Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Tekniikkapalsta => Aiheen aloitti: koistve - Elokuu 09, 2017, 16:10:47 ip
-
Hei!
Tuli hommattua ko. kulkupeli kesäkuussa ja nyt olen yrittänyt parsia häntä ajokuntoon.
Kaikenlaista on ollut ja on edelleen.
Em. mainituista syistä johtuen on tullut lueskeltua aika usein tätä palstaa.
Motomatti kehoitti jossakin kirjoituksessa mittaamaan (mm) puristukset.
Sen tässä tein bilteman laatumittarilla ja tulokset olivat vasen n. 7 ja oikea n. 10.
Kysymys: onko tällä erolla merkitystä toimintaan? Siis niin, että sen perstuntumalla huomaa?
Aloitetaan tarina tästä. Voi olla, että palaan asiaan. On erikoinen nykimisongelma päällä.
(nykii tasakaasulla ja kiihdyttäessä, kuivalla ja sateella)
Vesa
-
Onko perushuollot tehty? Venttiilit säädetty ja kaasarit putsattu? Nykiminen kuulostaa eniten sytytysvialta. Onko puolanjohdot, tulpanjohdot ja liitokset ehjät. Akun maadoitus kunnossa? Uutta bensaa?
-
Sen tässä tein bilteman laatumittarilla ja tulokset olivat vasen n. 7 ja oikea n. 10.
Kysymys: onko tällä erolla merkitystä toimintaan? Siis niin, että sen perstuntumalla huomaa?
Kyllä on vikaa. Paine-eroa ei normaalisti ole. Puoli baaria merkitsee kulunutta konetta, kokonainen baari koneremonttia. Arvo 10 on kokolailla ehyen käytetyn sylinterin paine. Eroa mittauksellasi on kolme baaria niin se kertoo sitä että vikaa on varmasti.
Ennen kuin purat mittaa uudelleen niin että laitat tulpan reiästä jäykähköä moottoriöljyä männän päälle ja mittaa uudelleen. Jos paine nousee em mitatuista lukemista on männässä/männänrenkaissa/sylinterissä vikaa. Jos ei ihmeemmin nouse niin vika on venttiileissä. Joko kantavat tai sitten on palaneet tai hyvin karstainen venttiili(t).
Remontti kannattaa tehdä molempiin kansiin ja sylintereihin että tulevat samaan kuntoon. Jos sylinterin pinnoite on kulunut rikki asti niin sylinteri vaihdetaan. Jos on ookoo niin vain männänrenkaat vaihdetaan. Tarvitset uuden moottorin tiivistesarjan. Kannattaa ostaa täysi setti niin tulee myös öljypohjan ja venttiilikoppien tiivisteet mukana vaikka et niitä heti tarvitsisikaan. Itse ostin Storm Motorilta tiivisteet. (Kumitiivisteet eivät sisälly tiivistesarjaan. Ne pitää ostaa erikseen esim Stein Dinseltä niin tulee oikeanlaiset.)
Kansiremontti tapahtuu moottorikoneistamossa. Itse olen käyttänyt Tammer Dieseliä. Tänään viet niin ylihuomenna saat. Uudet venttiilit kaikkiin kohteisiin voisivat olla asiaa jos niissä vikaa on yhdessä ollut.
Viimeksi laitatin, viime talvena, California III kannet. Uudet venttiilit 100€, venttiilinohjurien holkitus ja koneistukset T.D:ssä 150€. Männänrenkaiden hinta oli noin 40€ per setti. Ne tulivat SteinDinseltä. Heidän hinnastostaan voit tehdä kokonaisarviota osien hinnasta. Huom! California II:ssa on sama moottori. Uusia venttiilinohjureita ei siis tarvitse ostaa vaan T.D. kunnostaa vanhat.
Remonttia varten ei konetta tarvitse ottaa pois rungosta. Vain tankki pitää irrottaa ettei siihen tule kolhuja. Itse remontti on muutaman tunnin työ kunhan saa laittaa uusia osia. Sylinteri on pinnoitettu. Sitä ei korjata vaan vaihdetaan uusi jos vikaa on. Männänrenkaiden vaihto sujuu mäntää irrottamatta kiertokangesta mutta helpompi tehdä irtomäntään. Samalla pitää uusia männäntapin lukkorenkaat vaikka männäntappia ei tarvitsisikaan vaihtaa.
-
Tuo seiska on normaali lukema kaksitahtiselle, mutta ei nelitahdille.
-
Hei!
....
Aloitetaan tarina tästä. Voi olla, että palaan asiaan. On erikoinen nykimisongelma päällä.
(nykii tasakaasulla ja kiihdyttäessä, kuivalla ja sateella)
Vesa
En enää muista, onko pyöräsi kaasutin- vai ruiskuversio, jos on kaasutin, niin nykiminen tulee mm. siitä, että luistit eivät ole balanssissa.
Tarkista luistien (läppien) avautuminen, pitää avautua samanaikaisesti. Jos säädössä on ongelmia, ota yhteyttä, niin kerron lisää.
-
On ihan turha yrittää kaasuttimia balanssiin kun puristuspaineissa on noin suuri ero. Mikäli mittaus on tehty oikein kaasu auki.
-
Joo, pelkät venttiilivälyserot näkyvät balanssimittauksessa. Saati että olisi puristus noin paljon.
-
Kaasuttimien luistien säätämisellä balanssiin ei välttämättä ole mitään tekemistä moottorin kunnon kanssa, sen voi tehdä vaikka moottorissa ei olisi mäntiä lainkaan.
Meille monille guzzisteille on tuttu asia, että kaasuttimien pitää olla balanssissa, ja muutenkin oikein säädetty, koska muuten moottori käy huonosti, olkoon muutoin kuinka hyvässä kunnossa tahansa.
Kilpakirjoittajat saavat minun puolestani vääntää aiheesta ja aiheen vierestä niin paljon kuin "sielu" sietää, se on asia erikseen.
-
Moi!
Kiitos hyvistä vastauksista.
Teen vielä uuden mittauksen kaasu auki. Katotaan sen jälkeen jatkoa.
-Vesa
-
Käyttöikänsä illassa oleva puola voi aiheuttaa kummallisia oireita. Puola ei aina osaa mykistyä kertaheitolla vaan saattaa kiukutella monet kilometrit ennen finaalia. Myös vuotavat sytytysjohtimet saattavat tehdä elämän vaikeaksi. Jos ja kun nuo ovat kunnossa, niin mittaa, tuleeko puolille täydet jännitteet. Tunnetaan tapauksia, että hapettunut liitos jossain välillä on syönyt linjasta voltteja ja tehnyt kipinöinnin laatuun heikennyksen. Nykiminen pystyy johtumaan myös ruokapuolen ongelmasta, mutta esim. omalle kohdalle ei ole osunut yhtään ainoaa vikaa kaasareissa viimeisen 25 ajokauden aikana.
-
Kaasuttimien luistien säätämisellä balanssiin ei välttämättä ole mitään tekemistä moottorin kunnon kanssa, sen voi tehdä vaikka moottorissa ei olisi mäntiä lainkaan.
Meille monille guzzisteille on tuttu asia, että kaasuttimien pitää olla balanssissa, ja muutenkin oikein säädetty, koska muuten moottori käy huonosti, olkoon muutoin kuinka hyvässä kunnossa tahansa.
Kilpakirjoittajat saavat minun puolestani vääntää aiheesta ja aiheen vierestä niin paljon kuin "sielu" sietää, se on asia erikseen.
Toden totta. Kaasuttimet voi säätää balanssiin vaikka olisivat pöydällä. Kyse on silloin staattisesta säädöstä ja se on hyvä pohja saada kaasuttimet keskenään hyvään balanssiin kun lopullinen, tarkentava säätö suoritetaan imuilman painetta mittaavien mittareiden kanssa. Samalla saa tyhjäkäyntiseoksen kohdalleen joka helpottaa käynnistystä ja tekee tyhjäkäynnistä vakaan.
Staattinen säätö ei ota huomioon moottorin kaikkea toimintaa, esimerkiksi aiheena olevaa sylinterien toiminnan eroavaisuuksia puristuspaineen suhteen. Dynaaminen eli käydessä tehty säätö huomioi tämän asian. Ei kuitenkaan suurien paine-erojen suhteen. Mutta juurikin sen puoli baaria.
-
Kaasuttimien luistien balanssia ei voi säätää pöydällä, siitä yksinkertaisesta syystä, että se kaasukahva ja vaijerit ovat siellä pyörässä ja ettei tarvitsisi vielä vääntää tästäkin, niin niiden pitää olla kiinni siellä pyörässä ihan samoilla paikoilla, missä ovat ajettaessa. Miksi ne pitää olla pyörässä kiinni, …
Guzzin kaasuttimien säädöissä ei oikeasti tarvita mitään mittareita tai muita himmeleitä, mutta saahan niitä käyttää, jos niiden kanssa haluaa pelata.
Voin minä tuon, niin todella "mutikkaan ja vaikean" tempun näyttää Motomatille seuraavana kesänä oikein kädestä pitäen.
Pakokaasuanalysaattorikin on paljon tärkeämpi, jos hifistellä haluaa.
-
Analysaattorikin löytyy mutta en sitä kaasutinGuzzien kanssa halua tärvätä. Ihan jäännöshappianturilla ja siihen liitetyllä jännitemittarilla olen pärjäillyt moottoripyöräasioissa.
GMies siis säätää lähinnä kaasuvaijereita. Se on aika kaukana siitä mikä on tarkka säätö. Riittävän säädön kyllä aikaiseksi saa jos siihen tyytyy. Kyllä moottori niinkin käy.
Kyllä se on se käyvä moottori, kaikkine pikku poikkeamineen, jota varten ne kaasuttimet säädetään.
Yksisylinterisessä homma on helppo. Mitä enemmän pyttyjä ja kaasuttimia sitä työläämmäksi ja tarkemmaksi homma menee.
Uskoakseni meillä kummallakin moottoripyörät ovat toimineet varsin moitteitta eli tavoillamme olemme päässeet tavoitteisiimme.
Kaasuttimesta ei milloinkaan saa kovin tarkkaa seosta. Siihen tarvitaan digitaalitekniikkaa ja paljon erilaista tietoa koneen toiminnasta. Siksi sitä vaatii lainsäädäntökin. Tuskin muutoin olisi hyvin toimivista kaasuttimista ja katkojan kärjistä luovuttu jo vuosikymmenet sitten.
-
Ja joskus allekirjoittanutta moititaan aiheesta poikkeamisesta :D
-
Tässä rupatellaan odotellessa varmistettuja puristuspainemittaustuloksia.
-
Onko perushuollot tehty?
Sillä alkuun..
-
Hello!
Sori että meni odotteluksi =)
Näyttää siltä, että mittaustavassa oli se vika tällä kertaa. En ole siitä pahoillani oikeastaan.
Kuvissa mitatut puristukset (n. 12-13bar). Kone lämmin ja kaasu auki. Aika iso oli vaikutus kaasulla.
Ainakin tulokset ovat aika identtiset. Lienevät muutenkin ok?
Kuvassa myös tulpat lämmityslenkin jälkeen. Tuolta ne näyttävät ja aika vaikeaa on menokin.
Nykii ihan pirusti. Laitan toiseen viestiin vähän taustaa ja tilannekuvaa.
Vesa
-
Vasen sylinteri.
-
Tulpat.
-
Moi.
Näyttää tosiaan siltä, että kaasuttimia pitäisi säätämisen lisäksi ehkä korjatakin.
Aloita kuitenkin säätämällä venttiilit ensin, jos se on vielä tekemättä.
Minkälaiset sytytyslaitteet pyörässä on? Onko vielä kenties Motoplat?
Aloitetaan kaasuttimista. Näillä tiedoilla epäilen ryyppyluistien jumittavan.
Tarkasta että ryyppyluistit palautuvat ala-asentoon kun ryypyn ottaa pois päältä.
Nykiminen, tulppien ulkonäkö ja kaasu kiinni tehdyn puristusmittauksen tulos sopivat tähän.
Kun huikka on kunnossa, säädä balanssi joutokäynnillä ja sen jälkeen joutokäyntiseos kohdalleen.
Sen jälkeen vielä balanssin säätö kierroksilla kaasuvaijereista..
Jos em. on outoa puuhaa niin kerro. Kunnollisen lopputuloksen saamiseksi tarvitset säätötyöhön
sopivat alipainemittarit.
Älä irrottele tulpanhattuja käyvästä moottorista, vaikka joissain säätöohjeissa näin neuvotaan tekemään.
Kun tämä on tehty ja edelleen nykii, perehdytään sytytyslaitteisiin.
-
Asian selvittelyä helpottaisi kummasti, jos saisi edelliseltä omistajalta tiedon, että mitä hän on kaasareille tehnyt. Keskielektrodin keraamieriste on vitivalkoinen. Onko vaihdellut suuttimia tai säätänyt luistinneulojen korkeutta ? Onhan kaasareiden kumiset imukurkut ehjät ja kireällä ?
-
Hello!
En osaa sanoa mikä sytkä tuossa on. Mistähän sen helpoiten tarkistaisi?
Kyseessä on tosiaan kaasutinversio.
Venttiilit olen säätänyt ohjekirjan arvoon äskettäin.
Tein kaasuttimille suositellun säätöoperaation.
Tarkistin että ryyppyluistit menevät kiinni. Otin kaasuttimet irti ja silmällä katsoin.
Menivät kiinni molemmat.
Seuraavaksi alipainemittarit (tuli hommattua jo aiemmin kesällä) kiinni.
Näyttivät n. 0,2bar eroa. Säädin ensin tyhjäkäynnilla kohdalleen ja sen jälkeen kierroksilla.
Kierroksillä säätö oli tosi hyvä vinkki. Ei olisi tullut mieleen, vaikka mietittynä se on luonnollinen, jotta vaijerivälykset saadaan samoiksi.
Kierroksilla oli myös selvä ero.
Jonkun aikaa tuossa meni kaasutellessa ja vaimokin kävi sanomassa, että kello on kohta 23 ja kuuluu stananmoinen meteli tallista, "kohta tulee naapurit sanomaan".
Sen jälkeen säädin seokset. Tähän minulle ei ole tiedossa muuta menetelmää kuin pyöritellä vuorotellen ruuveja vähän kerrallaan, odotella aina hetki ja säätö on paras siinä missä kierrokset korkeimmillaan. Vähän epätieteelliseltä tuo vaikuttaa.
Paikallaan moottori kävi hyvin (siis minulle hyvin, paremmasta en tiedä) tyhjäkäyntiä enkä huomannut kaasuttaessakaan mitään epänormaalia.
Sitten tulppien puhdistus ja kojeajo. Lähti oikein hyvin liikkeelle. Ekan kerran nykäisi noin 100m jälkeen ja siitä tahti sitten kiihtyi ja noin 500m jälkeen olikin sitten jatkuvaa nykimistä. Erityisesti kaasun kääntäminen tuntui olevan myrkkyä. Tyhjäkäyntiin ei tuntunut vaikuttavan oikeastaan mitään.
Tuo ryyppyjumi (lienee aika yleinen vaiva lomien päälle...) vaikutti hyvinkin järkeenkäyvältä. Ikävä kyllä se ei ollut nyt syynä. Tulpat on aika identtiset eli molemmilla puolilla näyttäisi olevan samaa vaivaa. Olisko jotain kaasuttimissa kuitenkin. Tai sitten ei tule tarpeeksi kipinää, jotta seos palaisi kunnolla.
Puolia olen kokeillut vaihtamalla tilalle bilteman 12V tarvikepuolat ja vaihto ei ole vaikuttanut vikaan ainakaan positiivisesti. En tiedä pitäiskö edes toimia noilla - oli halvat ja helposti saatavilla. Samalla vaihdoin tulpanhatut ja johdot. Ei vaikutusta. Omat puolat olen mitannut yleismittarilla ja + - vastus on luokkaa 4ohm ja ensiö-toisio luokkaa 9kohm. Jossain vaiheessa huomasin, että toinen puola kuumeni (toinen lämpeni ja toinen kuumeni). Eilen en vastaavaa huomannut. Tulpat on uudet ja mallia NGKBP6ES.
Kattila alkaa olla tyhjä ???
Onneksi ei aurinko paista eikä ulkona ole 24 astetta lämmintä. Vois alkaa vaikka ketuttamaan...
Lisäys uuteen viestiin.
Kaasuttimessa on selvästi isommat suuttimet eli 150 pääsuutin. Muut olivat vakiot. Kokeilin vaihtaa alkuperäiseen (muistelen 130?) mutta ei ottanut kierroksia ollenkaan. Pärisi vaan. Pyörässä ollut suorat putket ja isommat suuttimet varmaan sitä perua. Neula taitaa olla toiseksi ylimmässä lovessa. Imukurkut on uudet.
-
Tuleeko bensa tankista esteettä, ettei ole hana/hanat tukossa. Letkut mutkalla ?
Tankin korkin ilmareikä tukossa ?
-
Aiemmin tarkistin ja bensaa tulee kyllä hyvin. Samalla puhaltelin pää- ja tyhjäkäyntisuuttimet. Täytynee tehdä sama proseduuri uudestaan.
Vika alkoi aluperin päivän seisomisen jälkeen. Edellisenä päivänä kulki Ok. Päivän lepo ja no go.
-
Hanat kannattaa irrottaa tankista niin pääsee siivoamaan molemmat kunnolla.
Tankin, hanat ja letkut.
Tarkasta myös polttoaineen pinnankorkeus kaasuttimissa.
Pääsuutin 150 vaikuttaa isolta mutta se on pelissä mukana vain suurilla kaasun avauksilla.
Onhan säätöjen jälkeen kaasu- ja ryyppyvaijereissa parin millin välys kun luistit ovat ala-asennossa?
Joutokäyntiseoksen saa parhaiten kohdalleen kun kiertää toisen puolen seosruuvin täysin kiinni.
Silloin moottorin pitäisi ryhtyä käymään pelkästään sen toisen puolen sylinterillä. Säätää sen puolen
seosruuvista käynnin mahdollisimman nopeaksi. Voi olla tarpeen hieman korottaa
joutokäyntiä toimenpiteen ajaksi, vain sen verran että pysyy käynnissä.
Sama toiselle puolelle.
Jos sen puolen sylinteri, minkä seosruuvi on kiinni ei mykisty, on vika ehkä löytynyt.
Liitekuvan näköistä tavaraa kuuluu Motoplat-sytytykseen.
-
Vika alkoi aluperin päivän seisomisen jälkeen. Edellisenä päivänä kulki Ok. Päivän lepo ja no go.
Ei oikein kuulosta enää kaasutinvialta, kun olet ne jo rassannutkin.
Joskus aikoinaan hain samanlaista vikaa japsipyörästäni oikein ajan kanssa. Meinasi usko loppua, mutta viimein yksinkertainen vika löytyi ilmanputsarista. Satulan alla säilyttämäni rätti oli imeytynyt putsariin ja osittain tukkinut sen, kun käynnistin koneen. Pyörä kävi tyhjäkäyntiä normaalisti, mutta tukehtui heti kun yritti ajaa. Ei se kyllä kulkenut edes sitä sataa metriäkään.
Sytytyspuolta itse lähtisin tarkistamaan. Kai siinä on alunperin ollut kärjet. Jos siihen on laitettu joku kärjetön sytkä, se on voinut tulla tiensä päähän.
-
sytkästä sen verran että kurkkaa sinne oikealla puolella tankin alla olevan "virranjakajan" sisälle pari ruuvia auki ja muovikoppa pois, siellä ne kärjet luuraa jos on vielä kärkipeli ihan juuri noita aikoja oli viimiset vissiin, voi olla piikki toisen puolen kärjessä jaksaa käydä tyhjää mutta voima loppuu kun pitäisi ajella, oletko kattonut sytkähetkeä siinä sivussa kumitulppa pois ja strobolla kattomaan samalla voi kattoa jos ennakko ei karkaa kierroksilla
-
Hoplaa!
Tänään ehdin taas paneutua Guzziin. Päätin säätää/tarkistaa sytytyksen.
Tiesin jo etukäteen, että vasemman puolen sytytys on myöhäisellä.
Yritin säätää nimittäin jo kesäkuussa, mutta alemmissa kärjissä ei riittänyt säätövara??
Myöhemmin selvisi että täytyy viilata pohjalevyä.
Epäilin myös ajoitusmerkkien paikkoja, koska ne näyttävät hyvin kotikutoisilta.
"Naarmuja" lähinnä. D/S merkit kyllä näyttivät ihan virallisilta.
Päädyin noita kuitenkin käyttämään kun muutakaan ei ollut ja "järkevästi" ne olivat ennen D/S merkkejä (kaksi viivaa).
(voiko noiden paikan tarkistaa jotenkin, esim hammasluku D merkistä?)
Viilailujen ja säätöjen jälkeen sain laitteen kasaan ja se lähti käyntiinkin vielä.
Pieni lenkki paljasti, että vika ei ollut poistunut.
Tiirailin siinä koeajon jälkeen strobo-lampulla merkkejä (olivat aika hyvin paikallaan) ja huomasin, että vasemman pytyn sytytys pätkiin aina silloin tällöin(lamppu ei syty) tyhjäkäynnillä. Käyntiäänestä tätä ei erityisen selvästi huomannut.
Elikkä vasemman pytyn kimppuun. Tulpanhattujen vaihto ristiin, johdon vaihto uuteen, puolien vaihto ristiin. Eivät auttaneet.
Sitten tulikin mieleen saman tyyppinen vika aiemmin , kun konkan johto oli jäänyt vj-kannen väliin, rikkonut vaipan ja meno oli nykivää.
Ei tullut heti mieleen, kun konkan olin aika äskettäin vaihtanut.
Otin tuon vaihdetun konkan lokerosta, tein siihen jatkon ja vaihdoin tilalle.
Pyörä käyntiin ja strobolla tiiraamaan eikä katkoksia enää näkynyt. Koeajolle ja a'vot pyörä toimii taas.
Kävin vielä heittämässä pitemmän lenkin ja pyörä kulki oikein mallikkaasti (sen mitä minä nyt tiedän :))
Tulipa samalla säädettyä kaasarit ja sytytys.
Askarruttamaan jäi se, että mikä tuhosi konkan noin pian ja tapahtuuko se kohta uudestaan?
Kiitokset kaikille avusta. Sain monta hyvää vinkkiä ja muutama epäkohta tuli korjattua vianetsinnän lomassa.
Vesa
-
Onneksi olikin kärjellinen sytytys.
Kondensaattori ja puola toimivat parina. Jos kondensaattoreita hajoaa jatkuvasti samalta puolelta, pitänee kokeilla
myös puolan vaihtoa. Siinä voi olla sisäinen eristevika, toisiopuolen jännite vuotaa ensiöpuolelle.
Mutta oliko vasta ensimmäinen konkka mikä hajosi? Onhan se voinut särkyä uutuuttaan ja huonouttaan.
-
Toinen oli jo.
-
...Ja nyt puolat vaihtui ristiin, joten odotellaan miten käy.
-
Päädyin toisenlaiseen ratkaisuun.
Laitoin Bilteman puolat. Mennään toisenlaisella logiikalla eli katsotaan, jos nyt konkka kestäisi.
Konkkahylly on nimittäin tyhjä, vaihtamisessa on oma hommansa ja lisäksi on luvattu hyvää säätä :)
Toivottavasti noilla ei ole ulkonäköä vakavampia haittavaikutuksia :)
Ainakin lyhyt koeajolenkki sujui hienosti.
Onko jollakin tiedossa sopivia tarvikepuolia ja konkkia?
-
Sitten tulikin mieleen saman tyyppinen vika aiemmin , kun konkan johto oli jäänyt vj-kannen väliin, rikkonut vaipan ja meno oli nykivää.
Ei tullut heti mieleen, kun konkan olin aika äskettäin vaihtanut.
Otin tuon vaihdetun konkan lokerosta, tein siihen jatkon ja vaihdoin tilalle.
Pyörä käyntiin ja strobolla tiiraamaan eikä katkoksia enää näkynyt. Koeajolle ja a'vot pyörä toimii taas.
Kaverin HD-chopperia ihmetellessä hän muistaakseni kommentoi että nykyajan konkat ei kestä. Kiinalaiset tekevät halpoja osia, mutta laatu on aivan kuraa. Käski keräämään kaikki vanhat kondensaattorin mitä eteen tulee. Joku Shovelli se taisi olla, tiedä sitten onko sen sytkä jotenkin konkille erityisen kranttu...
-
Olisiko levinnyt muuallekin kuin viihde-elektroniikkaan, miksipä ei.
https://tekniikanmaailma.fi/elektroniikka/tm-paljastaa-suuri-kondensaattorihuijaus-kuluttajatuotteissa-huonoja-osia-hajottavat/
-
Onko jollakin tiedossa sopivia tarvikepuolia ja konkkia?
http://hmb-guzzi.de/Ignition-coil-Alucoil (http://hmb-guzzi.de/Ignition-coil-Alucoil)
http://hmb-guzzi.de/Capacitor-module-all-models-T3-LM1-LM-2-etc (http://hmb-guzzi.de/Capacitor-module-all-models-T3-LM1-LM-2-etc)
T,
Jukka
-
Sen verran tiedän oman työni kautta (elektroniikan kehittämisen kanssa olen jatkuvasti tekemisissä), että Kiinasta voi tulla mitä vaan ellei toimittajan laatua ole varmistettu kunnolla ja ellei sitä ei seurata koko ajan.
Kiitokset linkeistä. En taida enää kyllä sijoittaa yhtään enempää kärjelliseen sytytykseen.
Ellei ole ihan pakko.
Talven aikana on tarkoitus vaihtaa sytytysjärjestelmä ja ehkä samantien asentaa myös ruisku.
-
Sain sivukannenkin kiinni, kun pikkasen haki nippusiteellä joustavuutta.
Nyt se alkaa näyttää ihan siedettävältä :)
-
Päivitystä tilanteeseen.
Pyörä alkoi jälleen nykimään (n. 200km jälkeen) ja vika vaikutti täysin samalta mitä aikaisemmin.
Nyt oli mennyt toisen puolen konkka. Siis se, jossa oli vähän aikaa kiinni vialliseksi epäilty puola.
Sinällään loogista.
Päätin etten lähde tilaamaan guzzin konkkia mistään vaan yritän löytää jotain vastaavaa paikallisista varaosaliikkeistä.
Motonetissa olikin tarjolla Ladan konkka, joka näytti olevan samaa kokoluokkaa.
Päätin kokeilla sitä, koska puolien ensiöresistanssitkin olivat samalla hehtaarilla (+-4ohm).
Nyt ko. konkat ovat kiinni ja kipinöinti kärkien välissä loppui ja pyörä toimii normaalisti.
Katsotaan miten homma etenee :)