Ei ole laajakaista, vain perinteinen lämmitettävä lambda.
Aattelin vaan että tuskin siinä anturissa mitään vikaa oli. Mahdollisesti korkeintaan karstoittunut jos vikaa on esimerkiksi sytytyksessä tai polttoainejakelussa. Korjaantuu ultraäänipuhdistuksella. Edelleenkin esitän että järjestelmästä haetaan liitin- tai maadoitusvikaa. Ajotietokone ja ECUn vikamuisti ovat sinällään tyhmiä: jos esimerkiksi puolan johtimen liitin on hapettunut niin järjestelmä herjaa että puola on viallinen. Ei toistaiseksi ole järjestelmällä osaamista niin paljoa että se tutkisi mihin sähkö oikeasti menee. Jos menee ollenkaan. Esimerkiksi puolalle menevä virtajohdin on jonkin mutkansa tai ohjausjärjestelmänsä kohdilla (releet, sulakkeet, virtalukko, sivuseisontatuki) toisinaan "poikki". Ei tietystikään sulje pois puolavikaa. Yleensä vioilla on taipumus pahentua. Silloin on helpompi löytää häiriökohta kun vika on koko ajan esillä. Eli voisi sanoa että ajamalla paranee.
Tälläkin palstalla on oltu jo monta kertaa varmoja, pyörän omistaja toimesta, että vika on ECUssa mutta yleensä se vaiva on löytynyt ihan muualta.