Etupään madaltaminen

[motomatti]

Säätää keuloja on pitänyt.
Merkittävin syy on että laihduin reilut 40 kiloa. Jousitusta ja vaimennusta piti säätää kaikkista niistä pyöristäni joissa säätömahdollisuus on. Vaimennus on helponta säätää ja kaikissa pyörissä mahdollista.

Monenlaista keulamuutosta on tullut vastaan. Mutta aina ei tarvitse kauheasti hankkia kalliita osia. Esimerkiksi keulajousen kantavuuden heikkeneminen voi kompensoitua varsin hyvin lisäämällä holkin jousen jatkeeksi. Toki uusi ja jämäkkä jousi aina parempi. Erityisesti japsikeuloissa on jousen jatkona metalli- ta muoviputkenpätkä. Sen pituuttaa muttamalla voi saada merkittävänkin vaikutuksen. Lyhentämään en ryhtyisi sillä se vaatisi myös takajousituksen laskemista.

Moni on tullut Verstaalleni kysymään voisinko muuttaa pyöränsä keulakulmaa. Useimmiten halutaan loivempi tai pidempi keula. Se on ihan mahdollista mutta pelkästään pidemmät keulaputket eivät onnea suo sillä ajogeometria voi muuttua radikaalisti ja hyvä ajettavuus menetetään. Asiallinen keulamuutos lähtee emäputken laakeroinnin asennon muuttamisesta runkoon nähden ja, tietenkin ohjauskolmioiden muodosta jolla voi keulan jättöä muuttaa. Toimenpiteen voi, taas vaihteeksi, hyväksyttää MMAF:n testaajien toimesta. Se maksaa satasia. Pääosan siitä vie Valtio. Lisenssit eivät ole ilmaisia. Omat ja muutaman kaverin pyörän muutokset on siellä katsottu.

Joskus, kun pyörään tehdään isompia muutoksia ja ajoneuvoluokka vaihtuu, samalla voi katsastuttaa toisellakin tavalla tehty keulamuutos. Ei välttämättä seksikkäin: http://www.motomatti.fi/2015/03/carillofornia-trike-keulamuutostyo.html
Toisaalta: se mahdollistaa myös tuplajarrun eteen jos sitä ei ennestään ole vaikka ei olisikaan jarrusatulalle korvaketta alaputkessa.

Yleensäkin, jos tehdään muutoksia, on ne hyvä hyväksyttää ja merkityttää pyörän tietoihin. Se onnistuu usein jo katsastuskonttorilla. Pääsee vähemmällä harmilla ja ajokatkolta.

Tämän etupään madaltamisen tarkoitus lienee ajettavuuden keventäminen. Silloin pyörän rungon asento muuttuu. Vaikka pyörän painopiste siirtyy lähemmäs etupyörää ajettavuus kevenee mutta vastapainoksi tulee myös mahdollinen herkkyys tien pinnanmuodoille. Pahimmillaan se voi heittää kuskin pyörän päältä alas. Siis perääkin pitää madaltaa kokolailla samassa suhteessa että ajettavuus säilyy vakaana. Riippuu kovasti pyörästä ja sen rungosta.

Omaan trikeeni tein keulan kiinnityksen siten että sitä voi säätää laajasti mutta osat ovat tukevia. Tämäkin kelpasi katsastuksessa. Tai sitä ei ehkä edes huomattu enkä siitä maininnut. Viimeistely on vieläkin tekemättä. Mutta tästä ei pidä vetää suoraa johtopäätöstä että se voi olla aina mahdollista. Mutta ajettavuus on hyvä sisäkaarteeseen kallistelevassa trikessä. Kallistelu on vaimennettu hydraulisesti ettei tule äkkinäisiä ohjausongelmia. Lisäksi on säädettävä ohjausvaimennin. http://www.motomatti.fi/2014/07/saaksjarvi-trike-saadettava-keulakulma.html

Tietoa ja keskustelua pyörän rakenteen muutoksista: http://forum.mmaf.fi/forum/

[motomatti]

Yksi asia unohtui: keulan madallusta voi testata laittamalla hieman pidemmät takaiskarit ja sitten kokeilla miltä ajo tuntuu. Saa selville miten pyörä tulisi käyttäytymään jyrkemällä keulalla.
Monessa mallissa voi vain "uittaa" keulaputkia ylemmäs ohjauskolmioissa. Mutta silloinkin paino etupäähän lisääntyy.

[@]

Lähinnä tässä kyseenalaistan vanhojen Bitubojen peruskorjaamisen miellekkyyttä kun vielä laitetaan vanhat alimitoitetut jouset tilalle. Parempia iskunvaimentimia ja jäykempiä jousia kun on saatavilla kohtuuhintaan. Itsehän en mitään peruskorjannut vaan käytin pelkästään uusia osia sen jälkeen kun avasin vanhat Bitubot ja totesin ne täysin paskoiksi. Juosten kantavuutta puolestaan lisäsin, koska uuden keulan joustomatka vähee madalluksen verran (25mm). Kantavimmilla jousilla jousien esijännityksen tarve myös vähenee ja jousituksesta tulee toivoakseni vähemmän pintakova.

Eihän uusista osistakaan koostetut Bitubot kummoiset ole uusien pyörien jousitukseen verrattuna, joiden puristus- ja paluuvaimennusominaisuuksia voi säätää shimmipakoilla kuskille sopivaksi. Jos taasen ajelee pelkästään valtateillä, niin harvoin on tarvetta tuohon puoleen puuttua. Onneksi shimmaamisen voi ulkoistaa guruille, joilla on valmiit setupit eri pyörille ja jousille.

Havaitsin myös ettei Mille GT:n ja Cali 1100 40mm- keulat ole samanlaiset, vaikka ne paljon toisiaan muistuttavatkin, paitsi lokasuojan kiinnityksen osalta. Ilmeisesti Cali3:n keula on samaa mallia Cali 1100:n keulan kanssa. Millen alaputkissa eikä teleskooppiputkissa ole lainkaan teflon-pintaisia liukulaakereita kuten ei myöskään lukkorengasta stefan yläpuolella. Iskareissa on yläpuolen korkin stefa myös erilainen. Melkoisen alkeellinen rakenne, joka takaa sen ettei konstruktio voi olla kovinkaan kestävä. Varmaan yleinen muissakin malleissa.

[TunturiTT]

Omasta Calista (uudempi ja rakenteeltaan ”tavallinen”) olen purkanut, huoltanut ja säätänyt etupään. Ei hirveitä voi tehdä, kun ei ole shimmipakkaa. Säädin painumat mieleisiksi ja kokeilemalla hain sopivan keulaöljyn seoksen.
Takaiskarit on ilmapalkeelliset Marzzochit. Niistä löytyikin yllättäen shimmit. On aika pienet, mutta parin arvioidun kasauksen jälkeen löytyi omaan makuun sopiva järjestys. Kun sittemmin rakentelin Californiasta 1100Si:n, eli cafen, muuttui painopiste eteenpäin ja vaimennus takana muuttui hiukan liian jäykäksi. Varsinkin, kun lopetin samalla Californian ratapalveluksen ja siirsin sen katuajoon. Jouset on jostain Hagonin pampuista, niissä oli kaiverrettuna jotain numeroita, mutta eivät oikeen mätsänneet arvioimiini jousivakioihin. Nuo olen nyt peruskorjannut kahdesti.
Ekaan aikuisiän metsäpyörään hommasin ja muokkasin Yamahan YZF450:n alustan. Takana sai tehdä aika paljon runkotöitä, että linkullinen haarukka kaikkine hyvineen sinne sujahti. Säätäminen olikin sitten hankalaa. Pelkästään vakiojousi on mitoitettu n.70 kiloiselle kaverille. Itse kun ylitän tämän kymmenillä kiloilla, ei kantavuutta tahtonut löytyä. Loppujen lopuksi purin takaiskarin ja tein sille kattavan huollon. Sitten alkoi vaimennuksen kaikki säädöt toimia. Keulalle tein saman ja tutustuin sen sisuksiin. Shimmipakat jätin vakioiksi, kun en omista sopivia ”rikkoja”, että saisi enduroon paremmin toimivan. Loppujen lopuksi ihan siedettävä, crossin kamoista ei kunnollista saanut enduroon ja pyörä sitten vaihtuikin tässä välissä.
Tilalle tuli nykyinen Oranssi Itävallasta. Tässä alusta olikin shimmattu 100 kiloiselle harrastekisakuskille. Pakko sanoa, että alustalla ja alustalla on eroa! Kun se toimii toivotulla tavalla, on ajamisessa helppo keskittyä muuhun kuin pidon ja tasapainon murehtimiseen. Tuossa on vieläpä lineaariset jouset molemmissa päissä. Tämä oli uusi maailma minulle. Etsin tähän jäykemmät vieterit, että kantaa aikuisen kuljettajan. Piti sitten opetella keulan purku, ei nimittäin ole ihan vaan korkkien avaamisen takana keulan jouset.. Mutta myt on kyllä unelma-alusta omaan ajaton ja omalle painolle.
Sellaisen kuljettajan, joka on aina vaan ajanut sen kummemmin ajattelematta alustaa, tulisi päästä kokeilemaan kunnolla huollettua ja säädettyä alustaa. Saattaisi hoksata jotain oleellista.

[motomatti]

En minäkään kaikkea tiedä mutta kohdalle osuneet keulat ovat olleet samaa settiä tonnisten kanssa.
Itse olen pärjännyt varsin hyvin, ihan kansainvälisesti. Myös teflonrenkaita on ollut saatavissa. Niitä voi leikata sopiviin mittoihin ihan itse. Mutta asiasta on aikaa jo toista vuotta. Kaipa niitä on siellä vieläkin.

Nyt on ajossa tonninen Cali, tosin kolmipyöräinen, sillä kärsii tehdä reissua. Siinä on juuri mainittu keula eikä siinä ole harmia ollut. No, sillä ei ole ajettu kuin 20000 kilometriä remontin jälkeen niin ei ole vielä referenssiä.
Teknisesti: kaikkia osia on saatavissa koska keula on ihan perustekniikkaa ja helposti säädettävissä. Jousipaine ja vaimennus myös. Tavallisista osista koottu. Osat löytyvät alan liikkeistä. Siis laakerikaupoista. Mahdollisesti myös alkuperäisosia.

Se mitä tilalle on tarjottu on ollut lähinnä kohtuullista korviketta tai sitten en ole osunut oikealle lähteelle. Hyvin olen saanut ne vanhat pelaamaan. Voi, tietenkin olla, että asianmukaisia komponentteja ei ole saatavissa enää. Todennäköisesti kuitenkin on. Pitkin pohjoismaista kysyntää olen noita korjannut vaan ei ole kukaan valittanut. Vielä.

Kieltämättä vaikeita huoltaa ja vielä vaikeampia korjata. Mutta se ei tee keulasta teknisesti huonoa.
Huonon tekee se että ei ole huollettu, ajallaan, lainkaan. Ylipäätään. Yleensä. Ikinä.

Toki, siitä voidaan kiistellä onko, ylipäätään, tehdä keulaa joka on säädöiltään säädettävissä varsin laajasti jos vain ajetaan kylänraittia ja matka-ajoa. Harvoin minäkin säädän. Väittäisin että on tehty, vasiten, ylilaatua.

Jos keula on rikki se ei ole ongelma. Siihen saa varaosana peruskeulan vaimentimen. Jos tarvitsee alkuperäistekniikkaa niin likimain kaikki osat on saatavissa hyvästä koneliikkeestä. Ainakin minä olen saanut mutta muutama vuosi sitten. Hankintapaikka, jonka mainitsin, on TopOsa Tampereella. Toki pitää olla mallit mukana tai ainakin tarkat mittatiedot. Se ei liene ongelma. Työntomitta ja nooniuksen lukutaito. (Jälkimmäinen taito on katoavaa tekniikanperinnettä.)

Ei vanhan pyörän entisöinti ole mitään avaruustiedettä vaan faktoja mitoituksesta ja materiaaleista. Mallit, vaikka huonotkin, mukaan niin "pojat" hoitavat kilkkeet tiskille. Ei se halpaa ole mutta halvempaa kuin alkuperäisosat. Jopa parenpia ja tuoreempia.

Korvaavista tehdaskomponenteista ei ole täällä kovin kokemusta. Mahdollisesti nekin toimivat tyydyttävästi. Pyrin käyttämään alkuperäisosia mutta helpompi on käydä läheisessä tiiviste- ja laakerikaupassa. Saa osat heti kouraan saman tien. Esim. teflonheloja kun myydään myös monessa muussa paikassa. Sen kun leikkaa sopivaksi jos ei ole valmiiksi. Stefat eli huullitiivisteet ovat tarkempia hankkia vanha, vaikka risainenkin, malli auttaa.

Tässä on pikku juttu keulan laitosta: http://www.motomatti.fi/2020/11/keularemontti-california-3-ja.html
Sitten kun on merkittäviä kulumia niin tulee kalliiksi. Sitä kannattaa välttää huoltamalla. Pitkään näissä piireissä tohunneena havaitsin että pyöriä huolletaan, ylipäätään huonosti. Moottori- ja vaihteistoöljyjä vaihdetaan mutta muu sitten unohtuu. Kyseisessä keulassa on öljyä, samaa, mutta eri paikoissa, toinen on vaihdettu mutta toista ei. Varsin tyypillistä. Jälkimmäinen kun vaatii keulan purkamista hieman pidemmälle. Ei joka kerta mutta, vaikka, joka toinen...

Ai niin. Mallista ja vuosimallista riippumatta vanhoille Guzzeille: aina kun keulaöljyä vaihdatte niin kiertäkää molempia keulaputkia neljänneskierros. Lisää keulan kestävyyttä liki nelinkertaisesti. (Vanhoissa on aika ohut kromaus. Kuten tonnisissa ja tonnisatasissa.)

Nykykeuloista: keulaöljyä ei voi enää valuttaa pienen ruuvinreiän kautta pois. Pitää ottaa etuakseli ja etupyörä pois ja avata teleskoopin suuntainen pultti sieltä alhaalta. Sitten vain pumpataan öljy ulos. Sitten pultit kiinni, nejänneskierros kiertoa yläputkille (Jos on ajettu yli 20000 - 30000 km.) ja yläpäästä ohjeen mukaista ja määrällistä öljyä ylätulpan raosta sisään. Kestoa tulee seuraavalle sen mittaiselle riennolle. Ja vielä on kääntövaraa. Ehjäkeulaista ja huollettua pyörää on helpompi myydä. Ja voi se olla mukava itselläkin. Kun pelaa. Tämä ohje ei toimi alkupään 1000 ja 1100 keuloille. Ne pitää purkaa tyystin. Iskunvaimentimien öljyä ei saa pois kuin purkamalla.

Kerron lisää jos kiinnostaa...

[@]

Tämä oli uusi maailma minulle. Etsin tähän jäykemmät vieterit, että kantaa aikuisen kuljettajan. Piti sitten opetella keulan purku, ei nimittäin ole ihan vaan korkkien avaamisen takana keulan jouset.. Mutta myt on kyllä unelma-alusta omaan ajaton ja omalle painolle.
Sellaisen kuljettajan, joka on aina vaan ajanut sen kummemmin ajattelematta alustaa, tulisi päästä kokeilemaan kunnolla huollettua ja säädettyä alustaa. Saattaisi hoksata jotain oleellista.

Asiahan on juuri noin. Nykyaikaisen alustan voi säätää (säädättää) itselle sopivaksi. Nuo Jammun KYB-vaimentimien jouset on todellakin (usein) mitoitettu korkeintaan n. 70 kiloiselle kuskille, esim. Teneren etujousten jäykkyys on 5,6 N/mm ja takajousen 68 N/mm sekä shimmipakat sen mukaiset. Painavampi kuski joutuu laittamaan vaimennukseen liikaa jousen esijännitystä sekä comppia jolloin jousituksesta tulee väkisin pintakova, jousitus lyö käsille ja munuaiset vinkuu. Jos ei itsellä ole halua (kuten minulla) alkaa opiskelemaan shimmausta (valmiita hyviä setuppeja on tarjolla), niin voi purkaa itse vaimentimet ja lähettää pelkästään patruunat shimmitettäväksi. Kustannus ei ole iso. Kaikki tuo edellinen pätee myös assulla jos lataa vaikkapa routakuoppaan upouudella alimitoitetulla jousituksella sekä tehdassäädöillä varustetulla pyörällä.

En myöskään edelleenkään käsitä miksei vanhan Guzzin vaimennusta kannata parantaa juurikin uusilla vaimentimilla kun kustannus ei ole kummoinen. Lopputulos on myös varmasti paljon parempi. Uudet, omalle painolle mitoitetut jouset tuohon vielä päälle. Käypäsiä jousia löytyy eri valmistajilta, mm Wirthiltä.

Nitrogen pressurised complete cartridge kit for classic Moto Guzzi models.
For Moto Guzzi models produced since 1984:

https://www.fc-moto.de/epages/fcm.sf/?channable=013f06696400363130323031323330fc&ObjectPath=/Shops/10207048/Products/BI-1107053&Locale=fi_FI

Noista puheena olevista Teflon-renkaista sen verran, ettei niillä tee tietenkään mitään ellei alaputkissa ja teleskooppiputkissa ole niille työstettyä pesää kuten on laita em. Millen 40-mm keulassa.

Keulaöljyjen vaihdosta olen viime vuosina oppinut sen verran että vaimentimiin kertyy helposti paljon töhnää. Myös korroosio syö metallipintoja sisältä. Sen vuoksi vaimentimet pitäisi puhdistaa myös sisältä, mikä edellyttää tietenkin keulan purkamista öljynvaihdon yhteydessä.

[motomatti]

Myös korroosio syö metallipintoja sisältä. Sen vuoksi vaimentimet pitäisi puhdistaa myös sisältä, mikä edellyttää tietenkin keulan purkamista öljynvaihdon yhteydessä.

Tätä eivät huollotkaan tee. Vain osa keulaöljystä vaihtuu ja sekin toispuoleisesti. En nyt muista kumpi keulaputkista. Mutta jos keula on vielä kokolailla kunnossa niin kannattaa tehdä perusteellisempi öljynvaihto purkamalla mutta ei osiksi asti vaan vain sen verran että saa vaimenninöljytkin vaihdettua.
Aiheena oleva keulamalli sisältää myös jousipaineen säätimen vaimennuksen säädön ohella. Tosin säätömatka ei ole pitkä ja senkin vaikutuksen on jousten "antautuminen" syönyt pois. Jousi ei kutenkaan pohjaa joten sitä voi jatkaa lisäholkilla. Se ei uudeksi tee mutta ajettavuus paranee kun keulan asento on runkoon nähden parempi. Ts. keula on hieman loivemmassa asennossa tällöin varrattuna "makaavaan" keulaan.

Kun ko. keulamalli on kunnossa niin vaimennuksen säätönupit toimivat oikein hyvin. Vaimennusta voi jopa liioitella tai tehdä säätää ihan veteläksi. Jos säätönupit eivät vaikuta mihinkään niin keulassa ei liene öljyä tai vaimennusmekanismi ei toimi lainkaan.

Varaosakauppias on ratkaissut kyseisen keulan ongelman siten että myy kahta samalaista suljettua vaimenninpatruunaa varsineen jossa ei ole mitään säätöjä. En ole niitä testannut mutta varmaankin helpoin ja halvin ratkaisu. Silti säätömahdollisuuksia jää kuten jousten esijännityksen säädöt mikäli jättää vanhat ylätulpat käyttöön.

Vuosien varrella olen nähnyt monia California 1000/1100 keuloja joiden säätöjä ei uutuuden jälkeen ole säädetty kertaakaan. Eräskin vanhempi herrasmies kertoi että hän ei ole uskaltanut kääntää mitään säätönuppia koskaan. Väitti ettei ymmärrä näistä mitään. Vaihdoin ko. keulasta sekä vaimenninöljyt että keulaöljyt. Melkoista kuraa oli. Mutta keula oli teknisesti ehyt. Laitoin hieman paksumpaa vaimenninöljyä, kiersin jousipainetta tiukemmalle sekä vaimennusta myös. Koeajo oli menestys ja omistaja maksoi mielellään kun pyörästä tuli ajokelpoisempi eikä keula enää pohjannut eikä ajossa keinunut. Esittelin myös säätömahdollisuudet. Mielipiteensä oli että nyt on hyvä eikä hän tule säätöihin puuttumaan. Tämä asenne on yllättävän yleinen. Huoltoon uskotaan mutta ei omiin tuntemuksiin ja niistä tehtyihin päätelmiin.

Huvittava tapaus oli kun eräs naismotoristi valitti että keula kolahteli aina kun hän ajaa pyörän autotallin kynnyksen yli. Kysymys oli keskikokoisesta japsicustomista. Hän toi pyörän verstaalleni. Rungon alle tunkki ja keulan ylätulpat auki. Nyppäsin jousten yläpäässä olevat putkenpätkät pois, sahasin vastaavanlaisesta putkesta hieman pidemmät holkit. Omistajatar siinä vaiheessa hermostui että noinko, muka, keulasta tulee parempi. Putkenpätkillä! Piti sitten pitää esitelmä aiheesta ja kerroin myös että työn alla oleva muutos on vain väliaikainen mutta kun nyt ei ole uusia jousia ulottuvilla niin tämäkin auttaa vähän. Homman tein valmiiksi, neiti teki koeajon ja tuli naama virneessä takaisin ja sanoi että nythän tämä on hyvä ajaa. Eikä kolise. Sain parinkympin korvauksen vaivoistani. Painotin että keulan osia ja öljyjä pitää vaihtaa että se olisi kunnollinen. Tapasin tämän henkilön pari vuotta myöhemmin sattumalta ja kysyin asiasta. Keulalle ei oltu tehty mitään. Ei edes öljyjä vaihdettu. Kun se on niin hyvä. Voisi sanoa että tavallinenkin kelpaa kun ei paremmasta tiedä.

[@]

Tuo holkkien lisääminen löystyneiden jousien kaveriksi ei kyllä ole kovin hyvä tapa "parantaa" jousitusta, vaikka sillä saavutetaankin alhaalla roikkuvan vetelän keulan nosto hieman korkeammalle. Holkkien avulla lisätään ainoastaan jousien esijännitystä ja jousien joustomatka vähenee entisestään. Sensijaan jäykemmät jouset sekä jäykistävät jousitusta että lisäävät joustomatkaa.

Suuri osa motoristeista ei todellakaan ymmärrä kovinkaan paljoa jousituksesta, siksi vähän aihetta sivutaankin muualla kuin kurapyöräkeskusteluissa. Siksipä pienikin parannus täysin paskaan jousitukseen riittää monille. Riittää kun ei kolise ja öljyt pysyy sisällä.

[TunturiTT]

Juu ei. On pelkästään laastari. Sekin vain staattisen painuman säätöön, muut ominaisuudet menevät holkeilla/putkilla pieleen.
Jousilla on omat jousivakionsa ja ne toimivat tietyllä painoalueella hyvin, kun alueelta poiketaan kantavuuden ulkopuolelle (yli tai alle) menetetään jousen toiminnallisuus. Jos kuljettaja on liian kevyt jouselle, liikkeellelähtö voima on vaikeampi saavuttaa-> jousitus on kova. Toiseen suuntaan taas menetetään kantavuutta ja kuten @ kirjoitti, vaimennuksella kompensoiden tulee pintakova, mutta alusta pohjailee.
Progressiivinen jousi ja lineaarinen taas poikkeavat toisistaan esijännityksen säädöissä huomattavasti. Progressiivisen voi tietyin rajaehdoin ylikiristää jousivakioltaan, lineaarista ei. Jälkimmäiselle annetaan erittäin kapea väli esijännälle, sen yläpuolella jousi vain painuu, jäykkyyden juuri lisääntymättä. Progressiivinen vain kirraa, kunnes kierteet sitten pohjaava.
Vielä on tietenkin ratahifistien digressiiviset alustat, joissa jäykkyys vähenee liikeradalla. Tällaisen ympärillä en ole ollut ja sellaisen periaate on itselleni uppo-outo.

[motomatti]

@:tin kertomus vahvistaa sen minkä itsekin olen kokenut. Jos mennään raadollisuuteen niin näinhän se on: pikkuparannuskin on parannus. Tein selväksi että tämä työ on vain hetken helpotus. Pyörän "alusta" on tärkein ajonhallintamenetelmä. Voi pelastaa pahastakin paikasta.

Suosittelen, jos ei ole jo käyty, ajokurssia. Se taas on sellainen peikko että ei haluta. Vastaus on että ajelen vain hiljakseen enkä tarvitse moista koulutusta.