Gruppo MOTO GUZZI Finlandia Foorum
Yleinen keskustelu => Asiaa ja asian vierestä => Aiheen aloitti: GuzGuz - Toukokuu 31, 2016, 17:37:40 ip
-
Hyvin huomaa kun poikkeaa jonnekin missä on useita pyöriä ja merkkien kirjoa.
Vielä 10v sitten tuntui että vanhempi California oli isomman puoleinen pyörä, nykyisin keskikokoinen.
Tosin väestön keskipainonkin muutos länsimaissa on hyvin saman suuntainen.
Menohan alkaa olemaan kuin Texasissa!
Liikkeessähän hyrrävoimat pitää pystyssä, mutta parkkitilanteissa vaaditaan jo kuskiltakin lihaksia.
Tuleekohan vaikka Trumpan Rocetin mukana kuntosaliohjeet?
Painavia maantielaivoja on tosin ollut pidempäänkin Bemarilta, Hondan Wingit, jenkeiltä jne, mutta jossain tulee raja vastaan.
Sähkötaittuvat apupyörät sivulle esittelee joku kohta?
Pakkihan onkin jo monessa.
350-400 kg pyörän kun kaataa jonnekin korpeen, niin saattaa tulla pidempi pysäkki.
Mutta lienevät muutenkin vain pääteille tarkoitettuja.
-
350-400 kg pyörän kun kaataa jonnekin korpeen, niin saattaa tulla pidempi pysäkki.
Tekniikkalaji. Hennompikin henkilö nostaa painavan pyörän kohtuullisella voimankäytöllä.
Tässä yksi video: https://www.youtube.com/watch?v=BeLkrPkjimo
Tässä toinen: https://www.youtube.com/watch?v=84YfDGKA4Og
Molemmilta sukupuolilta homma onnistuu.
Ne on enempi noita amerikkalaisia jotka ovat kyljellään. Kaatuneen Guzzin nostovideota en löytänyt. Ei kai ne kaadu....
-
Guzzin männäthän hakkaavat yläviistoon, niin ne pitävät pyörän pystyssä ;)
-
Tekniikkalajeja, ainakin videoiden tasamaalla.
Pehmeään alustaan jos hyytynyt, niin asiat mutkistuvat.
Kätevästi varustautunut matkaaja tietysti kaivaa Sveitsiläisen monitoimilinkkarin, kaataa vipuvarreksi sopivan aisan, kaivaa laukusta löytämänsä köyden varmistamaan ettei kaadu yli ja kädenkäänteessä nostaa selviytymistaitojaan ja kuntoa.
-
Ei se pehmeys haittaa, jos saa pitoa tennariin.
-
Mulla on kokemusta pyörän repimisestä suosta, joesta, jäistä ja risukosta. Miehuuteni päivinä pärräsin nappularenkaisella Quota Millellä metsäpolkuja ja tiettömiäkin reittejä. Pehmeällekin olen erehtynyt ja myös jäälle ja joenpohjia kolunnut. Mielenkiintoisia hetkiä. Erään kerran piti kirves sukeltaa sivulaukusta se kun oli siellä alapuolella ja veden sisässä. Toisinaan silmissä musteni ponnistuksesta mutta ajan kanssa matka jatkui ja kun ei ollut kaasuttimia niin ei kauheasti ollut vesiongelmia sillä puolen. Vain kerran hörppäsi koneeseen ja pelkäsin pahinta mutta ei olleet kiertokanget mutkalla. Pari kertaa piti tehdä nuotio ja kuivatella. Kesäaikaan kastuminen ei ollut niin fataalia ja metsässä renkuaminen piti kropan lämpöisenä. Niin, niitä riukujakin on tullut muutama kaadettua. Mutta nyt on nyt ja ajan customilla keskitietä eteenpäin.
-
Kuntopohja pitää olla hyvässä kuosissa jos 400kiloisella yrittää vastaavia urotekoja.
Veikkaan että nykyisin vastaavassa tilanteessa muutenkin toivotaan ettei kännykkä kastunut.
-
Ei ollut kännykkä matkassa silloin. Sen jätin lataustelineeseen kämpille kun Quotalla taivalsin. Ne oli silloin kalliita.
Quota painoi varusteineen noin 270 kg. Ei sekään kevyt ollut mutta korkea. Nyt on se liki 400-kiloinen Cali 1400. Ei ole tarkoitus kaataa. On muuten ihan hyvä soratielläkin. Uskoakseni, jos kaato tulee niin se on se perinteinen: soraa tukijalan alla. Pyörässä persjalkaisellakin yltää molemmat kantapäät tantereeseen. Yksi kaato meinasi tulla tänään: uuteen paikkaan risteyksessä tehty suojatieviivoitus. Oli aivan tuore ja renkaaseen jäi läikkä valkoista. Mutta ei livennyt kun oli hiljainen nopeus. Mutta olisi voinut.
Nykyään on kännykkä mukana. Ainakin yksi niistä. Yleensä se sijaitsee takalaukussa. Saa soida siellä rauhassa samalla kun kurvailen pyörällä. Ne joilla on oikeaa asiaa niin saavat yhteyden kyllä halutessaan muitakin reittejä. Itse en soita vastaan kuin vaimolle ja parille "bestikselle". Elämäni ei ole puhelimessa tai sen apseissa. Hyödynnän kyllä tietotekniikkaa tarvitessani enkä varsinaisesti vihaa tai hyljeksi.
-
Joo, just maalatut tieviivat, varsinkin kastuneena.
Oli erittäin lähellä lipat rankemman puoleisessa sateessa.
Ajoin mielestäni iisisti pikku ympyrään perus reissurytmi päällä ja suojatien leveiden maalausten yli hieman kääntyminen muuttui äkkiä suoraan pakko oikaisuksi ettei kyljellään.
Onneksi ei ollut "taideteosta" tms edessä ympyrässä.
Tuosta peilijään liukkaudesta pääsisi helposti jos maaliin lisättäisiin vaikka hiekkaa sekaan, veikkaan että kesään mahtuu monta turhaa likeltä tai sattui tilannetta.
Autojen nastarenkaat karhentaa ylivuotiset maalaukset hieman pitävämmäksi, mutta noi tuoreet maalaukset on aivan kuin kokeilisi kaksipyöräisen kitkapintaa teflonilla.
-
Kaverilla on BossHoss. Ei senkään nostaminen mitään Hulk-hartioita tarvitse. Tekniikkalaji.
Mutta nyt siitä tehdään trikeä. Tekivät jo yhden version pojat keskenään mutta se epäonnistui. Hakivat sitten minut apuun. Ehkäpä versio 2.0 jo toimii. Mutta vasta ensi talvena. Kesällä ei sellaisia eläkeläinen ehdi rakentelemaan.
-
Osa pyöristä on melko massiivisia. Tänään Sorsakosken kokoontimisissa oli mimulle ennen näkemätön BMW. Järkyttävän kokoinen oli Penari Nevadan, anteeksi Temmisorvin, rinnalla.
Liukkauskin meinasi yllättää. Ensimmäistä kertaa oli ajaessa nahkapohjaiset bootait jalassa ja ensimmäiseen risteykseen pysähtyessä ei töppösessä ollutkaan samaa pitoa, kuin maiharin kumipohjassa. Hyvä, etten kupeelleni keikahtanut.
-
Stelviokin painaa normivarusteissa yli 300 kg, joten sen kanssa tulee olla jo aika huolellinen ettei kippaa. Soralla silti karkeilla renkailla ihan kuin olisi ketteräkin. En ole vielä kaatanut mutta emännän pyörä on kerran nostettu pystyyn ja se oli ainakin se helppo nakki. Lienee 10-20 kiloa kevyempi kun on pienempi tankki.
-
Be carefull out there, on joku intiaanisanonta länsimaisista valloittajista aikanaan lännessä, eikä ne mitään oppineet, mutta lainattuna sopii liikenteesenkin.
Vaarallinen kuski on se joka ei ole läsnä tapahtuvasta tilanteesta.
Ja jotkut kuten allekirjoittanut, hidastuneet ymmärtämään kai mistä on kyse muka, vievät tielle zeniä jotta ei kokisi niin edesmenneeksi itseään.
-
Noissa isomassaisissa mopoissa tapaa tuo painopiste olla matalalla, joten sellaisen ylösnosto on sitä myöten helpompaa. Ei pidä tuijottaa pelkkiä numeroita. Enduro on asia erikseen.
-
Enduro on asia erikseen.
Enskalisää tulee maastosta, joka on ihan eri paikka ponnistaa kuin tasainen kestopäällyste. Toisaalta maastossa voi käyttää maaston muotoa hyväksi ja tarvittaessa raahata takarenkaasta parempaan paikkaan...
Yleensä enskalla on riehuttu takki tyhjäksi ja voimia nostamiseen ei samalla tavalla ole kuin huoltsikan kahvitauon jälkeen... ;D
-
Ei se pehmeys haittaa, jos saa pitoa tennariin.
Ei sitä pitoa ole kun upottaa enskan pohjattomaan suonsilmäkkeeseen.
Sinne se sujahtaa helposti kun jalkatapit kääntyvät asiaankuuluvasti pois tieltä.
Ylös nostaessa tapit tarraavat kaikkeen risuun ja sammaleeseen mitä siellä suonsilmässä vain on.
Nostaja ja mopo vain vajoavat vaivanäön tuloksena syvemmälle...
-
Tuossa oli viitattukin siihen aiempaan hiekkatie kupsahdukseen. Ei spooriin.
-
Hiekkatiekupsahduksia sattuu toisinaan. Eräällä ajelulla eräs porukassa olleista ajoi hiekkatiellä kaarteessa vasemmalle ojaan. Selitti sitten että "se ei vaan kääntyny". Todennäköisesti ei vain uskaltanut lievässä irtohiekassa kääntää vaan hartialukolla paineli ojan pohjalle. Vain naarmuja tuloksena.
Jos olisi ollut niin että pyörä olisi irtohiekassa puskenut ohjauksen kääntämisestä johtuen olisi keikahdus sattunut jo tiellä. Vauriotkin olisivat olleet silloin isommat. Mutta ei se hiekka niin liukasta ole katurenkaankaan alla etteikö sietäisi kääntää ja samalla takajarrulla hieman hillitä menoa.
Soratieajo on sekin opettelemalla opittava ja osattava lukea tietä. Usein on tiessä sileämpi hiekasta puhdas ura jota voi oikein hyvin hyödyntää. Soratiellä kaarteet ovat useinkin jopa kallistettu niin että ulkokaarre on korkeammalla kuin sisäkaarre. Silloin luistamisen vaara ei ole niin ilmeinen.
Jos luistoon kuitenkin joutuu on se parempi tehdä taka- kuin eturenkaalla. Lievä tehon nosto vähentää etupyörän puskemista.
Mutta muuttujia on paljon sorateillä: on erilaista hiekkaa/sepeliä/santaa/savea eri paksuisina kerroksina ja vaihtelevasti. Lisäksi on uria, monttuja, patteja ja isäntiä valottomilla traktoreilla.
Kaikesta huolimatta voi säästää ajassa ja bensassa jos tulee tilanne, kuten usein tulee, että asfalttia myöden on 50km kierto mutta kymmenen kilometrin soratie vie suoraan. Hiljaakin ajaen säästyy aikaa ja polttoainetta.
Joku nyt ajattelee että tietyn tyyppisellä pyörällä ei soratielle ole asiaa tai ajaminen on yhtä tuskaa niin on väärässä. Pitää vain opetella kyseinen laji. Itse olen kouluttanut 1400 Californiaa sorateille ja iloisestihan se siellä etenee. Mutta hieman omituisesti. Ja kerää takavanteeseen muhkean pölykerroksen. Myös ns kyykkypyörällä voi soralla tuupata menemään. Sekin pitää vain harjoitella ja oppia "lukemaan" tien laatua katse eteenpäin eikä tuijotella eturenkaan eteen. Virhe, joka monella näyttää soratiellä ilmenevän.
-
Pitää vain opetella kyseinen laji - myös ns kyykkypyörällä voi soralla tuupata menemään
Minusta eri toten mukavaa siinä mielessä, että ihan koko ajan pitää "ajaa", pitää tehdä päätöksiä, vaihtaa nopeuksia, etsiä ajolinjoja. Aktiivista ajoa. Täydellinen vastakohta sille, että joutuu ajamaan jonkun siirtymän 80 km/h suoralla asfaltilla. Soralla välillä säikähdän että miten tästäkin pehmeästä mutkasta nyt selvitään... Mutta oppia ikä kaikki.
Cali Stone: silloin kun oli suurin mahdollinen kate, tuntui jotenkin vaikealta ja epämukavalta soralla. Ei ollut sellaista tuntoa/ymmärrystä etupyörästä kun piti vaan "kuvitella se". Pienimmällä mahdollisella katteella (josta siitäkin oli 1/3 yläosasta poistettu) meni jo mukavasti.
V11 pienellä katteella: ("loiva kyykky") mukava ajella myös sorateillä. Laiskuus vaan vaivaa kun joutuu aina pesemään sen jälkeen ja rasvailemaan avokardaania joskus että hiekat ja pölyt tulevat ulos. Siksi tulee ajeltua vähemmän soralla kun tekisi mieli.
-
Mulla tuli tuo soratieajotaito luontaisesti: kotoa 7 - 8 km soraa, riippuen kumpaa reittiä meni, asfaltin varteen.
Ketjuvetopyörillä niitä tuli tyyrättyä. Ketjuja kului eikä silloin ollut kuultukaan o-rengasketjuista. Opin ainakin sen että kun vaihtoi ketjut ajoissa niin samoilla rattailla pääsi kolmen ketjun kestoiän. Sitten vasta ketju-rataspaketin hankintaan.
Avokaardaanilla olen myös ajellut sorateitä mutta niin kuin Camn mainitsi niin huoltotoimia oli tiedossa.
Maaseudulla asuessa oli enduropyörä se oikea laite. Endurolla on aivan omanlaisensa ajotapa ja siitä pois oppiminen katupyörän hankittuani oli oma kuvionsa. Toisaalta enduroajo arvaamattomalla pinnalla antaa hyvät käsittelyopit muuhunkin moottoripyöräilyyn vaikka ajotaivoissa onkin eroja.
Ennakoivan ajon kurssi (EAK) on hyvä käydä muutaman vuoden välein ajamassa uudelleen. Voi ns. päivittää tiedot. Kursseista voi kysellä MP69:n ja Smoton toimihenkilöiltä ja heidän nettisivuiltaankin.
https://www.liikenneturva.fi/fi/koulutus/ennakoivan-ajon-koulutus/mpeakr-moottoripyorailijoille
-
Omia pyöriä olen ajattanut anoppilaan. Sinne on kaikista suunnista 7-15km soratietä. Ei siinä mitään ihmettä ole, kun tiedostaa vaan ajopinnan vaihtelun. Jarrutuksia ei voi jättää etupyörän varaan ja viime tinkaan, kuin asfaltilla. Sileäpyöräisellä kun kuljetaan. Muutoin voi kyllä ajaa niilläkin kevyesti korotettua rajoitusnopeutta. Jos siis keliolosuhteet jne sallivat.
Appiukon Honda CBR1100XX on jopa hyvä hiekka- ja sorateillä. Vaikka onkin aidosti kyykkysportti. Siinä on myös suht kehittyneet integraalijarrut, niin on siltäkin kantilta erilainen. Takajarru hidastaa myös kevyesti etusta ja päinvastoin.
-
Hiekkatiet ovat keväällä monesti täynnä monttuja ja paikoin savipohjaiset pehmeitä ja liukkaita. Sitten tielaitos ajaa ne karhulla sileäksi, jolloin pintaan jää kerros irtosoraa. Jos sora on pyöreäkivistä, on se kuin kuulalaakereilla ajaisi. Kyllähän siinäkin ajaa, mutta nopeiden väistöliikkeiden varaan ei kannata laskea.
Parin sadepäivän jälkeen tien pinta vähän pehmenee ja irtosora painuu pintaan kiinni ainakin autonrenkaiden kohdilta. Sitten ovat mukavia ajettavia ainakin näillä mun selkä suorana ajettavilla. Kyllä sillä ainoalla omistamallani kyykylläkin tuli niitä ajettua, mutta siinä oli liian kova jousitus vähänkään epätasaisemmille pinnoille.
-
Miula on viimeiset 25km hiekätietä mökille mennessä ja on siellä tullut GeSsua, afrikan kakkosta ja vaika mitä perä edellä vastaan, kun itse olen ollut Tuksulla liikenteessä.
Se, että sitä tietä luetaan koko ajan ja keskitytään siihen ajamiseen. Toinen hyvä vinkki on, että kannattaa ajaa jollain tietyllä vaihteella, jolloin vauhti ei suorilla nouse liikaa.
Jos harkinta pettää ja suoralla mennään vaikka 150km/h, niin suoran päässä voi olla ohjelma aihan eri tavalla...
-
Jos harkinta pettää ja suoralla mennään vaikka 150km/h
Kiitos kysymästä... joskus kun on tosi kovaa savea ja kova hyvä ajoura siinä. Sitten suoran päässä nyppylä ja sen takana jos vaikka mitä :o. Sehän se tässä on, elämä on koko ajan konkreettisesti omissa käsissä.
-
Tänään(kin) n.160 km vaihtelevaa hiekkatietä, kevyesti ;D
-
Tänäänkin asfalttia alla... mutta kuten tuolla aikaisemmin "ajokauden avaus" - osiossa kerroin oman onnettoman kaatoni... eikä kyseessä ollut vaimon kaato vaan Guzzin... ;D
-
Ainakin täälläpäin kaupunkien valoristeyksissä on syvät urat. Lyhytjalkaista opetti, kun pysähdyin valoihin keskelle ajokaistaa. Jalat eivät ylettyneetkään uran pohjalle.
Nyt ajelen kyllä keskellä kaistaa, mutta valoristeyksessä pysähdyn uran pohjalle.
-
Pahimmat lipukat otin piikkirätkällä. Ajoin hiekkatietä, tietysti liian kovaa, kun kurvissa huomasin montun. Ehdin hypäyttää etupyörän siitä yli, mutta taempi otti siitä sellaisen kimmokkeen, ettei ollut mitään toivoa pitää pyörää pystyssä.
Ihmeekseni en telonut itseäni kummemmin, joitain naarmuja polvissa ja kyynärpäissä ainoastaan, vaikka päällä oli vain verkkapuku ja kynsin sepelillä pitkän pätkän. Suzuki otti pahemmin siipeensä, enkä ajanut sillä kotimatkan jälkeen enää ikinä.