Aja sillä.... Wink
Pitää myöntää että vähemmän tullut kilometrejä tänä kesänä kuin muutoin. Breva oli vakuutuksessa toukokuussa kaksi viikkoa ja nyt koko syyskuun. Siinä valissä ei juurikaan moottoripyörällä ajanut lukuun ottamatta paria tuhatta "koeajokilomtriä" S. Trikellä. Säätila ei ole suosinut ajoharrastusta menneenä kesänä. Liian lämmintä. Mieluimmin terassilla ja mökillä.....
Mutta kumiosien kulumiseen ei vaikuta juurikaan ajokilometrit vaan aika. Lämmin talli ja ilma nopeuttaa kumiosien pehmentimien haihtumista. (Vanhanajan hyvät kumin ja muovin pehmentimet ovat osoittautuneet hermomyrkyiksi tai ainakin haitallisiksi ja sen vuoksi nykykumi ei ole enää kuin ennen.) Tietyilla teollisuuden aloilla saa kuitenkin käyttää vielä oikeita aineita ja niitä olen hyödyntänyt omissa hommissani. Toki en enää niin laajasti koska en ole kyseisen teollisuuden palveluksessa nykyään.
Hondissa neljä vuotta takuuta, mutta sitten ei tehdä itse.
Ei pitäisi olla esteenä itse tekemiselle. Itse olen sopinut maahantuojan kanssa, uuden pyörän suhteen, siitä että teen huollot itse ja silti takuu pysyy. Mikään laki ei pakota käyttämään merkkihuoltoa. Päinvastoin.
Olipa aikanaan Guzzeillekin neljän vuoden takuu. Myöhemmin jälleen lyheni kahteen. Muistelisin että Centaurossani oli takuu neljä vuotta. Tosin merkityksetöntä koska yhtään vikaa ei ilmennyt ko aikana.