>> TimoEV mainitsi että tuon vanhankin voisi ehkä kunnostaa vaihtamalla kumiholkin, tuosta kuulisi mielellään lisää. <<
Ryhdyin hommaan lähinnä "huollanpahan tuonkin" -tyyliin...
Kuori on niitattu kiinni, mutta tuurnalla ja vasaralla sen saa auki. Vasaroinnissa on huomattava, että se pitää saada myös lujasti takas kiinni, joten kovasti ei saisi niitattuja väkäsiä louhia...
Kun iskarin saa auki, niin sen jälkeen rakenne selviääkin. Vaimennus perustuu kiristysmutterin avulla kasaan puristuvaan kumiholkkiin. Tuo holkki puristuu kasaan ja kiristää "männän vartta", joten kasvava kitka pyrkii eliminoimaan nopeat heilahdukset. Se kumiholkki oli mielestäni jo aikansa kulunut, joten vaihdoin sen uuteen. Etolasta suurinpiirtein sopivan kokoista jäykkää kumiletkua. Siitä pala ja pala halki. Halkaisu kierremäisesti vinottain EI suoraan päästä päähän. Se mäntä on hyvä puhdistaa kaikesta rasvasta. Onhan se jotenkin tyhmää lisätä kitkaa, joka voittaisi lisätyn voitelun...
Kokoonpano vastakkaisessa järjestyksessä. Asennuksen jälkeen on kokeiltava sopiva kitka.
Tämä on tehtävä hiljaisella nopeudella ja suljetulla pihalla!Sitten vain baanalle kokeilemaan hienosäätöä ja mukaan kiinto- tai jakoavain. Ja edelleen: säätöajossa järki mukana. Liian jäykäksi säädetty aiheuttaa reipeitä toimia ja jopa ruskeita läikkiä vaatetuksen taka-alaosaan...
Nykyisessä Calissa on nestevaimennin. Se perustuu öljyn virtaamiseen männän reikien läpi. Tuossa mallissa ei ole mitään säätöä, vaan mahd. jäykkyys säädetään öljyn jäykkyydelllä. Minun Calissa iskarin purkamisen aiheutti muutaman kerran sattunut kova voblaus. Se sitten paljastui täysin vääräntyyppiseksi eturenkaaksi, jota "asiantuntija" suositteli "tällä California menee hienosti mutkaan..."
