Tämä lienee hieman omantunnon kysymys jos on aatemaailmaltaan siihen taipuvainen.
Voisi aiheesta saada äänestyksenkin.
Kaikki m-pyörän omistajat tietänevät onko heidän pyörässään katalysaattori ja missä se sijaitsee. Paikka hieman vaihtelee sen mukaan onko kyse kaksi- vai kolmevaihekatalysaattorista.
Useat uudehkojen Guzzien omistajat ovat pyytäneet minulta katalysaattorin poistoa mutta en ole sitä tehnyt vaan esittänyt tilalle vaihtoehtoa vaihtaa pakoputkisto sellaiseen tarvikeputkeen jossa ei katalysaattoria ole. Samalla kannattaa tallentaa moottorinohjauksen tiedostot vaikka muistitikulle jos tuleekin halu palauttaa katalysaattori takaisin esimerkiksi pyörää myytäessä tai jos katumus iskee.
Katalysaattorin poisto/pakoputkiston vaihto muuttaa jonkin verran pakovastusta ja se taas vaikuttaa palotapahtumaan eli tarvitaan moottorinohjauksen uudelleenohjelmointi että poistosta saadaan myös hyötyä. Havainto on ollut tietyllä tapaa ristiriitainen: teho lisääntyy mutta kulutus vähenee. Tehonlisäys, erityisesti ala- ja keskikierroksilla, tekee sen että voidaan ajaa isommalla vaihteella ja pienemmällä kaasunavauksella.
Myös itse katalysaattori on polttoaineen kulumisen kannalta ongelmallinen: että se poistaisi haitallisia aineosia pakokaasusta sille on syötettävä energiaa. Palotapahtumasta moottorissa siirtyy lämpöenergiaa katalysaattoriin mutta se ei pelkästään riitä vaan on lisäksi tarjottava palamatonta polttoainetta eli niin rikasta seosta että siitä ei ehdi kaikki palamaan palotilassa vaan palotapahtuma siirtyy katalysaattoriin ja pitää sen lämpimänä.
Aiheesta lisää.
http://www.motomatti.fi/2014/01/mietelma-moottoripyoran.html