Tulppien pimeneminen on suorassa suhteessa polttoaine-ilmaseoksen tasaisuuteen.
Ongelmia yleensä tulee kun tehdään muutoksia järjestelmään. Laitetaan tarvikeäänenvaimennin tai -ilmansuodatin Power Commandesrista tai vast. puhumattakaan.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen tuli uudenaikaiset ruiskut käyttöön Euro3-normin myötä ja silloin siirryttiin ohjaamaan tarkemmin polttoainetalutta nimenomaan päästöjen osalta. Jäännöshappitunnistin (Lambda) tuli tällöin välttämättömäksi.
Lambda-anturi itsessään ei tee muuta kuin väijyy paljonko pakokaasussa on happiatomeita jäljellä. Tämän tiedon se lähettää ECU:lle joka sitten monimutkaisten säätöparametriensä mukaan päättelee mitä pitää tehdä. Ja se ei tee kuin kahta asiaa: Lisää tai vähentää suuttimien aukioloaikaa sen mukaan mitä lambda-signaali edellyttää.
Lamda-toiminto (Closed-Loop) ei kuitenkaan tee autuaaksi. Sen toiminta (siis järjestelmän, ei itse anturin) on hyvin rajoittunutta. Ei toimi kylmälle moottorille, ei äreiden kiihdytysten aikana, ei pienillä kierroksilla eikä moottorijarrutuksessa. Vain silloin kun olosuhteet ovat ihanteelliset. Lisäksi sen toiminta-alue on vain muutamia prosentteja suuttimien kokonaisaukioloajasta joten sen toiminta ei yllä kattamaan moottoriin tai sen järjestelmiin tehtyjä muutoksia. Muutoin se on etevä laite korjaamaan pikku häiriöitä.
Niiden joiden pyörässä on lambda-anturi ja tehty pakoputki-, ym muutoksia, on helppo saada tietoa kunhan haaroittaa lamdan signaalijohdon ja laittaa mittaritauluun näytön. Siitä sitten näkee ajon aikana onko seokset siellä päinkään.
Niillä joilla ei ole antureita ne voidaan asentaa. Niin kaasutinpyöriin kuin ruiskuihinkin.
Vielä kun laittaa anturit molempiin pakokäyriin niin tietää tasan tarkkaan onko balanssit kohdillaan. Antureita ja näyttöjä saa autotarvikeliikkeistä.
Valmispakettejakin on saatavissa. Esimerkiksi täältä:
http://www.vpv-motorracing.com/index2.htm Niin kapea- kuin laajakaistaisiakin. Laajakaistaiset vain pyrkivät olemaan tyyriitä. Itse olen, kuten auto- ja moottoripyörävalmistajatkin, pärjännyt kapeakaistaisella.
Nåissä on se hyvä puoli että setin voi siirtää ajoneuvosta toiseen kun yhdessä on saatu säädöt kohdalleen.
mm