Itse kuulun siihen ryhmään joka sai melko nuorena päästellä urheilupyörällä varsin paljon. Vauhti jäi pitkälti siihen aikaan eli 13 - 20v välille. Myöhemmin endurolla metsässä rypeminen, jäällä ajo ja vastaava päristely oli arkipäivää. Ei se vauhti sieltä kadulle tai tielle ole siirtynyt. Toki ajelin varsin reippaasti, varsinkin porukassa kun hiukan koiteltiin. Yleensä se loppuikin siihen kun joku ajoi tai melkein ajoi ulos. Itse en ole ajanut pyörällä nurin muuta kuin radalla, metsässä ja jäällä. Normijuttua siellä. 
Uskon että sain sitä kautta myös sen verran oppia että maantiellä ajaminen on pysynyt hanskassa.
Eli en usko siihen että aikaisin aloitettu vauhtiharrastus johtaisi tiellä holtittomaan ajokäytökseen. Mieluimminkin toisin päin. Sitä paitsi aika harva moottoripyöräkilpailija on edes kiinnostunut maantiellä ajamisesta.
Nyt, vanhemmiten, on tullut kiinnitettyä omaan ajamiseen erityishuomioita: ei väsyneenä, lyhyitä matkoja kerrallaan, tauot säännölliset ja ruokailut myös, nopeudet alle rajoitusten sekä sen verran rahaa mukana että saa yöpyä katon alla pidemmissä reissuissa. Tosin kokoontumisissa useimmiten teltassa. Ja pyörä sellainen että ei tarvitse tinkiä mukavuudesta. Näin olen lisännyt henkilökohtaista turvallisuuttani. Ne joilla on kiire voivat ajaa omaa ajoaan. Minä ajan omaani. Kyytiläinenkin on tykännyt.
Liikenneturva taisi olla sitä mieltä että liian helposti voi hankkia liian ison pyörän joka kulkee liikaa. Jossain tapauksessa voi olla niinkin mutta kulkee ne pienemmätkin riittävän kovaa. Pyörän massa voi tulla joillekin yllätyksenä silloin kun ajetaan kovaa. Se ei käännykään ihan noin vain. Myöskään ei osata työntöohjausta kunnolla. Eräillä keskustelufoormeilla osa motoristeista ei edes tuntenut kyseistä asiaa. Jotkin jopa väittivät ettei sellaista edes ole olemassa. Se selittää ainakin osan suistumisista.