Kirjoittaja Aihe: Alkupään 1400 Calin kaasunvaste  (Luettu 583 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 12 698
Alkupään 1400 Calin kaasunvaste
« : Toukokuu 23, 2022, 22:44:59 ip »
Viime vuonna ja muutamana sitä ennen puuhastelin 1400 California Customin kanssa siitä miksi kaasunasentopotentiometreistä tulee vikailmoituksia tämän tässä. Luulen ratkaiseeni asian. Tämä siis koskee niitä malleja joissa on kaksi kaasuvaijeria kaasukahvalta potentiometreihin joita on kaksi kaksoispotikkaa tankin etuosan alla. Ensin epäilin vettä päässeen potikoihin kun sattui että vikailmoituksia tuli juurikin sateella mutta myös muutoin. Usein heti liikkeelle lähdettyä. Saattoi moottorinohjaus mennä vikasietotilaan jolloin moottori antaa vain vähäisen tehon.
Ei ollut potentiometrit vikana koska varsinaista vikaa ei ollutkaan kunhan huomasin yhden asian. Potentiometrit on hyvässä tarkoituksessa kiinnitetty erittäin joustavasti kumien varaan irti moottori- ja maantietärinän vaimentamiseksi. Ihan hyvä tarkoitus. Mutta vasemmalta moninapaliittimeltä lähtevät paksuhkot johdinniput on vedetty nippusiteillä läheiseen runkoputkeen tiukasti kiinni.

Siksi johtimet eivät antaneet periksi kun potikkaryhmä tärisi ja liittimien sisäkalut siinä ohessa. Otin johtimien nippusiteet auki, ohjasin johtimet niin että niillä on pidempi "heilahdusvarsi" eli ei välitöntä mekaanista liikettä liittimen sisuskaluille.
https://4.bp.blogspot.com/-yFS88OEjX34/W_ragBCUfXI/AAAAAAAAUBo/OlmlMDuuf34UQwVGfwqWXbxLnVj0tP2rACLcBGAs/s640/C14_kaasukahva_asentopotentiometrit_vaijerit.JPG
Tämä siis oli vasemman puolen (valkoinen) kaksoispotentiometrin ongelma. Oikealla (sininen) ei ongelmaa ollut koska sen johdot olivat vapaammin ja kun irrotin nippusiteet, puhdistin ja suojasin liitinpinnit ja laitoin johdot hieman eri reitille niin vikailmoitukset katosivat eikä niitä ole ilmennyt sittemmin. Ilmoitan kyllä jos asiasta on jotain uutta.
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 24, 2022, 10:12:12 ap kirjoittanut motomatti »

Camn

  • Viestejä: 2 529
Vs: Alkupään 1400 Calin kaasunvaste
« Vastaus #1 : Toukokuu 30, 2022, 17:07:12 ip »
Muistan seuranneeni tätä tarinaa jo silloin alusta alkaen. Uskon että vaiva esiintyy joissakin niissä alkupään moottoripyörissä, joissa on juuri tämä IAW7SM -moottorionohjauslaite ja ride by wire -järjestelmä.  Sattui silmään 4/2021 tienoilla kun Aprilia Shiver kuski valitteli samaa mystistä vikaa GuzziDiag -palstalla ("Saksan punainen palsta").  Kovasti näki vaivaa ja opetti kaasunasentoa uudestaan, aina tuli kohta taas "urgent service".  Samantyyppisesti häiriön sai pois kytkemällä virtoja päälle/pois kun Motomatilla alussa. Kaverilla oli kolaroitu vastaava oma pyörä, josta saattoi vaihtaa osia.  Ensin koko kaasukahva potikoineen... sama vaiva... sitten koko moottorinohjauslaite... sama vaiva.  Sitten rohkaistuin laittamaan linkit Motomatin sivuille, mistä käy ilmi, että kyseessä ovat ne liittimet siitä huolimatta, että ne näyttävät täysin virheettömiltä.  Kaveri ei tahtonut uskoa, että noin puhtaat liittimet olisivat syynä...roplasi niitä (ovat kuulemma merkittävästi hankalammassa paikassa kun 1400 Calissa) ja pääsi taas hetken matkaa häiriöttä, kunnes taas "urgent service".  Seuraavaksi merkkiliikkeeseen: tasan samat häiriöt näytti PADS kuin Guzzidiag (no niinhän se on; se nähdään, minkä moottorinohjauslaite kertoo).  Merkkiliikkeessä arveltiin että uusin softa moottorinohjauslaitteeseen, lyhyt koeajo; "urgent service".  Tämän jälkeen merkkiliike levitteli käsiään että olemme neuvottomia...  Näin mentiin 4-7/2021 häiriöiden kera.  Jopa niin, että kaveri teki tarran bensatankkiinsa "urgent service edition" :D.

Kun sekä tps/-kaasukahva -kokonaisuus ja ecu oli jo vaihdettu ja ecu:n softa päivitetty mutta silti kerralla pääsi vain n. 800 km ilman "urgent service" -ilmoitusta, ei auttanut muu kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja uskoa, että vika on siellä, missä Motomatti sen on kertonut olevan: niissä pistokkeissa.  Ylempi (Aprilia Shiver siis tässä) 40 -napainen "E" -pistoke potikoista irti/kiinni 3 kertaa.

Sen jälkeen ei ole enää häiriöitä imaantunut ja kaveri on pystynyt auttamaan muita Aprilia Shiver -kuskeja potikkaongelmien suhteen :).
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 30, 2022, 18:36:25 ip kirjoittanut Camn »
V11 - it defines you.

motomatti

  • Viestejä: 12 698
Vs: Alkupään 1400 Calin kaasunvaste
« Vastaus #2 : Toukokuu 30, 2022, 20:30:32 ip »
Juu, tommoinen läjä se on Guzzissakin paitsi vaijerit pidemmät. Varsinkin minulla sillä vaihdoin customtangon vielä leveämpään malliin. Värikin siinä on musta. Sopii, mielestäni, hyvin kokonaisuuteen. Siksi tuli arveltua asiaa vaijeripolitiikan puolellta ja RMHeino toimitti takuuseen uuden, pidemmän vaijerisetin. Sen kanssa turasin ja tein monta "kaasukahvan liikkeen" opetusta GD:llä. Tomienpidehän kestää vain sekunteja ja jakautuu kahteen osioon. Välillä taisi mennä melkein kesä että ei ilmoituksia tai ne olivat alemman tason vikatietoja jotka eivät aiheuta vikasietotilaa.

Myöhemmin otin asian työn alle kun luvattiin viikoksi huonoja säitä. Ropasin asian kanssa lähinnä autotallisssa mutta myös Verstaallani koska siellä on enemmän oikeita työkaluja ja tarpeellisia oheismateriaaleja.

Kaasunasentopotentiometrien lukitus johtosarja saakoon tähän oman muistionsa: liittimissä on muoviset vivut joita vetämällä pitäisi lukituksen aueta. Helposti voimaa riittää mutta lieväkin likaantuminen aiheuttaa liittinmekanimissa runsaasti kitkaa.
Kun ryhtyy aukomaan niin ensin paineilmaa, sitten puhdistusuihkeita ympäri liittimen, lisää paineilmaa ja viimeksi sähköliittimiin soveltuvaa liukastetta. Lukitusmekanismi saattaa ryhtyä silloin yhteistyöhön. Jos jokin ohjuri- tai lukitusnasta murtuu potentiometripuolelta taitaa mennä koko paketti uusiksi. En toki tiedä sitäkään saako johdinsarjojen puoleista liitintä pinneineen jostain. Todennäköisesti pitää ostaa johdinsarja.

Kun on saanut liittimet auki niin sitten alkaa puhdistaminen. Liika voiteluainekin pitää pestä pois sillä se voi vaikuttaa tiivisteisiin sekä kerätä likaa joka kerää kosteutta, jne.
Puhdistamiseen käytin ihan lähimarketista saatavan setin jossa on pieni tölkki hapettuman poistoainetta ja toisessa suojavahaa. Minulle Biltema on lähin. Bräkleenikin tai vastaava voi olla tarpeellista yleispuhdistukseen mutta on varsin tehokasta liuotinta. Yleensä kyllä ovat kumi- ja muoviosat kestäneet koska aine haihtuu nopeasti työnsä tehtyään. Asetonia en suosittele muoviosien pesuun.

Tankin ottaminen on helpompaa mitä korjaamokirja antaa ymmärtää: siinä esitetään että sivujen koristepanelit pitää irrottaa. Keskimmäiset ruuvit ovat sen kotkankuvan takana. Suosittelen jättämään yrittämisen vaan purkaa etuosan muovipanelit pois. Sen jälkeen tankin takaosan kiinnitys auki ja silloin pääsee polttoaineletkun liittimen aukaisuun. Sitä varten on saatava polttoainepaine pois järjestelmästä. Tyypillinen tapa on irrottaa pumpulle menevä sähköliitin tai vastaava sulake ja käynnistää moottori ja antaa koneen käydä sammuksiin asti. Liitin on paljon yhteistyökykyisempi näin toimien. Eikä tule isompia polttoainesuihkuja silmille kuten kuulin eräälle kollegalle käyneen.

Tankkia pois nostettaessa, mieluiten melko tyhjänä, on varottava ettei venttiilikopat raavi sivupaneeleita tai toisinpäin. Kaverista voi olla tässä asiassa pientä apua lisäsilminä.

Työkaluiksi tarvitaan setti kuusiokoloavaimia, pieni maalipensseli liittimien ja ympäristön puhdistukseen ja jotain muutakin jota nyt en saa päähäni.

Jos tulee pyöritelleeksi kaasuvaijerien kuoren säätöruuveja niin se edellyttää em. resetoinnin tekoa tietokoneavusteisesti eli ECUlle kerrotaan mikä on kaasukahvan liike ohjelmiston antamien komentojen mukaan.

Oman pyöräni osalta on epäily että kaasunasentopotentiometreille oli yritetty tehdä jotain toimenpiteitä. Esimerkiksi ne runkoon nippusiteillä hirtetyt johtimet eivät, ehkä, olekaan alkuperäisesti olleet niin. Poikkeava nippusidetyyppi aiheutti epäilyjä. On siis saattanut olla RMHeinolla pidempään vaikeuksia saada pyörää toimimaan. Asiasta vihjaistiin minulle ja siksi oli hinta edullinen mutta katsoin osaavani pelata asian kanssa. Aluksi en osannutkaan mutta jan kuluessa kovaan luuhun ajatus jostain imeytyy.

Kuluvana vuonna en ole 1400:lla ajanut kuin reilun tuhat kilometriä mutta otan pyörän lähipäivinä ajoon mikäli säät sallivat. Etupäässä olen ajellut California Adamantilla kun sain, ponnistelujen jälkeen, epäsopivat katkojan kärjet ja sen kiinnityslevyn muokatuksi niin että niillä saa oikeajoitteisen sytytyksen molemmille tulpille. Virhettä vasemmalle puolelle tuli noin kuusi astetta sytytys myöhäiselle kun oikealla oli oikea ennakko. Osat piti vain muotoilla uudelleen. On ilo ajaa helposti käynnistyvällä ja terhakkaalla moottorilla. Kuinkahan monella kärkisytytteisen Guzzin sytytys on pielessä virheellisen mallisen oikean puolen kärkiparin mitoituksen vuoksi?