Hyvästit

[TunturiTT]

Jouduin viikko sitten maanantaina tekemään elämäni raskaimman päätöksen. Pitkäaikainen ystäväni, sekarotuinen koirani Salli, piti päästää autuaammille metsästysmaille. Pari viikkoa aikaisemmin olimme huomanneet, ettei vanhalla tytöllä ole kaikki kunnossa. Väsyminen lenkillä ja hengityksen muuttuminen hankalammaksi olivat oireita pahemmasta. Neljä vuotta sitten poistetut kasvaimet olivat palanneet entistä vahvempina ja agressiivisempina. Olivat päätyneet keuhkoihin.. Röntgenkuvia katsellessani se iski, koirani ei tästä enää selviäisi. Isokin mies romahti, kun tajusi mitä on edessä. Lopulliset hyvästit. Kiintymys sympaattiseen ystävään on vahva. Ei sitä päätöstä koskaan haluaisi tehdä.
Lähestulkoon joka aamu ja ilta viidentoista vuoden ajan on Salli ollut vierelläni. Nöyränä, pyyteettömänä ja vahvana, tilanteissa, jossa itse olen ollut heikko. Pakottanut minut aamulla ulos, ja vielä viimeisenä illalla. Ollut mukana kaikessa, joka paikassa ja nähnyt ja kokenut saman kuin minä. Auttoi minut vaikean avioeron yli, kohtasi kanssani uuden kumppanini, todisti lapseni kotiin tuloa laitokselta. Salli vartioi joka kerta kellarin luukulla, kun sinne laskeuduin, istui kainalossani, kun lämmitin puuhellaa. Söimme lakua jokainen syntymäpäivä, piti nenän mustana.
En valinnut koiraa viisitoista vuotta sitten, se valitsi minut. Kiipesi syliini ja nukahti. En enää laskenut Sallia käsistäni. Kiinnyin välittömästi tähän mustanaamaiseen karvatukkoon. Sallista kasvoi mainio urbaani koira. Asuin tuolloin kerrostalossa ja koira piti opettaa olemaan päivät yksin ja haukkumatta. Helpommin sanottu, kuin tehty, kun koira koostui pystykorvaisista metsästyskoirista. Parin vuoden päästä muutto omakotitaloon syrjempään oli lottovoitto. Omaa tilaa ja tarha. Tarhasta pystyi vartioimaan omaa aluetta ja komentamaan ohikulkijoita. Otimme myöhemmin Sallille kaveriksi toisen koiran, Aamun. Siitä se riemu sitten repesikin, kun ensimmäiset kaksi vuotta Salli ei hyväksynytkään villiä tulokasta. Mutta ajan oloon heistäkin tuli kaverukset, jotka katsoivat toistensa perään ja mahtuivat samaan koppiin tarhassa.
Kasvattaja, jolta Sallin hain sanoi:"Siinpä on sinulle nyt vastuuta 15 vuodeksi." Miten viiltävän totta tuokin on. Miksi sen piti olla totta. Harmittaa myös sen vuoksi, ettei lapseni koskaan tule tuntemaan minun parasta ystävääni. Voin vain kertoa tarinoita ja näyttää kuvia.
Viimeisellä reissulla lääkäri sanoi Sallin vahvan sydämen lyöneen virheettä loppuun asti. Kyllä minä sen tiesin. Kipu jo hieman hellittää, muttei katoa koskaan.

Häntä kippuralle Vanha ystävä!


Salli 11.1.1999-7.4.2014

[Marko]

Hyvä kirjoitus. 

Kauhulla odotan päivää jolloin oma koiramme pitää hyvästellä. Onneksi tuo vasta juuri saavutti veteraani-iän.

..taidammekin lähteä nyt ulos...vaikka vähän pidemmälle lenkille.

[Breeze]

Meidän 14.02.1999 syntynyt mäyräkoira Ronja on kanssa hiipunut kaikessa muussa paitsi ruuan kerjäämisessä ja syömisessä.
Ei kuule juuri lainkaan, näkee kai sen verran, ettei törmää huonekaluihin, mutta nenä taitaa toimia, kun köpökävelyllä (lenkillä) kaikkea nuuskutellaan hyvin innokaasti.
Ollaan vaimon kanssa alettu tyttärille kertoa, että kun Ronja kohta kuolee, niin... Ettei se sitten tulisi ihan yllärinä. Vaikka sen tietää ja siihen muka varautuu, niin kyllähän se on silkkaa koivuhalolla kasvoihin meininkiä sillä hetkellä, kun kaveri nukahtaa syliin ja se seuraava piikki annetaan.
Ronjan sisko Mäyräkoira Riina kuoli pari vuotta sitten ja on se miehelle tiukka paikka, kun paras kaveri lähtee. Riina ehti olla talossa kuitenkin 13 vuotta.
Riinan jälkeen taloon tuli villakoira ja 11.05.2014 lähdetään hakemaan toista villakoiraa, joten koirien lukumäärä ei pääse ainakaan pienenemään.

Muistellaan koiruuksista positiivisia juttuja.

[Jukka Laine]

Osanottoni TTlle. Neljä vuotta sitten meidän piti moinen päätös tehdä. Tiukka paikka oli. Kuukauden verran tavaksi tullut työpäivän jälkeinen lenkki tuli tehtyä yksin ja samoja reittejä kuin Ressun kera. Kotona tassujen rapina kuului korvissa jonkin aikaa ja kun ruokapöydästä putosi jotain, hetken odoteltiin Ressun köpöttelevän paikalle siivoamaan pöydän alunen. Mukavia muistoja.

[rimpjar]

6 vuotta sitten päätti meikäläisen kaveri Norwicterrieri että 16 vuoden hauskuuttamien riittää ja läks toisille metästysmaille haistelemaan uusia hajuja. Silloin päätin että toista koiraa ei tule enään kerjäämään ja kihinäämään, mutta pitihän se päätös parivuotta ja sitten näin pohjois Ruotsissa samanlaisen norkku pennun ja menoahan se oli, sitten vielä sattu työ reissulla Shih tzu pentu vastaan joka oli menossa piikille purentavian takia no sekin kyytiin ja nyt nuo kaksi ovat erottamattomat kerjääjät sekä kihnääjiä.

[Tuulenpoika]

Kyyneleet tuli silmiin  kun luin TunturiTT kertomusta .Muistot palasivat voimakkaaasti mieleen Hossi bokserista.Taivalsimme yhdessä 11.5 vuotta.Hossi eli bokseriksi pitkän elämän ja oli suuremmoinen kaveri,oli mukana kaikessa arjen touhuissa ja tuotti iloa läheisilleen.
 Vieläkin muista kuinka heikolla olin kun jouduin kantamaan Hossin lopetettavaksi.Suru oli musertava.Paras kaverini lähti ja vieläkin on ikävä lärppäposki Hossia.Hossin tuhkat levitin suosikkipolkumme varteen ja vieläkin käyn joskus polttamassa sikarin siellä ja muistelen hienoja yhteisiä hetkiä.

[GuzGuz]

Seurastani lähti kanssa yksi upeimmista koskaan tavanneista, Tuutsi.
Kissassa oli särmää ja luonnetta jakaa ja teki sitä.
Paras arvostelijani koskaan ja aina läsnä kun kiroilemassa jostain omista kasvuista.
Viimeisillä nuoli kättä katsoi silmiin varmistaakseen että kaikki on hyvin näin ja nähty ja mentävä kaikkien on.
Nää ei ole helppoja.
Lori on ystäväni koira, ei asu kanssani, mutta me ollaan parhaat ystävät.
Näin just unta että maailma oli jo loppunut.
Kaikki oli menetettyä ja raunioina, mutta Lori vaan katsoi silmiin ja heilutti häntää.
Ei kysymyksiä mistä, miten, vaan kaikki on kuitenkin hyvin, ollaanhan me tässä.
 

[Köpi]

Kaunis kirjoitus hyvästä ystävästä.Olen saattanut manan majoille neljä hännänheiluttajaa ja aina yhtä raskain mielin.Jumalan virka on yksi paskimpia. Ja silti taas on kova koiruuskuume,kun kerran siihen kelkkaan on lähtenyt se ei irti päästä,kyllä on taas koira hankittava.Edellisestä onkin jo kuusi vuotta. Jaksamista ystävä,tuska hellittää ajan myötä.

[Breeze]

Meidän 14.02.1999 syntynyt mäyräkoira Ronja on kanssa hiipunut kaikessa muussa paitsi ruuan kerjäämisessä ja syömisessä.
Ei kuule juuri lainkaan, näkee kai sen verran, ettei törmää huonekaluihin, mutta nenä taitaa toimia, kun köpökävelyllä (lenkillä) kaikkea nuuskutellaan hyvin innokaasti.
Ollaan vaimon kanssa alettu tyttärille kertoa, että kun Ronja kohta kuolee, niin... Ettei se sitten tulisi ihan yllärinä. Vaikka sen tietää ja siihen muka varautuu, niin kyllähän se on silkkaa koivuhalolla kasvoihin meininkiä sillä hetkellä, kun kaveri nukahtaa syliin ja se seuraava piikki annetaan.
Ronjan sisko Mäyräkoira Riina kuoli pari vuotta sitten ja on se miehelle tiukka paikka, kun paras kaveri lähtee. Riina ehti olla talossa kuitenkin 13 vuotta.
Riinan jälkeen taloon tuli villakoira ja 11.05.2014 lähdetään hakemaan toista villakoiraa, joten koirien lukumäärä ei pääse ainakaan pienenemään.

Muistellaan koiruuksista positiivisia juttuja.


Rakas Ronja mäyränen 14.02.1999-04.06.2014
Nyt sinuun ei koske enää.

[pamppu]

Hyvästit on aina raskaita.
Jos uusia karvakamuja olette etsimässä niin meiltä löytyy lääkettä.
Heinäkuun puolivälissä tulee luovutukseen reippaita pumipentuja.
Paperit, sirut ja el. tarkastukset kunnossa. Hyvistä vanhemmista. Suvusta löytyy guzziperhettä
Kuvia voi käydä katsomassa Fb Karvakammari tai Fb Ulla Widenoja.
Terveisin Pamppu