Ruotsalaisessa jutussa ABS- jarruista kokeiltiin ymmärtääkseni jarruttamista, tarkoituksena saada moottoripyörä pysähtymään mahdollisimman nopeasti hiljaisesta nopeudesta. Ei siinä otettu kantaa jarrujen käyttämiseen moottoripyörän ohjailuun. Jarrutuksen aloitusnopeus oli varmaankin turvallisuus syistä valittu alhaiseksi.
Näillä reunaehdoilla olen jutun tekijöiden kanssa samaa mieltä.
Silloin kun täysjarrutus pitää suorittaa ilman valmistelua, ABS-jarrut kyllä hankkivat siinä hintaansa takaisin. Vaikka ABS-järjestelmä auttaakin nopeassa jarrutuksen aloituksessa, pitää silti opetella jarruttamaan ja nimenomaan jarruttamaan ABS-jarruilla. Silloin kun on tarve ns. laittaa kaikki peliin, kahvaa ja poljinta pitää opetella "runttaamaan " sellaisella voimalla että, ABS alkaa hoitaa tehtäväänsä . Muuten jarrutusteho jää vajaaksi.
Autoissa jarrutusavustin voi auttaa tehojarrutuksen aloitusta, moottoripyörissä sellaista ei vielä (onneksi?) taida olla?
Silloin kun ABS-jarruja alkoi tulla moottoripyöriin (BMW), pitihän niitä myös kokeilla. Vaati kanttia runtata jarrut pohjaan asfaltilla, missä oli kuulalaakerisoraa. Kyllä ne toimivat, hienosti. En silti välttämättä niitä omaan pyörääni vielä kaipaa.
Mitä tulee moottoripyörällä ajamisen osaamiseen ja sitä kautta koulutukseen, mielestäni kyseessä on osaamista vaativa laji. Siksi olisi ja on hyvä
kun koulutusta ja osaamista vaaditaan. Eivät kaikki pääse läpi nykyisestäkään käsittelykokeesta, liekkö hyvä tai huono asia, riippuu miltä suunnalta katsoo.
Katsokaapa muuten minkälaisia hidastuvuuksia nykyiset autot saavuttavat autolehtien jarrutustesteissä. Hidastuvuudet ovat reilusti yli yhden g:n.
On siinä pitoa renkaissa, alusta toimii, jarrujen tasapaino ja avustimet on kohdallaan. Ainakin uutuuttaan.