Tänään avasin ajokauden. En olekaan ajanut 11 kuukauteen onnettomuuden jälkeen. Hyvin se sujuu vanhasta muistista, mitä nyt hiukan sormet väsyy kahvojen puristelusta, mutta niin se aina on keväällä ollut vähän aikaa. Eniten pelkäsin kuinka se apina vaivaa olkapäällä, mutta ei se tunnu pahemmin irvistelevän. Matkaa tuli n. 170 km näin ensialkuun. Samalla tuli testatuksi uusi puku ja kypärä, paremmat kuin entiset.
Anni tuli Tampereelta korjauksesta ja säilytyksestä kärrykyydillä jo viime lauantaina, mutta ei sitten ilmoja pidellyt. Pyörä toimi ihmeen hyvin.
Sellaisia takaiskuja oli talven aikana, että Suomen talvi ei ollut riittävän pitkä, jotta Piaccio olisi saanut toimitetuksi kaikkia osia. Äänenvaimentaja on vieläkin vaihtamatta. Akku oli rikki, ei ottanut varausta. Viime heinäkuun alusta kun pyörä on ollut R.M. Heinolla korjattavana on akku ollut varaamatta yhtä kauan. En heitä siitä syytä, kun on 5 V vanha akku muutenkin. Kun pyörä tuli lauantaina pihaan, huomattiin uudessa Heinolla vaihdetussa bensatankissa lommo. Lupasivat maksaa laskun, jos sille löytyy korjaaja. Tänään kävin ajelun kääntöpaikalla erikoisliikkeessä kysymässä: voiko oikaista. Sanoivat, että lopputulos on hyvin epävarma, kun on helmiäismaali. Ammattimiehen silmä on tarkka, ja huomasivat toisenkin vaurion samassa tankissa. Maali oli kuprulla ja kun hiukan koski rapsahti irti ja alla oli selvää ruostetta. Silloin sanoivat, että ei muuta kun takaisin Piacciolle ja uusi tankki. Ei tällaisia korjailla.
Joku Murphyn laki sanoo, että huonolla tuurilla on taipumus kasaantua, kunne se täyttää sille varatun tilan.
Kuitenkin V-2 soittaa säveliään niin tuttuun tapaan, että hienoa oli ajaa taas pitkän paussin jälkeen.
