Satelliittipaikannus on ihan alkujaan tehty ja tarkoitettu avomerinavigointiin. Siellä ei 100m:n virhe merkitse mitään, sillä laivan keula voi olla 200m:n päässä mastossa olevasta antennista. Saaristossa taas paikanmääritys ei ole mikään ongelma eikä tarkkuus kuitenkaan siihen riittänyt. Kivikko oli yleensä lähempänä.
Silloin ihan sat.nav -aikojen alussa ( Transar ) oli vain muutama satelliitti eli peitto oli huono. Tällöin ( laivan ) paikkaa laskettiin merkintälaskulla ( dead reckoning ) ja sat.paikka tavallaan päivitti sen. Päivitettykin paikka oli min. 10 minuuttia "vanha", signallin pituudesta ja laskennan hitaudesta johtuen. Kaksikanavaisella päästiin parempaan tarkuuteen, mutta hintaa oli kans. Minulla oli 1988 vuosibudjetissa neljän ( 4 kpl ) sat.navin myynti. Sillä tosin teki 1Mmk myyntiä...
Sitten tuli gps. Siinä oli sama juttu alussa, kun satkupeitto oli huono. Samaan aikaan kaupallisessa käytössä signaalia tahallaan "heikennettiin" ja paikanmääritystarkkuus oli "better than 100m".
Hyvään tarkkuuteen päästiin post-prosessoinnilla, jolla laitteen keräämää raakadataa prosessoitiin jälkeenpäin ja siitä saatiin suht. tarkka paikka. Tämä edellytti jopa tuntien paikallapysymistä "datakeräys päällä". Myin 1988 Itämaan tietäjille ko. laitteiston. Heillä vain oli ongelma, että post-pros. -tietokonetta ei ollut, kun sitä ei saanut sinne viedä. Mutta ostivat ja maksoivat...

Myin muuten myös "sinne" eka gps:n n. 1/2 h embarcon päättymisen jälkeen. Mt Rosa Luxenburg oli asennuksen kohde ja paikka oli Sköldvik.
Jossain vaiheessa gps-peitto tuli kattavaksi ja samalla poistettiin tuo em. signaalin häirintä. Edelleenkään huipputarkkuus ei ole koko kansan huvi, sitähän käyttää mm risteilyohjukset. Niitähän ei ole "jokamiehen-mallia".
Tällä hetkellä gps:n tarkkuus on käytännössä riittävän hyvä eli parempi kuin 10m - siis jokamiehen käyttöön. Maanmittarit omilla koneillaan pääsevät parempaan tarkuuteen, mutta siitä ei nähtävästi täällä ole kysymys.
Differentiaaligps:n tarkkuus on erittäin hyvä, mutta se vaatii vastaanottajalta laitteiston korjaussignaalia varten. Eka sellainen asennettiin joskus 1990 Porkkalan luotsiasemalle ja se käytti Amplidan -radiomajakkalaitteistoa. Lienee jo purettu.
Edelleenkin tarkkuuteen vaikuttaa laitteen liike ( nopeus ), paikka ( häiriöt ja varjot ), tekniikka ( muxatut kanavat jne. eli siis hinta... ) ja se mihin paikkaa verrataan. Tyypillisesti paikkaa verrataan karttaan, sillä absoluuttisesta paikasta ei juurikaan ole hyötyä. Toisaalta voidaan myös miettiä onko sillä pilkuntarkkuudella merkitystä vaikkapa Lapin erämaissa. Minua vanhentunut autonavi epätoivoisesti käski vanhale ykköstielle mottoritieltä, kun kartassa ei uutta väylää ollut. Ja minä poika se ajelin autolla ihan umpimetsässä.
Valitettavasti noiden halpojen gepsien myötä on tullut tekniikkasukupolvi. He uskovat sähkökäyttöisen tekniikan ylivertaisuuteen kunnes keskellä ei-mitään vekotin kastuu tai patterit nyykähtää. Paperikarttaa ei tietenkään ole mukana tai siitä ei ymmärretä muuta kuin hintalappu. Toisaalla taas mennään sen verran syrjään, ettei katuvalot näy ja sitten kuljetaan tuon tekniikan ihmeen kanssa "erävaelluksella" tms urhoollista...
Olen joskus nuorena ollut tutka-, navigointi-, Inmarsat- ja sääsatelliittikoulussa Jaappanilan Tokyossa ( Nihon Musen Kabushiki Kaisha, Shimorenjaku-Shi, Mitaka ). Perehdyin noihin syvällisesti ja erityisesti niiden rajoihin. Ja lakkasin luottamasta kuin peruskallioon. Ja syystä...
Ko. syystä käytän manuaalinavigaattoria: Siinä on kierreselkäselaus, värinäyttö, 16" koko. Se ei tarvitse virtaa ja se on halpa päivittää. Kulkee näppärästi vaikkapa takalaukussa.