa sähköä menee olennaisesti vähemmän.

Kurtsi

  • Viestejä: 296
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #217 : Marraskuu 21, 2022, 11:32:55 ap »
Kysymys oli kohdallani teoreettinen. Ei ole tolppapaikkaa eikä lohkolämmitintäkään. Talli on ja siellä iso patteri kaukolämmössä. Yhtiövastiketta reilu  neljäkymmentä euroa kuukaudessa. Auto saattaa seistä sisällä päiväkausia kerrallaan.

500 W lohkolämmitin syö energiaa sen 4 kWh yössä jos on koko ajan päällä. Siihen sisätilan lämmitin päälle.

Tallin lämmityksen lisäkulutusta läksin laskemaan sen mukaan mitä 1000 kg (rauta)auton lämpötilan muuttaminen 30 (- 10 astetta =>+20 astetta) Kelviniä vie lisää energiaa sen sijaan että talli olisi tyhjänä. Kun aikansa ominaislämpöjä, jouleja ja wattitunteja pyöritteli, tulos oli 3,7 kWh.

Kutakuinkin samoihin vetää oli auto tolpassa tai tallissa. Muut seikat ratkaisee jos joka kilowattitunnin itse suoraan maksaa.


Kurtsi

  • Viestejä: 296
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #218 : Marraskuu 21, 2022, 11:35:50 ap »
Niin jos tuohon laskee päälle edellisen vastaajan laskeman tallin peruslämmityksen kustannukset, kallista on autoa sisällä pitää.

motomatti

  • Viestejä: 13 453
Vs: Vähäpäästöinen tai 0-päästöinen mp
« Vastaus #219 : Marraskuu 21, 2022, 13:21:40 ip »
Mitä sitten lienee kulutus koko vuodelta? Olen huomioinut että tolppapaikalla on monen auton lämmitys (Sisä ja ulko) päällä jo nolla-asteessa. Toki nykyään samasta tolpasta myös ladataan autoja. Mutta niitä ei vaikuta tässä yhtiössä olevan kuin kaksi toistaiseksi. Tolppapaikka on yhtä kallis kuin tallipaikkakin. Tolppaikalla sähkön hinta lisäksi.

Pitkähkön jonotuksen jälkeen sain tallipaikan taloyhtiöstä jossa olen vuokralla. Talvella siellä on auto mutta mp-ajokaudella kaksi tai kolme ajossa olevaa moottoripyörää ja kaksi polkupyörää.
Talli on siis mukavuustekijä: ei lasien kraappaamista, ei ilkivaltavaaraa, ehkäisee myös pitkäkyntisten toimia.
Huonoa siinä on se että talvella luminen (Pyöräkotelot ja alusta) auto kun ajetaan sisään lämpimään, 15C, talliin niin korrosiopeikko on heti toimessa. Toki suojauksista on huolehdittu mutta silti 12 vuodessa korroosio on kolosensa löytänyt.

Pääsyy tallipaikkaan on moottoripyörien säilytys kesäisin. Silloin ei sähköä juuri kulu.

Palatakseni ketjun otsikkoon niin California 1400 -mallilla olen ajellut RE85:lla silloin kun ilman lämpötila on kaksikymmenta astetta tai enemmän. Käytännnössä vain muutaman viikon. Mitään säätöjä ei tarvita. Moottorinohjauksen takaisinkytkentä hoitaa homman. Kotikulmilla on useita etanolin tankkausasemia mutta reissun päällä ei aina osu yksiin sijainnin suhteen. Etanolia polttamalla pyörä kiihtyy huomattavasti nopeammin ja käyntiääni on matalalta muriseva sekä voimakkaampi vakioputkistollakin.

California T3 oli myös etanolikäyttöinen mennävuosina siten että siinä oli silloin ohelmoitavat digitaalinen ruiskutus ja sytytys. Siitä ei saanut bi-fuel-toimintoa kuin vaihtamalla sytytyksen ja ruiskutuksen karttoja tietokoneavusteisesti. Ei siis mahdollistanut ajamista bensiinin ja etanolin sekaseoksella vaan joko/tai.

Silloisella hinnalla etanolin poltto tuli samoihin hintoihin, kulutuksen huomioiden, kuin bensiininkin. Nyt eroa on hinnoissa enemmän. On harkinnassa josko ohjelmosin vain etanolikäyttöiseksi nyt kun T3:ssa on ahdin ja 950-kuutioinen peruskorjattu moottori. Tankkauspaikkojakin on jo sen verran taajassa eteläisessä Suomessa että ei ole sitä ongelmaa mikä oli vuosia sitten. Etanoli sietää korkeamman puristussuhteen eli, tässä yhteydessä, ahtopaineen korottamisen. Tehoa tulee siis enemmän. Silti ei ole kuumenemisvaaraa sillä etanoli palaa kylmempänä kuin bensiini. Öljynvaihtoväli pitää puolittaa.

Muita etuja etanolista: kuumalla säällä ja kaupunkiajossa moottori käy kylmenpänä, kiihtyvyys on parempi ja etanolissa kun on vettä kantoaineena niin se pesee palotilat karstasta puhtaiksi eli pakoventtiilit ja niiden ohjurit sekä mäntä pysyvät puhtaina.