Riippuvuuksia on monenlaisia ja yksi vaikeimmista on alkoholiriippuvuus. On helppo teeskennellä itselleen ja toisille ettei ole jäänyt koukkuun.
Aloitimme hyvässä uskossa kohtuullisen oluen nauttimisen, kun saimme yritystoiminnan lomassa muutaman vapaan viikon lopun.
Kahdeksan vuoden kuluessa vaimo oli alkoholisoitunut ja suostui lähtemään katkolle. Hoidon jälkeen "asiantuntijat" määräsivät rauhoittavia loiventamaan arkeen palaamista. Puolen vuoden kuluttua uudestaan katkolle vieroitukseen viinasta ja rauhoittavista

Seuraavat 20 vuotta yhä harvemmin ja vähemmän osallistumista yhteisen yrityksen toimintaan. Lopetin vähäisenkin alkoholin käyttämisen ja tupakan polttamisen kokonaan vuonna 1995 vaimolle kannustukseksi. Vaimolle tehty napatyräleikkaus onnistui täydellisesti kymmenen vuotta myöhemmin jouluna 2005, mutta siirtomunuainen oli lopettanut toimintansa ja keuhkot eivät kahden vuorokauden tehohoidonkaan avulla enää pystyneet vastaanottamaan riittävästi happea elintoimintojen säilyttämiseksi.
45 vuoden yhteisestä ajasta ensimmäiset vajaat 15 vuotta olivat nuorille vanhemmille ja ainoaksi jääneelle tyttärelle onnellista ja normaalia perhe-elämää..
Mihin ryhmään sinä kuulut?
http://www.paihdelinkki.fi/animaatiot/alkoholin-liikakayton-riskitNykyään hallitsen juomistani niin, että pikkujouluissa, sisarustapaamisissa tai vastaavissa voin nauttia tarjoiluista niin, että aamulla olen ajokunnosssa..