Omaan Brevaani olen vaihtanut moottoriöljyn ja suodattimen 8 kertaa, mutta suodattimen esitäyttö on jäänyt kyllä joka kerta tekemättä ihan samoin kuin autonmoottoreissa, joihin vaihtelen itse öljyt edelleen. Vikakoodia ei ole vielä ilmestynyt näytölle. Eka öljynvaihtoon tuli alettua aikanaan sunnuntai-iltapäivänä ja kun kaupat olivat kiinni, piti suodatinavain tekaista pellistä itte. Hyvin se on silti toiminut. Jos vanha tiiviste jää suodatinjalkaan kiinni, niin uutta suodatinta asentaessa sen viimeistään huomaa kun suodatin ei kierry kuin pari kierrosta ennekuin alkaa ahistaa.