Moi,
Itseäni on nuo vanhat pyörät aina kiinnostaneet, varsinkin 70-luvun pyörät, kas kun silloin elin varhaisnuoruuden ja alaikäisyyden noin yleensä. "Isot pojat" hurjastelivat silloisella mittakaavalla hurjilla peleillä, ja valitettavan moni naapuruston poika koki tylyn kohtalon.
Ostin muutama vuosi sitten Yamaha sr500:sen joka oli alkuperäiskuntoinen, ns. pienellä laitolla museoon. Mutta sen kanssa jouduin niin paljon muuten taistelemaan, ettei energiaa saati rahaa löytynyt enää siihen vähäiseenkään entisöintiin. Eka Guzzini oli taas niin pahasti "pilattu"(makuasia) että väsyin jo entisöintiajatuksestakin.
Mutta sitten BINGO! Juuri kaltaiselleni soveltuva proggis ja vielä sydämeltään italo: Condor/Ducati A350. Sotapyörä, taistelun arpia ja kolhuja täynnä, ja suurpiirteisesti vapaalla kädellä ensiapua annettu. Itse vielä täydensin ulkonäköänsä kaatumalla. Ostin tankkiin yhden logotarran ja sillä vaivalla sain pyörän museoitua.
Condor sai lentää pesästään jotta pääsin kiinni unelmaani, Moto Guzzi California III:seen. Pyörä ei ole suinkaan alkuperäinen, mutta kammottavasta romukasasta on asiansa osaava tehnyt hyvällä maulla kruununjalokiven, ja todellakin tunnen olevani kuninkaallinen ajaessani tuolla helmellä. Rohkenen jopa sanoa, että hienompi ja teknisesti parempi kuin alkuperäinen Cali III. Yleensä suhtaudun varauksella customointiin ja rakenteluun, kas kun jotkut pelit ovat taideteoksia jo syntyessään, ja tuntuu ikään kuin pyhäinhäväistykseltä kajota niihin, samalta kuin jos Sixtuksen kappelin freskoja parannettaisiin spraymaaleilla. Mutta päämääriähän on useita, joku parantelee, tekee näköisekseen, toinen entisöi, joku puunaa toinen tuunaa. Kyllä kaikkien täytyy saman katon alle mahtua.
Viime viikolla hommasin museoidun Yamaha xt500:sen. Oli se peräkärryllä, kun kävin huoltoasemalla ja heti tuli eräs heebo kyselemään ja kertoi myös omasta entisöintiprojektistaan. Tämä hyvä puoli vanhoissa vehkeissä on; tulee parkkipaikoilla vaihdettua kokemuksia ihan ventovieraittenkin kanssa.
