Kun noita asennusjuttuja Guzzeissa tulee vastaan niin suurena apuna on huolto- ja korjaamokäsikirjat.
Itse joudun vastailemaan päivittäin, näin keväällä useamminkin ja outoihinkin aikoihin, Guzzin ja Benellin omistajien tiedusteluihin. Joskus turhauttaa kun samaa asiaa kysytään peräkkäin useasti. Toki eri henkilöiden toimesta. Ymmärrän toki että kaikilla ei ole internetyhteyttä tai korjaamokäsikirjaa käsillä juuri silloin kun tietoa tarvitaan. Keskustelupalstan avulla tietoa saa mutta joskus se ottaa aikansa. Kauniina kevätpäivinä olen tyytynyt pitämään puhelimeni suljettuna tai äänettömällä. Muutoin ei tule omista jutuista yhtikäs mitään.
Tuolla Gruppon kotisivujen yhteydessä on linkkilista josta löytyy apu useimpiin teknillistä tietoa vaativiin kysymyksiin. Lähestulkoon kaikkien mallien korjaamokäsikirjat ja osaluettelot on niissä julkistettu. Ja aivan ilmaiseksi. Ei ole tavanomaista se muiden merkkien kohdalla.
Noista linkeistä voi sitten vaikka tulostaa ne kirjat tai sivut joita tarvitsee. Kirjoissa on usein myös kuvat tarvittavista työkaluista.
Itselleni on riittänyt aika pitkälti tämän sivun antamat tiedot:
http://guzzitek.org/gb/cadres_gb.htmSieltä kun klikkailee asianmukaisesta kohdasta saa haluamiaan tiedostolistauksia näkyviin mallikohtaisesti. Niiden alta aukeaa useimmiten tulostus- tai tallennuskelpoisia pdf-tiedostoja.
Toki vähimmäisvaatimuksena on englannin, saksan, ranskan, italian tai jonkin muun sivistyskielen välttävän tasoinen osaaminen. Ja kuvathan ovat kaikilla kielillä samoja.
Ruosteelle sanoisin että kun laittaa ratasjakopään on odotettavissa melkoisen meluisa moottorin mekaaninen käyntiääni. Riippuu myös vähän siitä onko kyse suora- vai vinohampaisista rattaista. Ketjuvetohan on, erityisesti automaattikiristimen kanssa, melkein äänetön ja myös huoleton. Pieni vinkuna vain kuuluu.
Hammaspyörävedon etuna on, yleensä, mahdollisuus muuttaa nokka-akselin ajoitusta ja saada sytytys jossain määrin täsmällisemmäksi. Se kun virranjakajamallissa on alunperin ketjun ja kulmavaihteen takana. Säntillisin sytytysajoitus saadaan kun anturit laittaa kampiakselin päähän.
mm