Puuufff. Sama kysymys on nakerrellut mieltä monet keväät. Skandinaviassa tieverkosto on harvan puoleinen jo Suomin-neidon polven korkeudelta ylöspäin katsellessa ja nekin vähät polut halkovat pääasiassa metsämaisemaa. Niissä pienissä taajamissa, mitä lähempänä Jäämerta tulee vastaan, ei ole paljonkaan näkemistä, eikä paikallisten tai muiden reissulaisten kanssa tule juurikaan jutusteltua vaikka jää yöksi vähän isompaankin paikkaan. Ihmisten ilmoille on Oulun korkeudelta yritetty mennä milloin mitenkin, Narvikin, Luulajan, Uumajan, Sundsvallin, Turun, Tukholman, Halmstadin, Helsingin, Tallinnan ja vaikka minkä kautta, mutta aina saa ajella päiväkausia metsien halki. Oikeastaan reissujen maukkain suola on kokoontumisajo kun sattuu kohdilleen hyvät geimit ja on jokin syy pysytellä pari päivää samoilla nurkilla. Kotimaan kokoontumisajoissa on se etu, että jos ei ala viihtyä, voi illan ratoksi hurauttaa kotiin murjottamaan. Parina viime kesänä ajot on jääneet niin vähiin, etten moottoripyöräilyä voi vakavasti kutsua enää harrastukseksikaan. Voi olla, että Itämeren itä- ja etelärantaa pitää vielä käydä joskus vielä nuohoamassa. Mitä ollaan siellä liikuttu niin viihtyisiä paikkoja on riittämiin. Nyt kun ollaan eläkkeellä, meillä ollaan melkein aina kotona lähes tyhjässä talossa, joten kun Gruppolainen innostuu pohjoisen reissulla poikkeamaan tai vaikka punkkaamaankin, niin tere tulemast.
