Kirjoittaja Aihe: Noviisi ihmettelee.  (Luettu 21421 kertaa)

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #30 : Heinäkuu 30, 2015, 15:20:12 ip »
Yksi tärkeä juttu paperitiivisteistä jäi kertomatta.
Vanhat käyttämättömät paperitiivisteet saattavat olla, ja usein ovatkin, kutistuneet kuivuessaan eikä niitä saa millään yltämään ruuvinreikien kohdalle vaan pyrkivät oikaisemaan. Lääke on kuitenkin helppo. Kastelu vedellä turvottaa tiivisteen mittoihinsa ja joskus jopa yli. Märkää tiivistettä ei kuitenkaan kannata ihan heti paikoilleen asentaa ja voi olla herkkä repeämäänkin. Sanomalehden päällä kuivaus hetken aikaa yleensä riittää kun työskennellään kuivissa sisätiloissa. Kasteltu tiiviste tarttuu varsin kovasti tiivistepintaan ajan kanssa joten toiseen tiivistepintaan ohuelti sivelty vaseliini vaikuttaa sen että tiiviste on seuraavan kerran avattaessa lujasti kiinni toisessa puoliskossa mutta irtoaa siitä johon oli vaseliinia sutattu. Paperitiivisteen voi käyttää monta kertaa mikäli se on irronnut ehyenä kuten em ohjeella usein onnistuu tapahtumaan.

Itsellä 1100 Brevassa ole ollut ongelmia tiivisteiden kanssa lainkaan. Samat vanhat tiivisteet on edelleen.
Kokonaisuutena en muista että olisin kauheasti omissa pyörissäni kärsinyt öljyvuodoista. Muiden vanhoissa pyörissä, jotka ovat siirtyneet omistukseeni, sen sijaan on ollut perintövaivoja joista yksi on öljyvuototyyppistä riesaa.

kalina

  • Viestejä: 45
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #31 : Heinäkuu 31, 2015, 11:31:30 ap »
Tuo pyörästäni pettänyt tilke oli väriltään vihreä, tiedä sitten kenen valmistama. Sellaisen huomion kuitenkin tein, että  ulomman tulpan kohdalla tasopinnat kannen  ja kopan ulkopinnalla ovat suorat. öljytilan puolella valussa on pyöristys. Tiivisteessä on myös pyöristys mutta voimakkaampi kuin valussa jolloin vain noin puolet tiivisteen leveydestä jää tasopintojen väliin. ???

Camn

  • Viestejä: 2 583
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #32 : Heinäkuu 31, 2015, 12:56:19 ip »
Lainaus
öljytilan puolella valussa on pyöristys
Olisiko tässä syy miksi tiivisteen varaosanumero vaihtuu Caleissa juuri -06 mallin kohdalla ? Onko kaikki mallit '06 jälkeen tuplatulppaisia päästösyistä?

GU14023760:
California 1100 ´83-04 / V11 Sport´99-05 / 1100 Sport ´94-99 / Quota 92-02 / 1000S ´89-94
1000 SP II ´83-93 / Le Mans 1000 ´81-94 / Mille GT ´87-91 / Strada 1000 ´93-94
850 T5 ´85-95

976139:
Bellagio 940 ´07-13 / Breva 850 ´06-07 / Norge 850 ´07 / Griso 850 06-07 /
Breva 1100 ´05-07 / Griso 1100 ´05-08 / Breva 1200 ´07 / Sport 1200 ´06-07
Norge 1200 ´06-08 / California 1100´06-11
V11 - it defines you.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #33 : Heinäkuu 31, 2015, 15:47:13 ip »
Arvaan että on todennäköistä että tuplatulppaisuudella on osansa päästöjenrajojen alittamiselle. Se myös parantaa käyntiä joissain olosuhteissa. Näissä puheena olevissa tuplatulppaisuus on alkeellista tyyppiä: kipinä tulee yhtä aikaa molempiin tulppiin. Myöhemmissä ratkaisuissa on jo neljä sytytyspuolaa eli voi olettaa että kipinän ajoitus on erilainen kuormituksesta riippuen. Se ainakin on päästötekninen ratkaisu.

TunturiTT

  • Viestejä: 11 408
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #34 : Heinäkuu 31, 2015, 18:50:00 ip »
Olisko tuo tuplatulppaisuus/pienipäästöisyys sitten johtanut vielä suljetumpaan huohotusjärjestelmään. Ja sitä kautta helpottaisi tiivisteen pullahtamista?
Hyvä pyörä, parempi mieli.

Machiavelli

  • Viestejä: 266
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #35 : Heinäkuu 31, 2015, 22:53:09 ip »
  Machiavelli ihmettelee... mistä löytyy Stoneen ne kumitötteröt ruiskun ja pytyn väliin, vielä pitävät ilman oikealla puolella mutta viimeistään syksyllä vaihtoon... ai niin, kaikki ovat just nyt Iisalmessa ja guzzifiiliksissä... :)

I.H.

  • Viestejä: 1 264
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #36 : Heinäkuu 31, 2015, 23:06:01 ip »
Moto Matilla on niitä joskus ollut myynnissä.
Titaniumin kuski

Machiavelli

  • Viestejä: 266
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #37 : Heinäkuu 31, 2015, 23:10:13 ip »
  Vielä pitää lisätä että jos joku alkaa höpisemään jostain guzzidiag, tps, ecu tai muista hässäköistä niin olen pihalla, viisaat säätäkööt,  minä en osaa...Alfa Romeon sielunelämää tunnen, Guzzista koetan ottaa tolkkua, pienin askelin...:)

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #38 : Elokuu 01, 2015, 12:17:51 ip »
Tein joskus ikuisesti kestäviä "kaasarinkumeja" sekä kaasutin- että läppärunkomalleihin. Huonon menekin vuoksi luovuin asiasta. Ilmeisesti 40€ parista kumista oli liikaa pyydetty kun kuulemma "netistä saa" 7€ hintaan samat kumit. Eroa on vain kestävyydessä. Käyttämäni materiaali oli sotilastarkoituksiin käytettävää syaanouretaania
Pussihousumaisesti totean että teen vain omaan käyttöön mutta en enää myyntiin.

Lainaus
guzzidiag, tps, ecu tai muista hässäköistä niin olen pihalla

Kun havaittavasti netinkäyttösi on sitä luokkaa että osaat kytkeä tietokoneessasi selainohjelman päälle ja tänne Gruppon Tekniikkapalstalle kirjautua niin ei ole kovinkaan suuri hyppäys enää ryhtyä lataamaan ja tutkimaan sekä harjoittelemaan GuzziDiagin ja sen oheisohjelmien käyttöä.

Camn

  • Viestejä: 2 583
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #39 : Elokuu 01, 2015, 14:07:12 ip »
Lainaus
Onkos näista saatavissa ulos Diagnostiikkaa
"Guzzidiag, tps, ecu tai muista": Tosiaan diagnostiikkaa on saatavissa => Tasan kaikki, mitä moottorinohjausjärjestelmästä virallisesti ulos lähtee, näkyy myös GuzziDiag -ohjelmalla. Minä myös Guzzifoorumin alkutaipaleellani ajattelin, että kylläpä on itseriittoista porukkaa ja hankalia termejä, kun heittelevät vaan noita lyhenteitä olettamalla että kaikki tietää miestä puhutaan. Sittemmin kun on ollut niin eritoten mielenkiitoista spekuloida kaikilla näillä asioilla harrastusmielessä, olen huomannut että nuo lyhenteet ovat aina "nopeimmat ja helpoimmat". Ei tule edes käytettyä sitä virallisempaa suomenkielistä nimitystä, mikä vaikka GuzziDiag -ohjelmassakin näkyy. Jos tunnet Alfaa niin eiköhän se ole siinä. Samasta maasta ovat lähtöisin...
Guzzidiag
Kerran eräs hollantilainen nimimerkki "Pauldaytona" mietti eräällä saksankielisellä Guzzifoorumilla ("punainen foorumi") että kylläpä olisi mukavaa kun olisi ohjelma jolla saisi tietoja ulos Guzzeissa olevista Magneti Marelli ecuista. Yksi foorumin lukijoista oli LeMans -miehiä ja ajeli kaasutin Guzzilla mutta totesi että hän työkseen tekee softaa ja kotitarpeisiin on tullut aina väännettyä softa omiin autoihin... Montaa kuukautta ei mennyt kun ensimmäinen versio oli käytössä.
Tps
Throttle Position Sensor. Kaasunasennon ilmaisin. Se pieni musta kakkara Calissa toisen imukurkun alla, joka on kiinni imukurkun läppäakselissa. Kertoo moottorinohjausjärjestelmälle mitä kuskin oikea ranne tekee. Sellaisenkin ihmeen olen nähnyt ohimennen kuin vajaan viikon vanhan Cali 1400 Eldoradon... siinä kaasukahva liikuttaa pelkästään suoraan tuota "tps" kapinetta (kahta itse asiassa, turvallisuuden vuoksi), eikä kaasuläppiä enää ollenkaan, "Ride By wire".
Ecu
Engine Control Unit. Moottorinohjausjärjestelmä. Harmaa laatikko, joka leikkii kuollutta, jos unohtaa tappokytkimen väärään asentoon. Kuski saattaa olla vakuuttunut että se oli nyt siinä (vaikka Motomatti aina muistuttaa että harvoin, hyvin harvoin on ecuissa vikaa, vaikka melko usein näin epäillään) - ecu on rikki ja ei kun nettiin Guzzihajottamoille mailia vääntämään sydän sykkyrällään. Näin tein ja yöllä heräsin: mihin asentoon jäi tappokytkin CO -arvon säädön jälkeen ?  Ei kun taskulamppu mukaan, tohvelit jalkaan ja pihalle katsomaan.  Hurraa ! - oli väärässä asennossa.

Lainaus
mistä löytyy Stoneen ne kumitötteröt ruiskun ja pytyn väliin
Stone ???. 2003 tullut Stone on riisuttu malli jossa oli vanhempi moottori kun tässä puheena olevassa 2006 mallissa? Mutta tämä varaosa lienee sama molemmissa. Ohjeita on tainnut jo tullakin. Tässä suorat linkit. Workshop Manualit (2 kpl tarpeen) löytyy helposti täältä:
Ensimmäinen perusversio (04/2002) http://www.thisoldtractor.com/mg_manuals/workshop_manual_california_en_de_ne.pdf ja lisäksi ”Update” (05/2003) http://www.thisoldtractor.com/mg_manuals/workshop_manual_california_update_it_fr_es.pdf. Loput asiat ovat tehtaan teknisissä tiedotteissa joihin en tiedä kellään muulla olevan pääsyä kuin auktorisoiduilla huoltoliikkeillä.
Varaosakirja:http://www.thisoldtractor.com/mg_manuals/spare_parts_catalog_california_1100_touring_2006.pdf
Ulkomaisia paikkoja katsoa varaosia "on line" ja niiden hintoja ovat esim.
http://www.stein-dinse.biz/eliste/index.php
http://www.wendelmotorraeder.de/guzzi-ersatzteile-und-zubehoer-california-1100-classic-c-30_3006_300601_30060106.html
Näkyy että kysymäsi kumiyhteen varaosanumero on GU03114370 ja se maksaa esim. Wendelillä 9,60€. Stein-Dinsellä 6,82€ mutta lienee teetetty, ei alkuperäisvaraosa. Toki suomalaisia myyjiä kannattaa suosia mikäli mahdollista.
PS.
Kun köyhän ei kannata halpaa ostaa, ihmettelen miten ovat pitäneet Motomatin kestäviä osia kalliina? Itse ottaisin sellaisen parin milloin tahansa (näkyy olevan eri osa kuin Calissa, GU01114390). Kokeilu ruiskuttamalla jotain "hyvin palavaa" niihin moottorin käydessä (jarrujen puhdistusspray, esim.) => jos moottorin tyhjäkäyntikierrokset nousevat kun sumuttaa, on vuoto.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 02, 2015, 11:47:09 ap kirjoittanut Camn »
V11 - it defines you.

motomatti

  • Viestejä: 13 488
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #40 : Elokuu 01, 2015, 15:48:34 ip »
Hyvä keino tarkistaa onko "kaasarinkumissa" tiiveys tallella on ottaa se irti ja muljauttaa nurinpäin. Jos ulospäin kääntyneellä sisäpinnalla on halkeamia näkyvissä on vaihdon aika. Halkeamat ovat useimmiten kehän suuntaisia ja yleensä lähellä muotojen sisäkulmia.
Ulkopinnalla näkyy jo pari- kolme vuotta vanhassa kumissa alkavaa säröilyä. Nykyään kun siviileille tarkoitetuissa kumeissa ja muovituotteissa ei saa käyttää kunnon pehmentimiä niin niiden kesto uv-säteilyä ja lämpöä kohden on alentunut dramaattisesti. Myös polttoaineen ainesosat murtavat kumia.

Hyvänä esimerkkinä olivat eräästä tarvikeliikkeestä ostamani tarvikeilmanpuhdistimet jotka eivät kestäneet lainkaan tavallista moottoripolttoainetta jota joskus bensiiniksi kutsuttiin. Mureni pieniksi paloiksi. Eivät olleet kalliit.

Machiavelli

  • Viestejä: 266
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #41 : Elokuu 02, 2015, 22:41:02 ip »
   Erinomaisia vinkkejä taas, kiitos kaikille asioista paremmin tietäville! Kyllä tämä tästä alkaa selkiämään, tosiaan tuo kaikenlainen termiviidakko on nostanut hien pintaan tällaiselle vanhan liiton miehelle... kaikkea voi yleensä korjata ja säätää, onhan Guzzikin ihmisen tekemä, onhan?  ;)

Calihanski

  • Viestejä: 3
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #42 : Elokuu 02, 2015, 22:51:04 ip »
No kyyyllä. Seinäjoen kouran kylässä asuu nykyään guzzi. :)

Peräseinäjoeella asustelee myös, on just muuttanut.  :)

Ikkala

  • Viestejä: 1 823
  • Seinäjoki / Alavus
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #43 : Elokuu 03, 2015, 12:40:07 ip »
No kyyyllä. Seinäjoen kouran kylässä asuu nykyään guzzi. :)

Peräseinäjoeella asustelee myös, on just muuttanut.  :)

Näitähän nyt alkaa olla ;D Minkäslainen tämä guzzetti on?
HD FLSTC -09, BMW R1200RT-14, Honda CB1000R-12 , pannonia T1 250 -62, Kawasaki KMX 125

Calihanski

  • Viestejä: 3
Vs: Noviisi ihmettelee.
« Vastaus #44 : Elokuu 03, 2015, 13:30:17 ip »
Cali 1100 -96, by the way, kenenkähän cali 3 oli reilu viikko sitten Keskisen parkkipaikalla. Parkkeerasin siihen perään.Kuskia en nähnyt.