Generaattori ja lataussäädin toimivat kimpassa siten, että generaattorilta tulee sähköt, yleensä B merkitystä navasta akulle. Sähkö tulee 3-vaihe staattorikäämiltä tasasuuntaajan kautta. Se kiertää lataussäätimen kautta siksi, että siitä lataussäädin tunnustelee jännitteen. Sitten säädin säätää generaattorin roottorin käämin virtaa F merkitystä navasta, hiiliharjojen läpi, sen mukaan onko staattorilta tullut jännite yli vai alle 14,4 V autoissa ja kesälaitteissa 13,6 V. Säädin siis ei kajoa päävirtaan, joka vain käväisee sen sisällä juurikin mittaamista varten. Säätö tapahtuu säätämällä roottorin magnetointia, joka on virraltaan n. 1...3 A ja siis paljon helpompi säädettävä kuin päävirran 30 A. Referenssinä toimii yleensä referenssi-zener-diodi. Relesäätimissä aikoinaan, 70-luvulla ja vanhemmilla, oli referenssinä aseteltava jousipaine.
Koska generaattorin vikatilaa varten on latauksen merkkivalo, se sijoitetaan niin, että sen toiselle puolelle tulee akun jännite ja toiselle puolelle generaattorin jännite, siksi on se toinen johdin lampulta säätimelle. Jos akkujännite on korkeampi kuin "puuttuva" generaattorijännite on lampulla tietysti eri jännitteet navoissaan ja valo tulee. Siitä merkkilampun johtimesta todellakin otetaan myös herätysvirta sen varmistamiseksi, että generaattori tosiaan alkaa tehdä sähköä aloittaessaan pyörimisen, mikäli sen pelkkä roottorin jäännösmagnetismi, remanenssi, ei siihen riittäisi pitkän seisotuksen jälkeen. Turha seisotushan on kielletty SähkötK:n vessan seinässä olevassa merkinnässä.
Edellisestä poiketen on olemassa kestomagneettilatureita. Niissä ei ole roottorilla käämiä, eikä harjahiiliä kulumassa. Säätöäkään ei siten voida tehdä magnetointia säätämällä vaan on käytettävä suurivirtaista sarjasäätäjää, joko hakkuria, tai perinteistä "silitysrauta" transistorisäätäjää. Laturi siis tekee sähköenergiaa aina täysillä pyörimisnopeudestaan riippuen, ja säätö tehdään muuttamalla lämmöksi kaikki ylimääräinen. Tällaisia löytyy ainakin pienenpuoleisista venemoottoreista. Kestomagneettilaturi voi olla myös kokonaan ilman säätäjää, kuten polkupyörän dynamo, ollen rautasydämeltään siten mitoitettu, että pienellä kierrosluvulla se antaa täyden 13,6 V ja sitten magneettikenttä kyllästyy, rautasydän tulee täyteen, eikävtkä jännite ja virtakaan enää nouse, vaikka pyöritettäisiin kuinka kovaa. Wattimäärä vaan on aika pieni, mutta kevyessä kalustossa usein riittävä.
Mitä sulakkeisiin tulee, niiden lämpeneminen yleensä johtuu likaisista liitoksista tai liian pienestä kosketuspinta-alasta liitoskohdassa kun kosketinjouset väsyvät. Lämpöä syntyy vain jos sulakkeella syntyy tehohäviö. Ehjän ison sulakkeen vastus on suunnilleen nolla. Ohminlain mukaan virta saa olla vaikka mitä vastuksen ollessa nolla eikä synny jännitehäviötä, jolloin 30 amppeeria kertaa nolla volttia on nolla wattia ja lämpöä ei synny. Ihan volttimittarilla voi mitata sulakkeen yli näkyvän jännitehäviön, jos sitä on jollain suurella virralla. Sitten voi yrittää korjata sen sulakepesän. Pieni jännitehäviö nimellisvirran äärirajalla syntyy ja sulakkeen kuuluukin lämmetä ja palaa poikki rajan ylittyessä, kuten lajitoveri edellä hyvin kuvasi.
