Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: Junkers - Kesäkuu 18, 2024, 23:55:22 ip
-
Tänään oli hyvä ajosää ja ajelin Pohjois-Satakunnassa ja pikkaisen Pirkanmaallakin melkoisen lenkin. Kun ei ole navigaattoria eikä ollut karttakaan mukana, tulin päättäneeksi oikaista tuntematonta reittiä kohteeseeni. Laiskuuttani en tutkinut reitin laatua edes kännykän karttasovelluksista. Matkaa oli noin 30 km ja ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen loppui asfaltti ja alkoi sora. Melkoinen koettelemus tuo oli. Ajourat olivat kyllä monin kohdin puhtaita irtosorasta, mutta ulkokarteen puoleisessa ajourassa oli usein irtosoraa ja pyörä tuntui olevan kuin kuulalaakereilla. Malttia homma vaati ja tosissaan sai keskittyä myös siihen, ettei koske etujarruun. Ei ole Breva 1100 Michelinin asfalttirenkailla soratiepyörä.
-
Vasta kunnostettu hiekkatie, missä on irtosoraa koko tien leveydeltä on haasteellinen ajaa prätkällä, oli siinä mitkä renkaat hyvänsä.
Mutta muuten, ainakin täällä meillä, hiekkatietä on mukava päästellä.
Monesti ne on paremmassa kunnossa kuin nelinumeroinen asfalttitie.
Toki paljon vaikuttaa se, että onko hiekkateitä paljon ajellut ja onko tuttu tie.
-
Takavuosina pikkuteitä ajellessani yllättäen tuli eteen päällysteen loppuminen. Kartta kertoi sorapätkän olevan - mielestäni - lyhyt. No niin oli... Mutta korjaustyö olikin menossa; Routasavikkoja oli sieltä-täältä kaivettu pois, tilalle levitetty teräsverkko ja peitetty löysällä soralla. Siihen eturenhas meni mittansa syvään. Siinä Calin kanssa taiteillessani yritin pysyä pystyssä ja liikkua eteenpäin. Parissa kohteessa korjausmiehet kävelivät lapioineen ohitseni kertoen "...noita pehmeitä sitten riittää...".
En ole koskaan ennen tai jälkeen ajanut pitkähköä matkaa niin hitaasti ja niin raskaasti.
Vieläkin hirvittää...
-
Asfaltilla, toki, suurin osa ajetuista kilometreistäni syntyy. Mutta en ole sorateitä vierastanut. Se vaatii vain toisenlaisen ajotekniikan. Luiston hallitseminen on myös hyvä taito. Sen oppii luistattelemalla soralla. Huvittaa suuresti kun tottumattomat ajavat jalat maata hipoen. Jalkatapeilla tai astinlaudoilla jalkoja pidellessä pystyy hallitsemaan pyörää paremmin ja on jarrupoljin ulottuvissa. Asiaa pitää vain treenata. On asfalttikin, toisinaan, liukasta. Varsinkin nyt kun pinnoitusta on tehty varsin runsaasti, pitkästä aikaa, uudet asfaltit ovat sateella taatusti liukkaampia kuin sorapinta. Harjoittelemalla oppii ajamaan sorallakin ihan reippaasti. Sora on kitkamateriaali totesi eräs Traficomin insinööri.
-
Mulla on ollut 15 vuotta vaan matkaenduroita, viimeksi varusteineen 260-kiloinen B** R1250GS. Se oli aivan mahtava pyörä monessa suhteessa. Riittävästi voimaa, mukava matkapyörä, hyvä alusta joka ei kyytiläisestä paljon hetkahtanut. Pyörän kyvyt olivat huomattavasti suuremmat kuin kuskin. Talvella möin Gessun pois ja ajattelin kokeilla jotain ihan muuta, matalampaa ja kevyempää. Siispä ostin V7 850 Specialin. Tuolla Guzzilla ajelee yllättävän hyvin sorateitä. Toki Gessuun verrattuna lyhyet joustovarat ja pieni maavara pitää muistaa, toisaalta ne rajaavat vauhdin järkeväksi. Ei tule mieleenkään hurjastella. Michelin Pilot Classic -renkaat ovat soralla melkein yhtä hyvät kuin matkaenduroiden katurenkaat ja ohjaustuntokin riittävän hyvä, ettei ole suurempia ongelmia kuulalaakerisorallakaan.
Eturenkaan paineet uskaltaa soratieajoon pudottaa hyvin tuonne 1,8:aan, jopa 1,5:een, lisää paljon pitoa jos meno tuntuu epävarmalta. V7:lla tuohon ei ole ollut tarvetta. Kuulalaakerisoralla ei kannata puristaa liian tiukasti ohjaustangosta. Pyörä elää joka tapauksessa vähän, eivätkä ajolinjat mene ihan millilleen. Rento ote vaan ja rauhalliset ohjausliikkeet. Ja vauhti pitää olla sellainen, että jännimmätkin paikat voi ajaa pintakaasulla pieni veto päällä. Pyörä menee paljon rauhallisemmin pieni veto päällä kuin rullaamalla tai moottorijarrutuksella.
-
Yhdyn edelliseen. Joskus meinasi sinänsä tutulla sorapätkällä lähellä kesämökkiä tulla huonot housuun painavan bemarin kanssa (R100RS). No myöhemmin ajoin samaa pätkää alhaisemmilla rengaspaineilla, niin oli meno huomattavasti helpompaa.
-
Sorateillä ajaminen on asennekysymys. Kaikilla ei tätä asennetta ole eikä ajotaidot tällöin koskaan myöskään kehity. Silläkään ei ole suuri ero jos ajelee sorateitä matkaendurolla tai katupyörällä ellei renkaat ole soralle sopivat. Olen 50 vuoden aikana omistanut kymmenen katupyörää ja saman verran enduroja, joilla kaikilla kilometrejä on on tullut 10 000 - 165 000. Kaikilla pyörillä olen myös ajellut soralla siinä kuin assullakin, vauhdeissa on ainoastaan ollut eroja. Nuorempana tosin ei sitäkään; Kawa 750 H2 meni lunastukseen kun ei enää kääntynyt kurviin soratiehyppyrin jälkeen. :)
Viimeiset parikymmentä vuotta on tullut koluttua lähes yksinomaan sorateitä enduroilla. Toki myös assulla on pakko ajaa. Tärkeintä on että pyörä on raameiltaan sopivan kokoinen ja painoinen niin että sen kykenee hallitsemaan tiukoissakin paikoissa, joita tulee väistämättä eteen. Renkaat on oltava riittävän karkeat myös kuulalaakerisoralle eli oikeat endurorenkaat. Jousituksen tulee olla nykyaikainen ja jouset tulee päivittää omalle painolle sopiviksi ja shimmipakatkin voi viedä ammattilaiselle jos haluaa lisätä vauhtia ja ajettavuutta. Jousituksen säätöjen hakeminen on lisäksi oma juttunsa, niissä löytyy aina jotain parannettavaa. Kun kaikki on kutakuinkin kunnossa, niin routamonttuja, patteja ja reikiä asfaltissa ei ajossa edes kunnolla huomaa eikä vauhdeissa tarvitse himmailla.
-
Hauskin mulla ollut rupulikuminen oli Husaberg 500. 50 kaakkia ja painoa päältä 110kg. Siihen uskalsi luottaa, että irtoaa soralla luisuun käskettäessä. Nykyinen Cagiva W600 on vähän tehoton ja 40kg painavampi. pitää enemmän käyttää harkintaa. No ikäkin (73v) alkaa painaa.
-
Kyllähän sitä pienemilläkin tehoilla pärjää kun pyöräkin vastaavasti kevenee, vaikka paljon hupia jää kokematta kun ei voi antaa kunnolla runtua. Luovuin jo viime keväänä 40:stä hevosvoimasta ja vielä on jäljellä 74, tosin pyörän painokin putosi 60 kg. Aluksi "menetetyn" tehon huomasi mutta ei enää eikä paluuta ylipainoisiin pyöriin enää ole. Tämä koskee myös katupyöriä, pitäähän nekin kyetä hallitsemaan tiukan paikan tullen. Joskus katupyörillä on myös pakko ajaa sorateitä vaikka niitä kuinka muuten välttelisi.
-
Juhannusajelu sai hien pintaan. Joku oli levitellyt metsäpolulle hieman karkeampaa soraa. Muutamissa paikoissa pohjapanssari hieman kolisi. Polku kapeni ja päättyi puroon, joten pyörän kääntö lähes paikallaan ja takaisin samaa reittiä.
-
Tuttu tilanne!
-
Oma oranssi on 40hp/110kg. Eipä sillä oikeen edes hiekkatielle viitsi. Lähinnä pikkutietä ja pienempää; polusta umpivatukkoon. Tekisi mieli 500-650 yksimukista oranssia yleispeliksi. Kevyt on toki kiva kivikossa, mutta joku siinä lohkaremoottorissa viehättää..
-
Ajelin yhden kesän 690-kottaraisella. Loistava ajettava, tehokas ym. mutta yksimukisen LC4-koneen tärinät välittyivät ahteriin siinä määrin ettei edes geelisatulasta ollut hyötyä. Yksi reilun 400 km:n "reissu" riitti tekemään päätöksen luopua pyörästä. Jotkut noilla tosin reissaavat pitkiäkin matkoja. 700 Teneressäkin on vastaavanlainen kakkosnelosesta veistetty penkki mutta käytän nykyään ahteripehmusteisia suojashortseja, joten 500 km päivätaivalkin onnistuu. Tuon enenpää sorateitä ei yksinkertaisesti enää jaksa ajaa päivässä.
-
Itselläni tavoite ei ole lähteä suorittamaan matkustusta pyörällä. Tavoite on hieman haastavammassa ja teknisemmässä ajamisessa.
-
Viihdyn soralla aika ajoin jonkinlaisen pätkän. Jos irtosoraa on tien mitalta, olennaista on antaa pyörän etsiä tiensä. Se on tietysti tourerpyörällä hupaa, kun alusta oikein elää. Mutta kun etupäätä vie herkällä otteella eikä runttaa, kyllä se takapää perässä tulee, vaikka vähän vaeltelee. Maltilliset korjaukset.
Jos jossain on oikein löysää kasaa, pitää vähän katsoa, kannattaako juuri siihen kouluttaa.
-
Urpon ja Turpon soratiekokemukset katupyörällä eivät ole perustuneet vapaaehtoisuuteen. Sellainen soratie on ok, jossa ajourat ovat kovaa savea, paitsi jos rankkasade on muuttanut saven liejuksi. Kymmenkunta vuotta sitten ajettiin Ruotsin lapissa aivan järkyttävää tietyötä parikymmentä kilometriä. Siinä vuorotteli kynnöspelto ja paksu sepelikerros. Seuraavana kesänä sama uudestaan, vaikka kartan mukaan piti olla valmis. Samalla reissulla ajettiin Norjassa kymmenkunta kilomeriä pitkästä pikimustasta tunnelista, jossa valaistuksena oli himmeät lamput siellä täällä. Onneksi tien pinta oli kunnossa.
-
Nuorna miesnä ajelemassa GT850:llä Norjassa. Tunnelit olivat vähintäänkin mielenkiintoisia ajettavia. Toinen asia oli lampaat joita oli tiellä ja tien poskissa. Ikään kuin niitä olisi putoillut rinteiltä tielle. Lampailla oli tapana hellesäällä vilvoitella tunnelien suuaukoilla. Piti varoa eikä tarpeettomasti. Tuttavani ajoi lammaskolarin em. olosuhteessa ja maksajana oli päälleajaja. Eikä saanut edes lihoja mukaan.
Poroja oli myös mutta paremmin arvattavia liikkeiltään mikäli eivät satu panikoimaan. Eräällä reissulla porukalla yhdellä oli pyörässään nk. megafonivaimentimet. Porotokan näkiessään tien laidassa alkoi huudattamaan konettaan. Porot säikähtivät ja juoksivat laumana tien yli. Porukan vetäjä ja pari muuta selvisi äkkijarrutuksella. Rangastukseksi huudattaja sai vetäjän roolin. Hyvin oppi oli hallussa.
Norjassa poroja on paljon etelämpänä kuin muualla Pohjoismaista.
Helposti tulee lähdettyä oikaisemaan soratien kautta mikäli se oikaisee riittävästi. 1400 Calilla ei toki kovaa vauhtia pidetä sorapinnalla vaan ei ole ollut tarvekaan. Ajaminen on tärkeää mutta perillepääsy myös.
Omistamillani katuenduroilla kuten 650TT, NTX750 ja Quota 1000 tuli ajetuksi, hyvin suurelta osin, sorateitä. En tyytynyt välimallin kumeihin vaan laitoin rehelliset endurorenkaat alle. Meno oli reipasta. TT:llä ja NTX:llä ajoin myös talvet. Yhtenä talvena TT:ssä oli Velorex sivuvaunu. Se antoi uutta mittakaavaa talviajolle. Kesäpyörinä olivat GT850 ja Ducati 906 Paso. Toisinaan myös Quota. Jälkimmäiset antoivat sekä vauhtia että jännitystä.
-
Sorateitä tulee Brevalla vältettyä, mutta paljon jää sitten tietysti hienoja paikkoja ja maisemia näkemättä. Onkin toiveissa hankkia Brevan rinnalle joku kevyempi ja maastokelpoisempi ajokki, esim. CFMOTO 450MT. Tai sitten Brevan vaihto V85TT. No ei tällä kaudella, mutta joskus..
Noista tunneleista; Suomessa ei ole ollut ikinä ongelmia mutta Alpeilla kun ajoin ensimmäisen kerran kirkkaasta auringonpaisteesta pimeään pikkutunneliin, itseltä hävisi täysin suuntavaisto :o En tiennyt ajanko tunnelin pohjalla vai seinällä, todella ilkeä tunne kun ei tiennyt onko omalla kaistalla ja kuinka kallellaan. Heikko hämäränäkökyky osaltaan tietysti tähän vaikutti. Tuosta onneksi selvittiin ilman vahinkoja ja onneksi noita pitch black -tunneleita ei kovin tiheässä ole..