Kesän ratailut eivät menneet ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, ratapäiviä oli vähemmän kuin olin kaavaillut.
Siihen vaikuttivat palkkatyön kiireet, pakolliset perhejuhlat sattuivat pahimmoilleen sekä pieni epäonni oli säitten suhteen. Kemorassakin piti käydä, vaan mönkään meni sekin (kiitos kutsusta kuitenkin).
Ducatia tuli kiusattua radalla vaivaiset 3 ajopäivää radalla (Alastaro, Botnia ring), mutta kivaa sekin oli. Aprilia RSV4 jälkeen Ducatin tehot ovat jotain muuta, mutta ajamisen iloon sillä oli tuskin juuri mitään negatiivista vaikutusta. Keskityin pitkälti mutkien ajoon ja suorilla en yrittänyt aina ihan kaikkea puristaa irti pyörästä. Omaksi, ehkä myös vaimon iloksi, tuli pysyttyä radalla pystyssä eikä edes hiekalle tullut tällä kautta asiaa. Aivan samaa ei voinut sanoa kaikista kanssamatkustajista. Joillain tuntuu olevan niin kovasti tarvetta ottaa liikaa riskiä, joka sitten realisoituu ennen pitkään. Yksikin Apikka kuskeineen teki sellaisen ilmalennon soiseen lepikkoon, että pakoputket muurautuivat umpeen turpeesta ja menihän pyörä muutenkin huonoon kuntoon. Oli yrittänyt ohi liian kovakulkuisesta porukasta, vaan käsistähän se tilanne lähti. Ambulanssia tarvittiin sitten paikalle. Ei onneksi kovin pahasti kuskille tainut käydä. Kyse pitäisi kuitenkin olla vain harrasteajelusta ja kilpailusta korkeintaan itsensä kanssa.
Kaiken kaikkiaan Ducati on ollut luotettava ja radalle valmis harrastepaketti. Seuraavalle kaudelle pyörä ei vaadi juuri muuta kuin perushuollon. Sitä tulevaa ratakautta odotellessa ehtii hyvin rassailla pyörät kesäkuntoon, ellei joku osta tätäkin pois kuten RSV4lle kävi.
Kivan yhdessä ajomisen lisäksi noilla ratapäivillä alkaa olla jo monia tuttuja kasvoja. Ensi kesänä sitten taas nähdään
.