Kuluvan vuoden niin kutsuttu kesä toi paikoitellen mieleen talvikauden. Niihin säihin, lämpötila huomattavasti alle kymmennen astetta ja kylmää tihkua sopii paremmin talviajo-ohjeet ja varusteet. Siinä säässä ajamiseksi oli suureksi avuksi kokemukset talviajossa vastaavissa säissä. Pikuisen pakkasen puolella olevassa säässä on huomattavasti paremmat olosuhteet kuin kylmän sateen alla. Varsinkin jos matkaa on taivallettavana useampia satoja kilometrejä. 
Takin vuori oli kaivettava takalaukusta menneenä kesänä usein esiin. Kuten myös sadehousut jos ei sattunut olemaan koko tekstiiliasu mukana. Villasukatkin olivat tarpeen.
Ei se silti matkantekoa estä vaikka sataisi, lämpötilaa vain neljä astetta ja maantiet liukkaan oloisia. Koko ajan pitää ennakoida ja ottaa huomioon asioita joita ei edes näe. Ettei käy kuin kerhokaverille Kerhon syysajelulla: kiertoliittymässä sateella takarengas luistoon ja siitä palautuminen töksähtäen. Meinasi rouvansa pudota kyydistä. Pitivät sitten "nortin mittaisen tauon" hermojen rauhoitukseksi. Käytiin myöhemmin katsomassa että mistä johtui pidon menetys: a) eivät oikaiseet kuten muut, b) ajolinjalleen sattui pikipaikkaus jota ei sateessa erottanut koska kohdassa oli lätäkkö eli kulumaura, c) jo parhaat päivänsä nähnyt takarengas, d) pariskunta kulkee erittäin harvoin samalla pyörällä, e) vähän kokemusta kylmästä ja sateesta.
Tuo siis käytännön esimerkki siitä että pitää varoa sellaistakin mitä ei näe. Myös muut kulkijat voivat olla ajoittain näkymättömiä. Talviajossa normaalia jos ajaa julkisilla teillä.