Oli joskus aiemmin puhetta siitä että saako meidän oloissa Guzzin käymään hieman paremmin viileissä oloissa.
Yhtenä, ilmeisesti toimivaksi oikeaan suuntaan todettuna tuli esille anturan parempi lämmön johtavuus tahnalla.
No, itse tein samaa kokeilua, mutta onnistuin hajoittamaan anturin kuoren samalla.
Erittäin haurasta ainesta.
Ryssin sen ihan sähköliitännän lukituspinnin tähden kiertämällä koko asetelmaa "parempaan asentoon" kiintoavaimella, osoittautui huonoksi ideaksi.
Tänään uusiksi.
Sen vanhan pohjan poistossa osoittautui hyväksi käyttää vasenkierteistä 7.6mm koneruuvia.
Messinkiin puri lähelle pohjaan.
Varmistin vielä sikäli että pultti takaisin ja luja lukite väliin ja vasta sitten vääntö.
Yllättävän tiukassa oli messinki alumiinia vasten.
Mutta naksahtihan tuo ja työkalutkin mahtui väliin irroittamatta oikeastaan kuin tankki pyörästä (nosto olisi riittänyt).
Uusi antura on nyt paikoilla ja "nanotahna" välissä, samaa mitä käytetään tietokoneiden suorittimissa johtamaan hyvin lämpöä ja nyt vain sormivoimin kiinni kaikki.
Kuvassa murtunutta vanhaa, oikealla valmista sisään ruuvattavaa ja vasemmanpuoleisen kierteen omaava ruuvi kiinni irti otetussa osassa.
Kokeilin muuten saada niitä irti toisistaan, messinki vain murenee.
No, onnistunut operaatio, tuli mieleen mainita jos joskus jollekin sattuu vastaavaa vinkiksi.