Neuvostoliittolaista tekniikkaa löytyy kuten isokokoiset kiikarit, kameroiden optiikkaa juurikin 42mm:n jengalla objektiivejä joista mainittakoon 500mm:n peilitele ja stereoäänentoistojärjestelmä Rigonda Bolshoi. Käytössä tällä hetkellä vain kiikarit. Kulkevat usein matkassa ja erityisesti mökillä, alkukesästä, seurata joutsenpariskunnan edesottamuksia ja reviirikiistaa lokkien kanssa. Lisäksi tarkastella kuka kulkee ja millä asialla.
Neuvostoperäisiä erikoistyökaluja sain käyttää ihan riittävästi kun olin alle kaksikymppisenä Nokian Linnavuoressa hommissa huoltamassa neuvostovalmisteisia moottoreita.
Kameralla ja sen optiikalla ei liene kuin museaalinen arvo. Nykyinen järjestelmäkamerani on japanilaismerkki ja pari objektiivia sekä zoomaava salamalaite. Digitaalitekniikka on vähentänyt valokuvaamisen osaamisvaatimuksia. Toisaalta ei ole mitään rajaa kunhan vain laukoo sen mitä muistikorteille mahtuu. Automatiikka, haluttaessa, hoitaa laadun.
Filmikameralla oli aina sellainen nuukuuden mentaliteetti. Filmirullalle ei kovin montaa kuvaa mahtunut.( 24 tai 36, muistaakseni.) Sitten kehittämisen vaiva ja kuvan siirtäminen valoherkälle paperille laboratoriossa. Omaa labraa ei ollut mutta paikallisen koulun laboratoriota sai käyttää ilmaiseksi kun vain oli omat kehitteet ja kiinnittimet tai sitten laittaa filmirullat postissa kehitysliikkeeseen. Jälkimmäisessä tapauksessa sai parin viikon sisään ihailla tuloksia.